Pleikkaa. Legostarttii.


Tähän on tultu. Ne pelaa pleikkaa. Vuosien jälkeen pitää taas laatia peliaikoja, muistutella siitä että jos yhtään kiukuttelet kun pitää lopettaa, seuraava kerta siirtyy aina kauemmas. Ja kuunnella peliaikojen välit mankumista siitä, koska saa taas seuraavan kerran pelata. Pelihimo tuntuu olevan syvällä geeneissä näissä meidän poikalapsissa.

Joo, moni varmaan sanois että ei olisi kannattanut noin pienten vielä antaa pelata. Niin ei varmaan olisikaan :-D Mutta nämäpä ovat eläneet täällä perheen keskellä, ja nähneet isompien sisarusten pelailuja alusta saakka, niin aika vaikeahan tuota olisi perustella miksi te ette saa. Varsinkin kun isompi osaa itse lukea pelin kannesta että "kato nyt äiti, tässä on ikäraja kolme vuotta, kyllä mä saan jo". Niinpä. Kun tuo pelikone tuolla nyt on niin pelatkoot. Minä vaikka leikin vauvan kanssa rauhassa sen hetken kun poikaset on poissa pahanteosta :-D

Äiti mä haluaisin että sä ostat meille sen supermariopelin mikä Otsollakin on. Ja sit mä haluaisin peibleidin et mä voin mennä naapurinkaa bleidaa. Uuh. Tulee hiki kun ajatteleekin aikaa hiukan eteenpäin, kun joulukuvastot alkaa tippua postilaatikkoon...

6 kommenttia

  1. Itse alotin pelaamisen nelivuotiaana (kohta tulee täyteen 28vee) enkä siitä mitään sen suurempia traumoja tai luonnevikoja ole saanut eikä kukaan muukaan tuntemani natural-born nerd joten en ymmärrä ihmisten negatiivista asennetta pelaamista vastaan; päinvastoin, sehän kehittää loogista ajattelukykyä, käsi-silmä -koordinaatiota ja on paljon parempi vaihtoehto harrastukseksi kuin.. no, moni muu asia, varsinkin teini-iässä. Joten anna pelata vaan, vähän vaan vilkuillen että MITÄ pelataan, ja toki rajojen kera. :)

    Suloisia poikia siulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei se pelkästään pahasta ole, meillä esikoinenkin on oikein täyspäinen nuorimies vaikka on pelannut suurella tunteenpalolla höystettynä jo aika pienestä asti. Meillä ollaan aika tarkkoja noiden ikärajojen kanssa, jopa teini-ikäisten kohdalla ;-)

      Poista
  2. Meillä onneksi vielä ollaan vaan ÄngisPööts-tasolla (vanhempien puhelimet ja pädi). Mutta eiköhän tänätalvena jo saada kyselyitä "ostetaan meillekin semmoinen pelikone kuin kaverillakin". Meillä ei siis ole vielä noita koneita... Mutta sieltä se aika hiipii kohti meidän kotia... :)
    Viime talvena jo oli talvilomalla "testauksessa", kun tuttavaperheen pojilla oli pohjoisessa kone mukana, mutta ei tuo isompikaan jäänyt vielä koukkuun. Ehkä tilannetta 'auttoi' se kun ne pojat osas ajaa autoja niin hienosti ja omat ajeli päin kaiteita, ni ei innostun vielä.

    Wiitä olen itselleni joskus miettinyt, mutta vielä on sekin kaupassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se kavereiden vaikutus jossain vaiheessa tulee varmasti kaikille. Siihenhän perustuu nää kaikki tiettyjen lelujen suosio, kun jostakin tulee sellainen muotijuttu, niin kaikki muutkin haluaa sen saman. Ja aikalailla samalla tavallahan se toimii tämä aikuisten maailmakin... ;-)

      Poista
  3. Kyllä meilläkin aika nuorina ollaan peliohjaimiin tartuttu. Siis ne joita pelaaminen kiinnostaa. Osaa porukasta kiinnostaa kovastikin, osaa ei pelaaminen kiinnosta pätkääkään.

    Mun on pakko tunnustaa, että oo aika höveli ikärajojen suhteen... Ei meiltä niitä pahimpia tappopelejä löydy, mutta kyllä joissain vähän mäiskitäänkin. Enempi mä peliaikaa rajoitan.

    Niin totta tuo muotijuttu, sekä muksujen että meidän vanhemmankin väen kohdalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuntuu kaikkia kiinnostavan, no tyttöteini on omalla tavallaan hiljaisempi toiveissaan mutta on hänelläkin omat käsikonsolit ym. Ikärajahommat päätetään joka perheessä niinkuin parhaaksi nähdään, meillä oli jo silloin aikanaan pakko ottaa aika tiukka linja lasten luonteiden vuoksi, ja siinä on sitten yritetty pysyä mitä on päätetty, vaikka välillä on ovenkarmit helisseet... ;-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!