Mademoiselle









Lupasin esitellä teille tuhdin lyylin, joka saapui sulostuttamaan elämäämme. Kyseessä on siis Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Mademoiselle-tuoli joka on äitini tekemä löytö pikkukaupungin kierrätyskeskuksesta (!!) jonne joku oli tämän kaunottaren kipannut. Vaikka kyseessä on design-klassikko, en edes tiennyt haluavani tälläistä ennenkuin tuoli saapui. Nyt kun mööpeli on täällä, olen saanut huomata että siinä on mahtavan hyvä istua vaikka sitä ei välttämättä ulkonäöstä uskoisi, ja lisäksi tuoli on myös tosi kaunis. Ja kas kummaa, virheetön maalipinta on vielä aivan samaa omenanvihreää jota meillä on esimerkiksi olohuoneen toinen pitkä seinä! Tää tuoli halusi tulla meille asumaan.

Erinäisten sattumusten ja henkilökuntaetujen vuoksi tuoli oli ollut niin halpa etten kehtaa sitä edes sanoa. Tosi halpa. Ja minulle tuoli oli siis ilmainen :-)

Ihanaa!

Rippijuhlat








Poika saatiin ripille. Tilaisuus oli kaunis ja mukava, pienetkin pojat jaksoivat melkein koko kirkon ajan, kun oli paljon naksuja ja rusinoita mukana :-)






Isoset kävivät vierailulla, lauloivat ja puhuivat kauniisti. He myös näyttivät miltä näytti poikani mukaan nimetty halaus. Oikein mukavalta, ainakin minusta!







Minulla oli ensimmäistä kertaa ikinä keittiössä apua. Ja se oli loistava ratkaisu! Minulle jäi näistä juhlista aivan erilainen muistikuva kuin oikeastaan mistään aikaisemmista omista juhlista. Juttelin vieraiden kanssa, ja välillä jopa söin :-)  Ero oli todella kuin yöllä ja päivällä. Enkä olisi itse luultavasti selviytynytkään noin kunnialla 40 ihmisen yhtäaikaisesta kahvittamisesta!







Kiitos vielä kaikille vieraille mukavasta juhlatunnelmasta, pojalle itselleen erinomaisesta isännöinnistä sekä erityiskiitos kaikille joilta saimme erilaista apua. Naapurit, sukulaiset ja ystävät tekivät näistä juhlista ryhmätyönä onnistuneet! Kiitos.

Äitikin sai juhlissa lahjoja, joista yksi oli meille muuttanut leveäperäinen arvokas vanharouva. Enkä puhu siis itsestäni, heh. Kerron tästä teille lisää myöhemmin ;-)

vessan ehostusta






Tulevat juhlat saivat emännän viimenkin hieman ryhdistäytymään. Eilen kipaisin Säästäväisen Sinisessä Sisustuskaupassa, ja hain muutamia juttuja. Ja vessa sai myös omansa. Tänne tuli uusi hyllykkö, sekä naulakko käsipyyhkeelle, vihdoin. Viherkasvi on lähinnä viihtyisyyttä luomassa, en usko että se pidemmän päälle pysyy tuolla hengissä. Veskin ikkuna on aika pieni, ja siihen piti laittaa aikanaan vielä sumentava kalvo huomattuamme että siitä on koostaan huolimatta hieman turhan hyvät näköalat naapurin pihaan.

Josko tämä vielä tästä, juhliin on sentään vielä neljä päivää. Jos kävisi läpi pari huonetta päivässä..?  :-)

Virkatut helmet









Täällä on emäntä keskittynyt olennaiseen. Kodin pölykasat ja pyykkivuoret ovat ennallaan, mutta nyt on tytölle keltaiset helmet. Kiersin viime viikolla ison ostoskeskuksen kaikki koru- ja vaateliikkeet etsien keltaisia helmiä, ja ei mitään, missään! Ei ainuttakaan keltaista kaulakorua. Koska nähtävästi kaikki on tehtävä vähän vaikeamman kautta, ei auttanut muu kuin tehdä ne itse. Nämä ovat siis tulossa tytölle rippijuhliin piristämään hautajaisiin ostettua mustaa kolttua, lisäksi tytölle tulee keltaiset sukkikset.

Aluksi suunnittelin hakevani askartelukaupasta puuhelmiä ja tekeväni helmet niistä, mutta taaskin keltainen oli ihan väärä väri, niitä löytyi vain ihan pieniä helmiä. Ja koska minulla oli visiona tälläiset "Margesimpsonit" niin seuraavaksi vaihtoehdoksi tuli huovuttaa tai virkata helmet. Päädyin virkkaamiseen, ja lopputuloksesta tuli ihan kiva! Pallot on siis virkattu niin että niiden sisään jää 3cm styrokspallo, ja pallot on pujotettu isolla neulalla virkattuun nauhaan. Käytin hieman mukaillen Novitan ohjetta, joka löytyy täältä. Ohjeessa helmistä tehtiin pidemmät.

