Äiti





Tänään on tunteellinen päivä.

Olen saanut kantaa ylpeydellä tuota arvonimeä nyt jo kuusitoista vuotta. Pitkä aika. Olin sitä ennen ollut mm. tytär, koululainen, sisko, lukiolainen, tyttöystävä, kaveri. Ja sitten äiti. Tuohon titteliin liittyikin yhtäkkiä kaikilla mielipide. Oliko minulla siihen oikeutta? Onko kenelläkään? Vai annetaanko se vain niille jotka sen todella ansaitsevat? Pitäisikö äitiysoikeutta jotenkin rajoittaa?

Joka kerta kun menin vaikkapa ruokakauppaan, sain kuulla jonossa seistessäni samat laulut; voi lapsi raukkaa (minä), mitä olet mennyt elämällesi tekemään! Tai; mitä siitä ja tulee kun lapset alkavat tekemään lapsia... Mun suosikki oli ehkä kuitenkin kysymysmuotoinen; mistä sä olet ton vauvan oikein saanut?/Kenen vauva toi oikein on? Joo, varastin tuolta naapurin pihalta. Eivaan ihan ite synnytin, sillai niinkuin vauvoja nyt saadaan. Tuskan hiki otsalla. Näin jälkeenpäin voisinkin lähettää terveisiä kylän ämmille, kiitos kannustuksesta, mutta en sittenkään ole onnistunut pilaamaan elämääni. Aika vieras ajatus, että lapsi pilaisi jonkun elämän! Meillä menee oikeastaan tosi hyvin. Pojasta on kasvanut oikein kunnollinen, vaikka eukot kuinka povasivat ettei hommasta mitään tule. Eihän NIIN NUORI voi mitenkään kasvattaa lastaan hyvin. Poishan se olisi varmaan minulta pitänyt ottaa tämän raadin mielestä... Väärässä olivat ;-)

Sittemmin olen ollut esimerkiksi opiskelija, naapuri, morsian, ystävä, osakas, rautakaupantäti, rakentaja, artenomi, vaimo, työtön, synnyttäjä, matkailija, ylioppilas, haaveilija, bloggari, ja edelleen se tärkein, äiti. Vaikka aikuisväestöstä lähes joka toinen saa käyttää itsestään tuota nimikettä, ei sen arvo silti vähene tippaakaan. Minusta se on kaunein ja arvokkain titteli jota koskaan saan käyttää. Kaiken muun voi ihminen kadottaa, mutta äitiys pysyy hautaan saakka. Sen ylikin, vielä kun minusta on aika jättänyt, piirtävät lapsenlapsenlapset nimeni sukupuihin... Olen ylpeä osastani sukupolvien ketjussa!

Nämä ovat olleet ehdottomasti ne elämäni parhaat kuusitoista vuotta. Paljon onnea esikoiselleni!

7 kommenttia

  1. Voi kun ihana kuva teistä! Ja Onnea noin pitkästä äitiydestä! :)

    Ja kuinka väärässä kylän ämmät ovatkaan olleet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo on ihan yksi mun lempivalokuvistani. Siinä olen minä pariviikkoisen esikoiseni kanssa ja mun äiti, isoäiti ja vielä hänen äitinsäkin :-) Viisi sukupolvea siis.

      Ainahan noita neuvojia löytyy, nuori äiti on vaan niin helppo kohde. Pääsee vähän pätemään kun vähättelee toisen ikää. Onneksi nuori ikä on vaiva josta paranee ajan kanssa ;-)

      Poista
  2. Onnea äidille , onnea esikoiselle.

    Nuori äiti tosiaan taitaa olla niitä helpoimpia kohteita. Kuten myös monen lapsen yksinhuoltaja joka ryhtyy vielä lapsentekoon, ilman miestä ;)

    Vaan mitäs noista ämmistä ja muusta kylänväestä, pääasia että itse on sinut valintojensa kanssa.

    Ihana tosiaan tuollainen viiden sukupolven kuva!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vaan :-) Juu voin kyllä uskoa että mainitsemasi tilanne on kirvoittanut myös näiden samaisten eukkojen leuat louskuttamaan ties mitä. Mutta mepä ei anneta niiden häiritä ;-)

      Poista
  3. onnittelut rohkealle, tarmokkaalle ja ilmeisesti edelleenkin nuorelle äidille! toivottavasti monet kylän eukoistakin seuraavat blogiasi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Vaikea uskoa noita eukkoja näppiksen ääreen, mutta mistäs sitä koskaan tietää! Ikäkin on niin suhteellinen käsite, silloin esikoisen vauva-aikaan pidin yli kolmekymppisiä lähes eläkeläisinä, mutta ei tässä nyt vielä niin vanhoja ollakaan. Toisaalta ekaa kertaa elämässä on tullut sellainen olo että minäkin tosiaan vanhenen... Kai se on uskottava niin, että elämä rullaa aika samaan tahtiin kuin ikää karttuu, eli aina on sopivan ikäinen :-)

      Poista
    2. jep, ikä on mielentila! tai ainakin pitäisi olla...

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!