Mitäs löytyikään?


 Luulin jo Kevään ja Kesän eksyneen lopullisesti. Niitä ei näkynyt missään. Pihallakin nököttivät samat puolitoistametriset lumikasat kuukaudesta toiseen. Ajattelin että ne eivät tänä vuonna tule ollenkaan luoksemme. Harmittikin vähän.

Siivosin aamulla kodinhoitohuoneesta pyykkikasoja aivan ajatuksissani, ja yhtäkkiä kuulinkin outoa surinaa. Vähän samanlaista kuin jos ampiainen olisi ylösalaisin käännetyn lasin alla. En meinannut millään keksiä mistä ääni tulee... 


 ...mutta lopulta löysinkin ne! Kevät ja Kesä, täällä minun kodissani! Ne olivat sotkeutuneet keltaisten tennareiden nauhoihin, ja rimpuilivat vimmatusti. Vapautin ne hellästi, ja kiikutin lymyilijät äkkiä ulos. Toruin niitä hiukan, kun olivat jo ehtineet säikäyttää meidät luulemaan että lämmin vuodenaika on peruttu. Ne olivat pahoillaan, ja lupasivat korjata tilanteen äkkiä. Tennarit olivat vain aurinkoisella värillään villinneet ne niin vauhdikkaaseen leikkiin, että lopulta päätyivät umpisolmuun ja olivat jumissa. En tullut kysyneeksi kuinka ne meille edes päätyivät...


Nyt menen ulos katselemaan, kuinka ne toteuttavat lupauksensa :-)

4 kommenttia

  1. Onneks päästit vapaaksi! Ihmettelinkin jo missä se kevät on ollu piilossa, mut että sun kengännauhoissa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä! Mutta nyt ne on tuolla pihalla mellastamassa, ja pian pitäisi alkaa näkymään tulosta. Huh, onneksi huomasin nyt enkä vasta vappuna :-D

      Poista
  2. Onneksi huomasit! Pyytäisitkö heitä meillekin riehumaan, täällä Napapiirillä ei pajunkissat uskalla edes kurkistaa vielä. Ja mieli tekis jo multahommiin...ensiapua sain vähän kylvöpuuhilla; KELTAISTA samettikukkaa lasten kanssa kylvettiin.( Täältä ja Aurinkorinteelta olen saanut nälkäisen keltataudin...ei kelpaa enää pinkit langat eikä kylvetä ahkeraliisaa :-D!)
    Kiitos raikkaista kuvista ja ihan mahtavasta tarinasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä uskoisin että tämä touhu minkä nyt aloittivat, ulottuu sinne asti, kun kerran menivät lupaamaan :-) Tänään meillä oli jo päivällä 7,5 astetta lämmintä, ja tuli ihan vappu-tunnelma! Ja minä pääsin nakkelemana lunta, lempparipuuhaani :-D

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!