Josko sitä seuraavaksi iskeytyisi pyykkien kimppuun... ;-)

Laiskuutta havaittavissa




Nyt on tehtävä tunnustus. Täällä emäntäntään on iskenyt suuremman luokan laiskamato. Oikea lorvikatarri. Tämä pätee sekä huushollin laittamiseen, bloggailuun, kuin ihan perus kotihommiinkin. Ei vaan tunnu saavan mitään aikaiseksi.




Saamattomuus on kyllä kieltämättä aika huonosti ajoitettua. Ensi viikolla on pojan rippijuhlat, ja jääkaapin ovessa on pitkä lista asioista joita pitäisi saada tehtyä ennen sitä. Olinkin taktisesti laskeskellut, että ehdimme nippanappa hoitaa rästihommat ensi viikolla kun mies pitää viikon lomaa. Tässäkin kohdassa tuli taas opetus, ettei kaikkia munia kannata laittaa samaan koriin. Mies kertoi eilen, että yllättävän työjutun takia viikon loma typistyikin kahteen päivään. Kaipa tässä on vaan alettava kääriä hihoja...



Toisaalta, tuskinpa kukaan tulee tänne siivouksen jälkeä ihailemaan? Jospa tässä olisikin oiva tilaisuus laskea hieman rimaa, ja keskittyä vain pahimpiin pyykkivuoriin ja pölykasoihin? Ja pihan rojukasojen raivaukseen, vaatehuoneen tyhjennykseen, muutamaan listoitukseen,  jne... Heh. Miten olisi Aupair? Tai piika? Siivooja kerran viikossa?

Ehkäpä kuitenkin haen apteekista purkillisen vitamiineja, ja koetan ryhdistäytyä. Onko minulla kohtalotovereita? Väsyttääkö syksy teitä muitakin? Eikö sen kuuluisi tapahtua keväällä?

Narniassa rytisee


















Takametsästä, eli tuttavallisesti Narniasta on kuulunut viimeaikoina kummia. On moottorisahan pärinää ja metsäkoneen ryskettä. Tätähän piti mennä oikein poikain kanssa ihailemaan. Siellä valmistellaan uusia teitä jotta uudet iloiset perheet pääsevät rakentamaan uusia ihania kotejaan. Siis toisinsanoen tähän meidän lähelle tulee toinen uusi kortteli jossa rakentaminen alkaa luultavasti keväällä. Onneksi näihin on ajoyhteys ihan eri kautta kuin meille, eli näiden rekkarallin ei pitäisi vaikuttaa meille. Täällä meillä kun alkaa vihdoinkin edes vähän rauhoittua tuo älyttömin ruuhka. Tosin vihoviimeisellä korttelimme tontilla aloitettiin vasta tällä viikolla kaivamaan pohjia, eli kyllä täällä vielä jonkin aikaa saadaan nauttia rakentamisen äänistä.

Jo pelkästään työpaikan tuoksun vuoksi voisin harkita ryhtyväni metsuriksi :-)

Lapset opintiellä -ja suojatiellä


Tänään on täällä meilläpäin se päivä. Tätä on monessa perheessä odotettu, jännitetty, ja vähän ehkä pelättykin. Varsinkin kouluaan aloittaville päivä muuttaa koko elämän, ainakin sen tähänastisen. Isommille koululaisille päivä on täynnä jälleennäkemisiä, ja kuulema myös tylsyyden loppu.

Naamakirja, lehtien palstat ja keskustelufoorumit pursuavat erilaisia "minä aion antaa tietä koululaiselle"-kampanjoita, joka on ehdottomasti hyvä asia. Minä vaan toivon sydämeni pohjasta että edes osa näistä kauniista ajatuksista säilyisi mielissä myös silloin kun aamupuuro paloi pohjaan, kaikki nukkui pommiin ja kiire on ihan hirveä kun hypätään rattiin. Samat äidit ja isit jotka jalosti kannattivat hyvää kampanjaa, kaahaavat kaasu pohjassa koulujen ja päiväkotien edessä, kun kiire pääsi taas niskanpäälle. Eivätkä välttämättä edes itse tajua omaa törppöyttään. "Kyllähän minä hallitsen ajoni, ja huomaan pienetkin jalankulkijat. En MINÄ ole sellainen joka ajaisi kenenkään päälle. Ne on niitä toisia." Just. Tuskinpa kukaan suunnittelee pienen tai isonkaan koululaisen taklaamista auton puskurilla. Ne on justiinsa niitä vahinkoja joita pääsee käymään silloin, kun ajetaan liian kovaa eikä keskitytä. Näppäillään vähän tekstaria ja korjaillaan puuteria taustapeilin avulla, kun ei kotona ehtinyt.

