Ensimmäinen syntymäpäivä






Pieni on nyt vuoden ikäinen. Isopieni. Pieni. Ihanpienivielä. Palleroiseni kasvaa ja se on ihanaa, ja silti äiti ei kestä. Tuntuu kuin pitäisi "luopua" vauvasta, ja siihen liittyy myös aimoannos haikeutta. Toisaalta iloitsee sydämestään siitä kuinka pienen ihmisen oma persoona alkaa näkyä, ja toinen kasvaa ja kehittyy. Ja kuitenkin vetistelee että kohta mulla ei ole enää vauvaa... On tämä tämmöistä, tämä äitiys. Vissiin aina vähän vaikeeta :-D

Juhlat juhlitaan vasta myöhemmin, tänään meillä oli ohjelmassa muita synttärikemuja :-)

10 kommenttia

  1. Onnea isollepienelle ja äitille! Niin ne kasvaa. Haikeena aina kattelen videonpätkiä K:n alkutaipaleelta. Hetkeks haluais joskus sen pienen syliin ja haistella melkein kaljua untuvapäätä. Vaan onneks tuo vieläkin tulee syliin, vaikkei ihan pieni, eikä varsinkaan kalju enää ookkaan :)
    Mutta ihanan pieni "iso" typynne kuitenkin vielä on - nauti palleroisesta ja uusista asioista, mitä koko ajan opitaan lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, pieni tuo vielä tosiaan on. Mutta silti se haikeuskin on olemassa! Esikoinenkin oli vielä ihan äsken noin pieni, ja nyt se on minua isompi mies jo, melkein aikuinen... Aika menee niin äkkiä, ja kun sen on jo nähnyt noiden isojen kohdalla, haluaisi tämän pikkutipun kanssa pysäyttää kellon hetkeksi tähän. Vaalia vielä hetken ihan vaan tuossa kainalossa.

      Poista
    2. Kun saiski ajan kulun hetkeksi hidastumaan... Viikon päästä mopo-poikaseni nauratti ekaa iltapuuroansa kakistelevaa pikkutytsyä, ihan vastahan esikoista syötin. Ja nyt mörököllinä möyryää niin, että heikkona hetkenä laskeskelen milloin muuttaa omilleen. Tätä hupsua äitiä hirvittää, kun vauvelillekin jo puuroa...kohta sekin kurvaa omiin rientoihin. Auuts.
      Onnea päivänsankarille! Ja tsemppiä äidille.

      Poista
    3. Kiitos onnitteluista ja tsempeistä! Kyllähän tämä tälläistä on, että jokaisessa ikäkaudessa on omat koukkunsa, ja vanhemmat koettavat vaan pysyä perässä, ja kasvaa itsekin ihmisenä. Nämä ihan pienet on vaan jotenkin niin valloittavia, kun kaikki on vielä niin yksinkertaista ja helppoa...

      Poista
  2. Onnea pienelle ja äitille!♥ Samanlaisia ajatuksia itsellänikin, mutta toisaalta odotan jo niin kovin sitä aikaa, kun kenelläkään ei ole enää vaippoja ja päästään liikkeelle ilman rattaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäkin on kyllä sitten puolensa ja elämä helpottuu monelta osin. Mutta tämä on kai tälläinen siirtymävaihe, kun on pitkään elänyt tätä pikkulapsi/vauva-elämää, on edessä omanlaisensa surutyö. Vaikka ihan iloisista asioista onkin kyse. No, kyllä sä varmaan tiedät ;-)

      Poista
  3. Kiva kun olit liittynyt blogiini lukiaksi ja sitä kautta löysin tänne! Ihana koti teillä! Kauniita kuvia ja mukavia juttuja. Aamukahvihetkeni vierähti lukiessa ja katsellessa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vaan, teilläkin näytti kivalta kaikki :-)

      Poista
  4. Onnea ihanalle pikkutirrille!

    Mulle tuo kun nuorin täyttää vuoden, on aina ollut se kaikista vaikein paikka. Ja aina silloin on alkanut vauvakuumeilut. Viimeisen kohdalla, kun tiesi että tää on nyt tässä, oli ihan kauheeta. Aiemmin oli aina ollut se takaportti vielä vähän raollaan, vaan viimeisen jälkeen oma ikä sen portin lopullisesti sulki.

    Ihan ihanaa tämä elo kyllä nytkin on, vaikkei olekaan enää sitä vauvaa talossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa kuulla että en olekaan ihan "hullu", ymmärsit siis ton mun ripuilun? Meilläkin tämä on kyllä viimeinen lapsi, äitee kaipaa jotain muutakin elämältään ;-) Mutta sitten taas toisaalta... No, mistä sitä koskaan tietää! Hyvä kuulla että elo on sen "rajan tuollapuolenkin" ihan mukavaa :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!