Talostakoti



Muistan kuin eilisen päivän sen hetken, kun näin lehdessä pienen ilmoituksen seuraavana keväänä haettaviksi tulevista tonteista. Huusin toiseen huoneeseen miehelle, että hei, me muutes rakennetaan talo! Eipä ukkoparka tainut vielä silloin tajutakkaan minkälaiseen sambaan tuo lausahdus meitä veisi. Siitä hetkestä on pian kuusi vuotta. Siitä, että saimme tietää tontin saamisesta, on noin viisi vuotta. Ja siitä kun muutimme lopulta tähän työllä, ja todella myös tuskalla rakennettuun taloomme, on noin neljä vuotta. Aika pian muuton jälkeen aloitinkin blogin, ja sille tuli luontevasti nimeksi Talostakoti. Sitähän siinä koetettiin parhaillaan tehdä. Ensin tehtiin talo, ja sitten siitä tehtiin koti. Ja siitä tulikin lopulta hyvä koti. Oikein hyvä.

En olisi ikinä uskonut silloin kuusi vuotta sitten, enkä vielä moneen hetkeen sen jälkeenkään, että eilinen päivä joskus koittaisi. Mutta se koitti. Haluan uskoa että asiat menevät elämässä juuri niinkuin on tarkoitettu, vaikkei se aina siltä tuntuisikaan. Monissa asioissa isomman kuvan, kokonaisuuden, näkee vasta jälkeen päin. Että näinhän sen kuuluikin mennä!

Eilen pistin nimeni paperiin, ja sillä paperilla tästä talosta tulee aikanaan toisten ihmisten koti. Talostakoti. He tekevät talosta uudestaan kodin. Talot ovat kuin ruumiita, ja asukkaat niiden sielu. Talo tarvitsee ihmisensä, ei talon ole hyvä olla yksinään. Tämä talo saa uuden sielun, uudet omat, hyvät ihmiset. Toivon, että heidän yhteiselonsa on pitkä ja onnen täyteinen!

Eilen illalla kun Talo, se ihan itse suunniteltu ja rakennettu, hiljeni päivän hälinästä, istahdimme miehen kanssa alas ja kaadoimme itsellemme lasit shampanjaa sekä skoolasimme. Ihailimme hetken kättemme töitä. Totesimme yhteen ääneen, että hyvin tehty rakas, onneksi olkoon. Luopuminen on vaikeaa, ajatuksena jopa lähes mahdoton. Melkein kuin omasta lapsestaan pitäisi luopua, noin verrannollisesti. Silti meillä siintää mielikuvissa se uusi talo, ja siitä tuleva tilavampi koti. Se isompi kuva. Ja se vaatii luopumista ensin. Luopumisen tuskaa lievittää onneksi se, että saamme muuttaa täältä suoraan uuteen kotiimme, ilman väliaikaista raksa-asumusta. Millään muulla tavalla en olisi ehkä tähän edes pystynyt. Nyt minulla on vielä hyvää aikaa jatkaa surutyötäni, ja uskon että lopulta pystyn lähtemään täältä hyvillä mielin. Itkemättä en kyllä lupaa olla kun oven viimeisen kerran kiinni painan...

Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.
Elämä kantaa kyllä.

8 kommenttia

  1. Onnea talokaupoista...siis talon myynnistä..:)

    VastaaPoista
  2. Kaunis kirjoitus. Onnea uuteen tulevaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Yllättävän vaikeaa on tosiaan omarakentamasta luopua. Toisaalta me ollaan harvinaisen onnekkaita, kun saadaan asua tässä vielä, eikä lapsillekaan tule montaa muuttoa, vaan suoraan sitten sinne uuteen.

      Poista
  3. Onnittelut asuntokaupoista, ja siitä ettei tarvitse remppakämppään siirtyä.

    Ajatteles, että muutamassa vuodessa voi noin kotiinsa kiintyä! Ei ihme, etteivät vuosikymmeniä kodeissaan asuneet millään haluaisi laitoksiin/kerrostaloon/kaupunkiin... lähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä voi tosiaan kiintyä! Ja kun tämä on ollut asumisvuosia pidempi prosessi, ensin on valittu tontti, mietitty talon pohjaratkaisua, suunniteltu pihaa, suunniteltu sisustusta. Ja sitten vielä toteutettu se kaikki, plus hirveä määrä paperihommaa ja byrokratiaa joka välissä. Aika iso määrä tunteja elämästä on siis upotettu tämän talon seiniin. Nyt ei voi kuin toivoa, että tästä tulisi uusillekin omistajille rakas koti, että he arvostaisivat niitä meidän ponnisteluja ja valutettuja hikipisaroita :-)

      Poista
  4. Itsekin oman kodin suunnitelleena ja rakentaneena tuntuisi kovin haikealta ajatella siellä joskus jonkun muun asustelevan. Mutta kylläpä kutkuttaisi ajatus uudesta rakennusprojektista! Ihan mieletöntä! Innolla jään seuraamaan tulevaa projektianne ja ne nykyisen talonne uudet asukkaat - he tulevat viihtymään taatusti! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi :-) Ihanaa että joku ymmärtää, tuntuu että olen vähän hölmökin tämän asian kanssa, mutta nämä on tälläisiä selittämättömiä tunnejuttuja. Uskon myös, että uudet asukkaat viihtyvät, ja olen saanut heiltä jo luvan käydä jatkossa välillä stalkkaamassa miten minun rakkaat puskat ja kukat on pihalla kasvaneet :-D Puutarhahörhölle pihasta luopuminen on melkein vielä vaikeampaa kuin talosta!

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!