Myrskyä kuvina

Ei voi kuin ihmetellä luonnon voimaa, kun katselee näitä myrskykuvia! Ihminen haluaisi kuvitella että hallitsee kaikkea, mutta tuulta ja vettä ei...


Kuva: AP Photo/Tony Dejak, lainattu täältä.
Kuva: AP Photo/Ramon Espinosa, lainattu samalta sivulta.

Lisää myrskykuvia löytyy myös täältä, The Atlantic-lehden sivuilta.

Tosi vaikuttavaa! Ja samalla voi olla aika tyytyväinen että täällä meilläpäin ei ihan tuollaisia myräköitä ole...

Kurpitsa-aikaa






Viikonloppuna tuli käytyä kotikonnuilla, ja samalla reissulla vietettyä ihana ilta vanhojen opiskelukavereiden kanssa. Hyvää ruoka, juoma ja seura tulevat aina tarpeeseen! Lisäksi sain nauttia illan verran aivan ihastuttavan kauniista vanhasta talosta ja sen inspiroivasta sisustuksesta. Lapset sai viikonlopun verran taas lemmikkiterapiaa, ja kyllähän noita on itsekin kiva rapsutella :-)

Ja kun oli päästy juhlimisen makuun, jatkettiin tänään kotopuolessa horror-osastolla. Halloweensesongin hengessä tottakai. Näissä kemuissa oli osallistujat naamiot kasvoillaan, veitset, laserit ja piikit kourassa. Tehosteina verta ja suonenpätkiä. Kirjaimellisesti. Emännälle jää toivottavasti muistoksi kivuttomammat ja säädyllisemmän näköiset koivet. Juuri nyt tosin ollaan aika kaukana kivuttomasta ja säädyllisyydestä. Pitkät tukisukat ovat itsessäänkin jo melkoista horroria (vaikka ne saakin jalat näyttämään hoikemmilta :-D )... Menekin ottamaan kohta taas buranaa.

Reissulta tuli kotiin tuliaisina myös kurpitsainen matto, jonka äitini oli bongannut paikallisesta kierrätyksestä. Oikeinkin sopivainen meidän köökkiin. Kuin tehty noiden verhojen kaveriksi!

Mukavaa viikon alkua kaikille!

Lumi







Saatiinhan se tänne eteläänkin, ensilumi. Saas nähdä millaisiin korkeuksiin nuo hanget tuosta taas nousevat, parina viime talvena kinokset on olleet takapihalla lähes metriset niissä kohdissa joissa on ollut vain taivaalta satanutta lunta. Ja kolakasassa sitten parimetriä :-D Kuulema lumiset talvet tulevat kolmen ryppäinä, eli hyvältä näyttää!

Kuura







Pakkasaamu, yöllä tullut kuura vielä maassa. Juuri ennenkuin nousevan auringon lämpö sulattaa sen.

En ostanutkaan ystävää


Kuva ei liity tapaukseen. Paitsi että samat naamat oli asialla :-).

Sadepäivän ratoksi keksin että lähdenpäs käymään marimekon juuri alkaneissa ystävämyynneissä. Kävinkin. Ja painelin aika pian suoraan ulos.

Stocmannin hulluilla päivillä saa kävellä rauhassa kuin sienimetsällä verrattuna tuohon ryysikseen! En oikein saanut tuotteista mitään tolkkua kun niitä verhosi ihmismuuri. Tai no, ei muuri, vaan enemmänkin massa, joka alkoi sisäänkäynniltä ja loppui pari kilometriä Herttoniemen ulkopuolella. Jonkin aikaa pitelin kädessäni pientä kangaspussia jossa oli iloisen värisiä resorinpaloja, mutta kun totesin kassajonot noin viisitoistametrisiksi, ei resoreiden iloinen värikään enää riittänyt syyksi jäädä sinne hikoilemaan. Resorit ilahduttakoot jonkun toisen päivää :-) Kaikenlisäksi samaisia resoripusseja saa sieltä normaalistikin. Järjellä tiesin että ruuhkaa on, mutta jotenkin en silti uskonut ennenkuin itse näin. Onneksi tunnelma oli sentään rauhaisa, ja teräviä kyynärpäitä ei käytetty. Minuakaan ei kukaan mulkoillut vaikka raahasin neiti M:n kaukaloa käsipuolessani ja luultavasti kolhin sillä useammankin polvitaipeen. Anteeksi kuitenkin.

Taidan siis tyytyä jatkossa ihan tavallisiin myynteihin tuolla muuten niin ihanassa kaupassa. Reissun paras anti olikin se, että kaikki pikkupiltit nukkui autossa makoisat päiväunet. Ja se, että tosi kiva setä kävi tarjoamassa karkkia. Otin. :-D

*edit: piti oikein jäädä miettimään, että mikä vetää ihmisiä niin paljon noihin ystävämyynteihin ja muihin? Meninhän sinne toki itsekin, enkä osaa vastata. Onko se ryysis kuitenkin osa koko homman viehätystä? Jokin alkukantainen laumaantumisjuttu, kenties? Tässäpä pohdittavaa!

