Suuri valkoinen






Joku voisi sanoa että olen menettänyt järkeni. Taisin itsekin niin tunnustaa. Mutkumähalusin. Edellinen sohva oli niin tumma, ja tämä oli kai jonkinlainen vastareaktio? Voin aivan kuulla kuinka tuo hohtava pinta kutsuu seireenin lailla lapsia kuulakärkikynineen... Tai eihän ne tahallaan. Edellisen sohvankin kanssa se meni niin, että "juoksin kuulakärkikynä kädessä ja kompastuin ja kynä osui vahingossa sohvaan. Kaksi kertaa."

Harkitsin pitkään valkoisen nahkaisen ja tämän välillä, ja päädyin pestäviin ja vaihdettaviin päällisiin juuri siksi että ne on vaihdettavat. Saan katsella tuota valkoisena sen kolme minuuttia jonka se kestää, ja jatkossa kun tulen järkiini, voin käydä hakemassa toiset päälliset. (Päälliset menee kyllä vaihtoon joka tapauksessa, nuo oli selkeästi joku maanantaikappale, saumat oli ihan mitä sattuu.) Sohva on siis ikealainen, ja värivaihtoehtoja oli onneksi muitakin. Jospas sitten "sinne seuraavaan taloon" hankitaan joku upea disainluomus, kun lapsetkin on kasvaneet ja silleen..? Mut ajatelkaas, vaikka olen näin vanha, tämä on vasta kolmas sohva jonka ostan! Eli aika harvakseltaan on tullut vaihdettua :-)

12 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, pidetään peukkuja että se pysyisi myös sellaisena mahdollisimman kauan :-)

      Poista
  2. Meillä on tuo Ikean Karlstad sohva jo seitsemättä vuotta. Päälliset tosin ovat vaihtuneet useamman kerran...ensin oli turkoosinsiniset, sitten valkoiset ja nyt on mustat. Tykkään tuosta sohvasta juuri siksi, että siinä on irtopäälliset. Irtopäällisiä on helppo pestä, ja sohvaan on saatavilla erivärisiä päällisiä. Lisäksi sohvaan olisi helppo tehdä uudet päälliset myös itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että on tykätty ja kestänyt aikaa :-) Se on jotenkin niin kivan simppeli malliltaan että uskoisin etten kyllästy. Ainoastaan tosiaan tuo päällisen väri nyt mietityttää, että mahtaako olla jo viikon jälkeen ihan entinen. Päälliset ei irtoakkaan ihan niin helposti pesuun kuin edeltäjässä, jossa kaikki oli ihan vetskari auki ja koneeseen-tyyppisesti. Tässä pitääkin purkaa osia että saa päälliset pois, se oli vähän pettymys. Jos olisin tajunnut sen jo kaupassa, olisin päätynyt johonkin tummempaan sävyyn, vaikka valkoista niin himoitsinkin. Tai sitten olisin ottanut sen nahkaisen version ;-) No, katsotaan, eiköhän me kuitenkin toimeen tulla!

      Poista
  3. Kaunis sohva! Raikasti olohuonetta kovasti ja tuli heti keväisempi tunnelma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Ja se oli iso syy miksi halusin sohvan vaihtaa, koska edellinen oli niin tumma ja iso. Nyt on valoisampaa, ja myöskin avarampaa koska tilaakin vapautui pienemmän sohvan myötä :-)

      Poista
  4. Mä täällä vieläkin arvon, että ei vai juu, harmaa vai joku muu. Te vaan menette ja ostatte, niinpaljon nopeampaa ja tehokkaampaa toimintaa :)

    Kivan raikkaalta näyttää nyt olkkarissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on pakko mennä inspiksen mukana, muuten jää helposti ajatuksen tasolle ;.)

      Poista
  5. Teillä on ihana sohva, ihana kesäinen olkkari, voih, tuollaisen valoisuuden väripilkkuineen ottaisin mielelläni :)
    Mä niin tykkäisin vaaleasta sisustuksesta, mutta kun meillä on tuo piski, jonka vuoksi matotkin on jo valmiiksi ostettu kuranruskeaksi, tai savensiniseksi. Sohvaa meillä ei ole nyt, kun asutaan teinin kanssa kaksiossa, ja molemmilla omat makkarit.
    Mutta sitten joskus, sitten ostaisin valkoisen sohvan. Tosin itse olen niitä pahimpia porsaita... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tässähän ihan menee hämilleen :-) Mulla on aavistus että nuo lapset tekee sohvasta vähintään yhtä hyvin selvää kuin koirakin... Laitoin siihen kyllä sellaisen likaa ja vettä hylkivän käsittelyn, ja päälliset on tosiaan myös pestävissä, eli ehkä sohvalla on vielä toivoa? Aika näyttää!

      Poista
  6. Sulla on tosi kaunis ja hyväntuulinen blogi, jään seuraamaan! :)

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!