Harva asia kylmää äidin sydäntä niin paljon, kuin laittaa lapsensa koulumatkalle. Varsinkin siksi, kun itsekin autoilevana ihmisenä on nähnyt liiankin konkreettisesti miten liikenteessä ajetaan. Minusta autokouluun pitäisi liittää osuus jossa mitataan sekä älykkyyttä, että raivon hallintaa. Kun ne hermot tuntuu menevän niin herkästi, ja sitten protestoidaankin jo kaasu pohjassa. "*itun urpo, opettele ajamaan!!" jne. Ja taaskin unohtui se kaunis kampanja jota kannatettiin. Mutta ainakin sai osoitettua vähän mieltä aivottomalle kanssa-autoilijalle. Ehkäpä tuo oppi jotakin?

Lapset eivät osaa arvioida aikuisten tapaan lähestyvän auton nopeutta. Eivätkä tunne liikennesääntöjä. He luottavat siihen että aikuiset osaavat asiansa ja tekevät oikein. Ne isommatkin, miehen mittaiset lökäpöksyt lippiksineen ovat vielä lapsia, ainakin tässä asiassa. He vain kokeilevat lisäksi omia rajojaan, sekä sitä onko kaikkia sääntöjä noudatteva. Jos ylitänkin tien tästä? Jos suikkaankin mopolla tuosta suojatien yli. Ihan sama. Mutta kun ei ole, ja siksi aikuisten autoilijoiden on varsinkin koulujen läheisyydessä oltava oikeasti tarkkana. Vaikka nuori tekeekin väärin, ei se oikeuta ajamaan hänen päälleen.



Meillä Isopieni aikoo aloittaa kerholaisuransa. Minun vauva, ja nyt sillekin piti jo hankkia oma reppu. Tässäkohdassa äiti pääsi vielä hieman vaikuttamaan repunvalintaan, ja siksipä meille ei raahattukaan mitään missä on piirroselokuvasta tuttu hahmo. Kaikiella kunnioituksella piirroselokuvia kohtaan, minusta nuo reput edustavat jollaintavalla vappukrääsää, kertakäyttökulttuuria. Ehkä niitä ostetaan sitten koulussa, kun muillakin on... Tämän reppu oli justiin sen näköinen, että P pitää laittaa ajamaan keltaisella Jopollaan tämä selässä. Ja sitten äiti ja isi hymyilee leveästi ja napsii valokuvia. Kun se on niin söpö. Onneksi se ei ihan vielä mene kouluun...

Ajelkaahan ihmiset varovaisesti! Älkääkä ajako mun lasten päälle, pliis.


Viikonloppuna reissattiin pitkin Suomea. Mies saatteli viimeisen isovanhempansa lepoon.

Kun ihminen on elänyt todella pitkän ja vaiheikkaan elämän, ei viimeisten juhlien tarvitse olla synkät. Hyvää ihmistä muistellaan hymy suupielessä, mutta haikeutta äänessä. Toivotetaan hyvää matkaa. Kiitetään menneistä. Siinäpä omaankin elämään oiva tavoite.

Valkohomejuustolohi







Tälläinen tuli väsättyä tänään. Ja oli hyvää. Valkohomejuuston alle ripotin hieman suolaa, valkopippuria ja sitruunapippuria. Ja päälle reilu nippu ruohosipulia, omasta penkistä tietty :-) Paistoin puoli tuntia 200 asteessa kiertoilmalla. Valmiista herkusta ei valitettavasti ole kuvaa, kun nälkäiset kidat odottivat jo vieressä ammollaan.

Lisäkkeenä oli riisiä (3v sai valita) ja kastikkeena kermaviilikastike jossa oli vähän sinappia, sitruunamehua, valkosipulia ja lisää ruohosipulia.

Nam.

Kutrien kato


Meille muutti tänään kaksi uutta perheenjäsentä. Perheen koko pysyi tosin ennallaan, samassa rytäkässä katosi kaksi vauvankiharaista henkilöä.


Tässä vielä isosiskon eilinen näkemys siitä minkälainen kampaus voisi takatukkamiehille sopia. Tässä vaiheessa äiti sai pitkään jatkuneen pohdintansa päätökseen ja tuli siihen tulokseen että tulevat hautajaiset sekä rippijuhlat vaativat hieman siistimpää lookkia. Vaikka toisaalta, onhan nuo vauvatukat niin ihanat, niitä ei saa enää koskaan takaisin kun ne kerran leikkaa. Jos haluaisi oikein herkistellä, voisi sanoa että tukanleikkuuseen loppuu aika jolloin poikaset oli vielä poikasia. Nyt ne on sitten ihan isoja poikia isojen poikien kampauksineen...









Äidille jäi muistoksi tupsut vauvakirjojen kansien väliin :-)