Suklaavieroitus


Raskausaikana ajattelin, että mitäpä tuosta painosta, sitä tulee se mitä tulee. Aina on tullut aika reippaasti. Jotenkuten olen ne saanut aina poiskin. Söin siis syksy-, joulu-, uusivuosi- ja kevätsuklaani hyvällä halulla. Ja synnytyksen jälkeenhän tunnetusti pitää syödä paljon suklaata, lääkkeeksi. Moni sitä minulle toikin, isoja laatikollisia. Ja söin kiltisti kaikki laatikot tyhjiksi. Seuraavana olikin vuorossa P:n synttärit tarjoiluineen. Niitä jää aina yli, ja jostakin syystä ne ei miehelle eikä lapsille oikein maistu. Minä uhrauduin auliisti, eihän niitä nyt roskiin heitetä, hyviä kakkuja! Ja sitten tuo pääsiäinen, suklaaholistin lempijuhla. Munia tuli mussutettua useampikin. Annoin itselleni luvan, onhan synnytyksestäkin vielä niin vähän aikaa...

Etukäteen olin päättänyt, että pääsiäiseen se sitten loppuu. Että sitten alkaa uusi aika, enkä syö mitään herkkuja. Ainakaan ennen ristiäisiä. Tokihan silloin pitää kakkua syödä!

Tänään, uuden ajan ensimmäisenä päivänä ei mennyt montaakaan tuntia, kun löysin itseni ensimmäisen kerran kaapilta, syömässä lapsilta salaa pieniä suklaamunia. Ai mikä selkäranka, missä..? Mutta minkäs teet kun kaapissa on suklaata! Aika kohtuuton vaatimus ettei niitä söisi. No, kunhan nuo on kaikki tuhottu, niin sitten alkaa herkkulakko. Nii. Pari Mignonia vaan niin sitten pääsen ryhdistäytymään.

Vaaka kertoo karua kieltään. Reilu kolme viikkoa synnytyksestä, ja jäljellä olisi 11kg pudotettavaa että oltaisi taas alkupainossa. Ei taida tämä emäntä olla mikään Super-Marjo. Pitänee siitä huolimatta alkaa kasvattamaan sitä selkärankaa jos aion mahtua yhteenkään kesävaatteeseeni. Saas nähdä kuinka eukon käy! Sitä ennen nappaan kyllä vielä yhden pikkumunan kun lapset on olkkarissa eikä näe... :-D

4 kommenttia

  1. Suklaahiiri täälläkin. Aina jos tiedän, että kaapissa on suklaata, niin ei se siellä kauaa vanhene. Liikkumaan olen itseni saanut, mutta paino ei kyllä tipu tällä suklaakuurilla juurikaan. Viikonloput on erityisen pahoja, etenkin jos kyläilee tai on vieraita. Millään ei malta olla erossa herkuista.
    Tuo Marjo on kyllä ihme-nainen tosiaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla etten ole ainoa jolle suklaat huutelee kaapista :-) Onneksi näiden kilojen karistamisella ei ole mikään kiire, jos ei lähde täksi kesäksi niin ehkä sitten seuraavaksi?

      Poista
  2. Nimenomaan, kilojen lähtemisellä ei ole kiire:)Tai ei saisi olla...minulla 1v3kk synnytyksestä ja viimeinen kuukausi on ollut sitä kadonneen selkärangan omaamista.Siis että nyt on itsekuria ja selkärankaa.Toivottavasti tulee tulosta, 15kg pitäisi saada pois!!Pitkästä pitkästä aikaa löysin blogiisi, ja oli ensimmäistä kertaa PAKKO kommentoida, liippasi niin läheltä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sulle Hannamaria! Aikaisemmita kerroista tiedän, että ei ne tule kovin helposti lähtemään, mutta jos tarpeeksi haluan niin lähtee kuitenkin. Mutta tosiaan en aseta itselleni mitään epärealistista tavoitetta että pitäis olla hetikohta pois. Onhan tässä koko loppuelämä aikaa ;-)

      Ja hei, kiva kun tulit käymään!

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!