Moi, mitä kuuluu?


Ajelin eilen kotisi ohi, vähän sattumalta. Tulit mieleeni, eipä olla aikoihin nähty. Sinulla taisi olla asuntokin myynnissä, onkohan se mennyt jo kaupaksi? Jos on, mihin oletkaan muuttanut? Kamalaa etten tiedä! Onko siitä niin kauan kun viimeksi juteltiin?

Olimme ennen läheiset. Aika sääli, että erkaannuimme, meillähän oli aina hirmu hauskaa. Muistelen usein hymyillen aikaa jolloin asuimme yhdessä, sinä, poikaystäväsi, ja minä, pienessä yksiössä. No, väliaikaistahan se olikin, mutta tunnelma oli tiivis. Kiitos sinulle, kun majoitit minut kotiisi, kun jo sovittu asunto menikin sivusuun, ja työt uudella paikkakunnalla olivat juuri alkamassa. Se oli ystävän teko! Veit minut monille reissuille ja konsertteihin, joihin en olisi muutoin ehkä mennyt. Näytit minulle, väsyneelle nuorelle perheenäidille hiukan sitä maailmaa jota olin niin kovasti kaivannut. Sait minut ymmärtämään että elämä on nyt, ei sitä kannata jäädä odottamaan. Annoit rohkeutta.

Sitten väliimme tuli iso juopa. Tyhmä, turha riita. Meni paljon aikaa, ja välimme viilenivät, kunnes joskus tuli hetki että aloin ikävöidä sinua. Sittenkin, vaikka olinkin ollut todella loukkantunut. Tajusin, ettei tuosta tunteesta kannattanut pitää kiinni. Viha ja kateruus ei auta ketään. Vaikkemme enää läheisiksi tulleetkaan, olen todella iloinen että teimme lopulta sovun. Saatoimme taas törmätä sillointällöin, ja olla ihan vilpittömästi iloisia tapaamisestamme. Ilman kaunaa. Seurasin ilolla elämäsi käänteitä, löysit uuden onnen, ja hehkuit. Tunnuit löytäneesi itsesi, vuosien jälkeen. Perustit firmankin, aivan itsesi näköisen, ja sinulla tuntui menevän tosi kivasti. Iloitsin onnistumisestasi ja rohkeudestasi, mutta etäältä. Elämäntilanteemme tuntuivat oleva todella kaukana toisistaan, ja luontevia tilanteita tavata ei näyttänyt olevan. Ehkä sinäkin joskus mietit että olisi kiva nähdä? Poikani rippijuhliin sait kutsun, mutta et päässyt tulemaan matkan vuoksi. Minua ja poikaa harmitti kovasti. Poika oli erityisesti toivonut sinua vieraaksemme, koska olet hänelle tärkeä ihminen. Hänkin ikävöi sinua.

Mietin sinua koko päivän.

Illalla kuulin uutisen, ja sain kuin sainkin tietää mitä sinulle kuuluu. Makaat sairaalassa, hengityskoneeseen kytkettynä ja sinua pidetään nukutettuna. Olet juuri ollut vakavassa onnettomuudessa, tilasi vaati leikkauksen, joka oli onneksi onnistunut. Tuntui että omakin vereni seisahtui. En aio kuitenkaan rynnätä sairaalaan sinua katsomaan, en koe että se olisi nyt minun paikkani. Sinulla on valtavasti ystäviä joista iso osa on tällähetkellä varmasti läheisempiä. Mutta ajattelen sinua tänäänkin koko päivän. Ja huomenna. Ajattelen myös elämän arvaamattomuutta. Lähetän paljon ajatuksia sinne sairaalaan, sekä aivan erityisesti ihanille vanhemmillesi, joihin minulla on ollut aikanaan kunnia myöskin tutustua. Olet vanhempiesi silmäterä, ja voin itsekin äitinä vain yrittää kuvitella tuskan jota he kokevat sairasvuoteesi äärellä. Voimia!

Taas opetit, että elämä on nyt.

En suostu siihen, että tämä olisi ystävyytemme loppu. Ei näin. Odotan, että saat elämän langasta taas kiinni, ja sitten soitan sinulle. En jää enää odottamaan.

Moi, mitä kuuluu. Mentäiskö vaikka kahville?

1 kommentti

  1. Voimia sulle odotukseen, että saat taas kuulla hänen äänensä! Monesti sitä ajattelee, että kun toisesta ei kuulu mitään, niin hänellä menee hyvin ja ei vaan tule oltua yhteyksissä. Elämä on välillä niin itsestäänselvää, että tällaiset tapaukset saa miettimään, että mitä vaan voi tapahtua, koska vaan, kenelle vaan. Vaikka itse yrittäisi olla varovainen, huolehtivainen, voi tulla jotain itsestä riippumatonta.Siinä vaiheessa elämän perspektiivit ja kontrastit menee kohdilleen. Muistan jossain joskus lukeneen: 'Ihminen on juuri yhtä pieni, kuin asiat, joiden hän antaa vaivata itseään.' Siispä nauttikaamme siitä mitä meillä on, tässä ja nyt.

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!