Oma neliöni

Ompeluharrastus on tuntunut innostavalta, ja tekisin mielelläni enemmänkin jos aikaa vaan olisi. Toinen ongelma on ollut tilan puute, eli kaikki on tehty keittiön pöydällä. Tästähän seuraa taas se aikaongelma, eli kun kone on pitänyt kaivaa esiin ja laittaa valmiiksi jokaista pientäkin saumansurautusta varten, ja sitten siivota taas pois, on iso osa mahdollisesta ompeluajasta mennyt tähän kaluston siirtelyyn. Käytännössä olenkin ommellut vain yöllä, kun kukaan ei ole ollut jonottamassa pöydän ääreen syömään.

No, siitä se ajatus sitten lähti, voisi melkein sanoa. Mietittiin, mihin ompelukoneelle saisi raivattua paikan jossa se saisi olla koko ajan. Vaihtoehtoja ei ollut montaa, ja koska vaatehuone oli ollut jo pitkään aivan luokattoman kamalassa kunnossa, päädyttiin siihen. Vaatehuone oli alunperin ajateltukin sellaiseksi, että siellä voisi olla tietokone ja työpiste, siksi siellä oli paljon pistorasioita. Vielä parempi :-) Tänään oli kamalan hämärää, joten kuvat on nyt hirmuisen suttuisia, mutta en malttanut odottaa enää että pääsen esittelemään sen

Joten... Tsadaa!




Oma pikku sopperoni! En ehkä menisi vielä puhumaan omasta huoneesta, koska kyseessä on puolikas vaatehuone, ja vieläpä pieni sellainen, mutta kyllä tuossa nyt ainakin neliön verran on ihan omaa reviiriä. Sekin on jo enemmän kuin uskalsin edes toivoa! Halusin pöydäksi lasipöydän, jotta pieni tila ei muuttuisi ahtaan tuntuiseksi, ja sopivan pieni sellainen löytyikin Ikeasta tietokonepöydän nimellä. Hintakaan ei ollut paha, 29e. Kaikki muu, kuten hyllyt löytyivät omista kätköistä.


Tässäpä vielä ennen-jälkeen kuva, vaatehuone omassa kamaluudessaan :-D Ehdottomasti muutos parempaan!




6 kommenttia

  1. Jes, ihana! ja toisaalta voiei -ei sittenkään tarvetta työhuoneelle? ateljeelle? Suurille ideoille ja pähkähulluille unelmille? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai, se tarve ei katoa mihinkään. Tuo on enemmän tuollainen mietiskely ja nypertelynurkkaus :-D

      Poista
  2. Kyllä tuolla kelpaa nyt saumurilla surautella! Ehdottomasti muutos parempaan =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muutos tuli ainakin tarpeeseen, kun vaatehuone oli jo siinä tilassa että kukaan ei edes yrittänyt tehdä mitään sen siistinä pysymiseksi... Sinne vaan nakattiin ovenraosta irtotavaroita ja äkkiä ovi kiinni. Saumurin jos vielä saisin niin kylläpä surauttelisinkin, nyt mennään toistaiseksi tuolla peruskoneella vaan ;-)

      Poista
  3. Hieno ompelupaikka! Ihan ikkunakin vielä siinä eessä tuomassa valoa... Olen kade! :)
    Itse jatkan ruokapöydällä. Tosin vähän olen nykyään enää ommellutkaa, tai ehkä se johtuukin juuri tuosta ruokapöydästä, kun siinä on aina tiellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kyllä ehdottomasti se keittiönpöytä hidastaa tahtia! Nyt kun tuo huone on ollut muutaman päivän, huomaan jo että ihan eri tavalla voi käydä tekemässä jotain hommaa ihan vaikka pikkupätkän eteenpäin, kun ne voi sitten jättää keskeneräisinä sinne. Aiemmin piti aina kerralla tehdä paljon, että viitsi edes kaivaa koneen esiin.

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!