Haalari nro 2




Tein toisen haalarin samoilla kaavoilla. Tälläkertaa materiaalina oli jonkun muinoin verhona palvellut kukkakangas. Sisällä on tummanruskea fleesevuori, joka tekee haalarista hieman edeltäjäänsä paksumman. Haittapuolena ehkä hieman huonompi puettavuus, mutta toisaalta vaate on taas lämpöisempi.

Meinasin ensin että myyn tämän toisen haalarin pois, mutta en taida raaskiakkaan :-)

Mun eka heppa





Sanotaan, että ystävyyttä ja rakkautta ei saa ostettua rahalla. Tämän pienen pojan uuden ystävän tarjosi kuitenkin kirpputori hintaan 0,5e. Se oli kauttaaltaan piirrelty tussilla, lyikkärillä ja vahaliiduilla. Renkaissa oli ilmastointiteippikuorrutus. Eilinen saunailta sai uuden ohjelmanumeron kun hinkkasin pollepoloista puhtaaksi apuvälineinäni pyyhekumi, puhdistusaine ja keittiösieni, sekä tietysti vanha kunnon ihmesieni. Ihan puhtaaksi se ei vieläkään tullut, mutta huomattavasti paremmaksi jo. Ja lapsi tykkää hepasta tuollaisenaan, pienine tahroineenkin. Kukapa meistä täydellisiä ystäviä kaipaisikaan :-D Jäljet kertovat vain eletystä elämästä, jota hepalla taitaakin olla takanaan lähes yhtä paljon kuin minulla. Ellei enemmänkin!

Tätä kirjoittaessanikin kuuluu olkani takaa lapsen äänellä tulkittu "ih-hah-haa, ih-hah-haa, hepo hirnahtaa-aa, ihanaa, ihanaa, onhan ratsastaa..." Aika söpöä.

Aamupäivän hämyssä

Arkinen lounasaika muuttui tunnelmalliseksi kynttilöiden myötä. Useammalla erilaisella kynttilänjalalla saa ryhmään hauskaa vaihtelua ja paljon katseltavaa. Samalla saa kivoja esineitä enemmän esille, kuin yksittäin käytettynä :-)

Viihtyisä karsina



Aina kun huushollissa on ollut liikkumaan opetteleva untuvikko, on käyty miehen kanssa samantyyppisiä keskusteluja; "Olisipa joku aitaus johon tuon voisi hetkeksi laittaa". Vaikka pienet on kuinka ihastuttavia, on silti pakostikin hetkiä jolloin joutuu kääntämään huomionsa toisaalle, ja vikkelä ehtii vaikka mihin. Tältä pohjalta en kauaa miettinyt kun näin kierrätyskeskuksessa vanhan ja rähjäisen leikkikehän :-D

Leikkikehä vaati hieman hellää huolenpitoa, ylimääräisten pohjalevyjen irroitusta, hiontaa, maalausta (kolme pulloa mustaa spraymaalia!) ja pallojen puunaamista. Ja kas, siitä sukeutui kelpo karsina! Pitää possut sisä- tai ulkopuolella, tarpeen mukaan.


                                                          Tässä vielä alkutilannetta.


Päätin vaihtaa pallojen värit tuollaisiin "brio-väreihin", koska ne sopi minusta paremmin mustan kanssa. Ja koska sen värisiä maalipurkkeja löytyi varastosta ;-)




Testiryhmä hyväksyy! "Äiti me halutaan meidän pikkuautot tänne" :-)

Maanantaipuuhia










Johan se auringon mollotus loppui, meinasi ihan silmiä alkaa särkemään mokoma valon määrä. Teki kyllä ihan hyvää saada sitäkin sorttia välillä. Maanantain myötä siirryttiin sujuvasti takaisin sadepäivän puuhiin, sytytin kynttilän ja join kupposen glögiäkin. Pojat maalasi sateenkaarinoita.

Lintulaudalla on taas vipinää, tipujen puuhia voisi tuijotella vaikka päivät pitkät. Lapset jaksaa innostua jokaisesta tintistä ihan yhtä paljon, ja välillä tapahtumia raportoidaan innokkaastikin. Joskus puu on tipuja niin täynnä, että linnut näyttävät joulukuusen koristeilta joita on ripoteltu jokaiselle oksalle :-D Harmi että talitiaiset rökittää tullessaan aina sinitiaiset pois paikalta, minusta sinitiaiset on niin nättejä. Kyllä niitäkin silti näkyy.

Viikonloppuna ostin kirppikseltä ison ruman taulun jossa oli laadukas kehystämön kehys. Hinta oli huikea 4 euroa. Pyydän taiteilijalta anteeksi, koska laitoin hänen työnsä piiloon, ja taannoin lehden välissä tulleen ilmaisen julisteen esille. Jälkipolville tiedoksi, se taitelijan tekemä on tuolla kehyksissä taustapahvin alla, jos se sattuikin olemaan joku arvokaskin :-D

Loistolauantai!


