Syöttötuoli kuin aurinko





Pohdiskelin täälläkin taannoin syöttötuolin valintaa. Värilliset viehätti, sekä pyöreät muodot. Valinta oli jo melko varma, mutta sitten muutinkin mieltäni. Koska naisilla on oikeus. Nettisurffailujen päätteeksi valitsin meille Brio Sit-syöttiksen. Kuvahauissa sitä näkyi mustia, punaisia, valkoisia, ja joissain kuvissa myös keltaisina. Aika pian selvisi että keltaista ei enää valmisteta, eipä tietenkään. No, musta sitten. Tai punainen.

Nuukuuden ja kierrätyksen hengessä päätin vilkuilla säännöllisesti myös nettipalstoja, josko sopiva yksilö löytyisi käytettynä. Jos vaikka vahingossa kävisi tuuri. Ja kas, ei aikaakaan, kun kävikin isompi tuuri kuin uskalsin toivoakaan, löytyi keltainen! Ja vielä läheltä kotiamme, oi onnea. Sain siis juuri sen mikä halusinkin, ja murto-osalla uuden hinnasta ;-) Kiitoksia vaan Huuto.net. Tuolista puuttui turvakaari, mutta sen sai helposti noukittua kaupasta uutenakin. Siellä täällä oli maalissa koloja, mutta kun paikkasin nekin pienellä siveltimellä ja kaapista löytyneellä keltaisella askartelumaalilla, ei tuoli enää uudelle häpeä.

Käyttäjäraatikin tykkää, pienet istuu tuolissa vuoronperään kaikki kun se on niin ihana :-)

4 kommenttia

  1. Googlailin keltaista syöttistä ja eksyin tänne. Joko laitatte omanne kiertoon? ☺️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, syöttötuoli on kyllä vielä käytössä nuorimmaisella, joka on vasta reilun vuoden ikäinen :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!