nollaus


Sunnuntaina vedän nauhat tiukalle ja vilahdan valoisaan kesäiltaan. Annan polun viedä ja ajatusten rönsyillä. Mieli käy läpi viikonloppuna jyllänneitä suuria tunteita. Maistan suussani kaikki ne surun, ilon, pettymyksen, helpotuksen ja liikutuksen kyyneleet joita ehdin vuodattaa. Typerät jutut. Muistan myös hymyt, ilon. Silmät lepäävät peltomaisemassa, korvat totuttelevat hiljaisuuteen. Askeleet hakevat rytminsä.

Kun tulen viimeiseen mutkaan, on kaikki taas selvää. Minulla on ihana perhe, mies ja elämä. Ympärillä tarpeeksi ihmisiä jotka pitävät minusta juuri sellaisena kuin olen, epätäydellisenäkin. Sillä, mitä joku minut vain netin yli tunteva minusta ajattelee, ei ole enää mitään merkitystä. Loukkantunut lapsi tulee kuntoon, tai ainakin toivon niin. Isojen todistukset olivan niin hyvät että melkein tekisi mieli taputtaa itseään olalle, mutta en sitä tee, koska koululaiset ovat tehneet työn itse ja kunnia kuuluu heille. Kaikki on hyvin, suorastaan loistavasti.

Suihkun jälkeen pujahdin miehen kainaloon hetkeksi, ja kohta painun nukkumaan.

Uusi viikko saa tulla, olen valmis.

Ei kommentteja

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!