Kauniita asioita


Jotenkin tämä kesä on alettuaan kiitänyt pikavauhdilla. En meinaa uskoa että juhannus on jo ensi viikolla! Puutarhasta sen kyllä huomaa, kun juhannusruusut kukkii, ja moni muukin kasvi alkaa olla taas ihan keskikesän mitoissaan. Voisin kujeskella pihalla ihan vain katselemassa vaikka kuinka paljon, siitä saa voimaa ja mieli saa tilaa kun silmät lepäävät kauniissa asioissa. Puutahan hoito onkin siis ehkä eniten kauneuden kaipuuta? Halua luoda itselleen kaunis ympäristö? Joka tapauksessa nyt tuntuu olevan se kesän paras vaihe meneillään, kun kaikki on ihanan vehreää!



Viimeinen kuva on vilahdus toisesta kauniista asiasta. Nimittäin meidän havainnekuva meidän tulevasta uudesta talosta, jonka tuolla raksablogin puolella jo näytinkin. Vaikka tarkoitus olisi pitää raksajutut pääosin siellä, en malttanut olla näyttämättä tätä myös tällä puolella :-) Samoin kun puutarhaa ja kukkia, voisin tuijotella näitä uuden talon kuvia aivan loputtomasti. Vaikka meneillään on vielä luonnosvaihe, ja pohjaratkaisua yhä hiotaan lopulliseen muotoonsa, on suunnittelusta vastaava arkkitehtitoimisto tehnyt jo tälläiset kauniit havainnekuvat jotka todella auttavat kyllä hahmottamaan tiloja ihan eri tavalla! Mikäli uusi rakennusprojektimmekin kiinnostaa, tervetuloa myös sinne lueskelemaan ja kommentoimaan.

Ei kommentteja

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!