Mistä tietää että meillä oli ihanan tehokas lauantai-iltapäivä, eikä satanut vettä?

No, siitä että emännällä on otsatukka sokkelipinnoitteessa, linnuilla on taas siemeniä tarjolla, ja pihapuu sai syysasun ylleen :-)

Ja nyt ihanaa lauantai-iltaa viettämään! Lauantaikarkkipussi tulikin jo avattua :-D

Syöttötuoli kuin aurinko





Pohdiskelin täälläkin taannoin syöttötuolin valintaa. Värilliset viehätti, sekä pyöreät muodot. Valinta oli jo melko varma, mutta sitten muutinkin mieltäni. Koska naisilla on oikeus. Nettisurffailujen päätteeksi valitsin meille Brio Sit-syöttiksen. Kuvahauissa sitä näkyi mustia, punaisia, valkoisia, ja joissain kuvissa myös keltaisina. Aika pian selvisi että keltaista ei enää valmisteta, eipä tietenkään. No, musta sitten. Tai punainen.

Nuukuuden ja kierrätyksen hengessä päätin vilkuilla säännöllisesti myös nettipalstoja, josko sopiva yksilö löytyisi käytettynä. Jos vaikka vahingossa kävisi tuuri. Ja kas, ei aikaakaan, kun kävikin isompi tuuri kuin uskalsin toivoakaan, löytyi keltainen! Ja vielä läheltä kotiamme, oi onnea. Sain siis juuri sen mikä halusinkin, ja murto-osalla uuden hinnasta ;-) Kiitoksia vaan Huuto.net. Tuolista puuttui turvakaari, mutta sen sai helposti noukittua kaupasta uutenakin. Siellä täällä oli maalissa koloja, mutta kun paikkasin nekin pienellä siveltimellä ja kaapista löytyneellä keltaisella askartelumaalilla, ei tuoli enää uudelle häpeä.

Käyttäjäraatikin tykkää, pienet istuu tuolissa vuoronperään kaikki kun se on niin ihana :-)

Äiti





Tänään on tunteellinen päivä.

Olen saanut kantaa ylpeydellä tuota arvonimeä nyt jo kuusitoista vuotta. Pitkä aika. Olin sitä ennen ollut mm. tytär, koululainen, sisko, lukiolainen, tyttöystävä, kaveri. Ja sitten äiti. Tuohon titteliin liittyikin yhtäkkiä kaikilla mielipide. Oliko minulla siihen oikeutta? Onko kenelläkään? Vai annetaanko se vain niille jotka sen todella ansaitsevat? Pitäisikö äitiysoikeutta jotenkin rajoittaa?

Joka kerta kun menin vaikkapa ruokakauppaan, sain kuulla jonossa seistessäni samat laulut; voi lapsi raukkaa (minä), mitä olet mennyt elämällesi tekemään! Tai; mitä siitä ja tulee kun lapset alkavat tekemään lapsia... Mun suosikki oli ehkä kuitenkin kysymysmuotoinen; mistä sä olet ton vauvan oikein saanut?/Kenen vauva toi oikein on? Joo, varastin tuolta naapurin pihalta. Eivaan ihan ite synnytin, sillai niinkuin vauvoja nyt saadaan. Tuskan hiki otsalla. Näin jälkeenpäin voisinkin lähettää terveisiä kylän ämmille, kiitos kannustuksesta, mutta en sittenkään ole onnistunut pilaamaan elämääni. Aika vieras ajatus, että lapsi pilaisi jonkun elämän! Meillä menee oikeastaan tosi hyvin. Pojasta on kasvanut oikein kunnollinen, vaikka eukot kuinka povasivat ettei hommasta mitään tule. Eihän NIIN NUORI voi mitenkään kasvattaa lastaan hyvin. Poishan se olisi varmaan minulta pitänyt ottaa tämän raadin mielestä... Väärässä olivat ;-)

Sittemmin olen ollut esimerkiksi opiskelija, naapuri, morsian, ystävä, osakas, rautakaupantäti, rakentaja, artenomi, vaimo, työtön, synnyttäjä, matkailija, ylioppilas, haaveilija, bloggari, ja edelleen se tärkein, äiti. Vaikka aikuisväestöstä lähes joka toinen saa käyttää itsestään tuota nimikettä, ei sen arvo silti vähene tippaakaan. Minusta se on kaunein ja arvokkain titteli jota koskaan saan käyttää. Kaiken muun voi ihminen kadottaa, mutta äitiys pysyy hautaan saakka. Sen ylikin, vielä kun minusta on aika jättänyt, piirtävät lapsenlapsenlapset nimeni sukupuihin... Olen ylpeä osastani sukupolvien ketjussa!

Nämä ovat olleet ehdottomasti ne elämäni parhaat kuusitoista vuotta. Paljon onnea esikoiselleni!