Keltainen pallukka kuin aurinko



Kävipä niin onnekkaasti että voitin 70-luvulta, päivää-blogin arvonnasta liput viikonloppuna Helsingin Kaapelitehtaalla pidetyille retromessuille. Pitihän siellä sitten toki piipahtaa. Vaikka tarjolla oli lähes kaikkea mitä nyt retron ja vintagen sekä designin ystävä saattaisi himoita ostaa, aika pienillä kantamuksilla pääsin hallista ulos. Olen koettanut pitää tiukasti kiinni siitä, että kaikkea kaunista ei tarvitse omistaa :-) Ja myös horisontissa häämöttävä muuttolaatikoiden pakkaaminen ja kantaminen auttaa pitämään järjen päässä tuollaisissakin tavarataivaissa.

Tätä keltaista pallukkaa kävin katsomassa parikin kertaa, ja lopulta kun oltiin jo pois lähdössä niin piti vielä mennä kurkkaamaan olisiko se yhä siellä. Ja olihan se. Pallukka oli tosi likainen ja raasu, ja sainkin tinkaistua hyvin kohtuulliseksi, maksoin tästä 23e joka ei valaisimesta ole mielestäni paljoa. Kotona paneuduin hetkeksi palleron puhdistukseen, ja nyt se onkin taas ihan edustuskelpoinen! Kävin vielä äsken hakemassa puuttuvan sokeripalan, niin päästään ehkä tänään iltasella kokeilemaan miltä se näyttää toiminnassa. 

Lampun kuvun sisäpinnassa on jäljellä alkuperäinen mallinumeron kertova tarra, siinä on teksti Valinte oy 27175 KELT. Eli taitaa olla ihan kotimaista tuotantoa tämä?

10 kommenttia

  1. Ihana! Keltaisia palluroita ei todellakaan voi olla liikaa!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei! Tai minkään muunkaan muotoisia keltaisia lamppuja :-D

      Poista
  2. Mä oon nyt yrittänyt kolme kertaa kirjoittaa kommenttia ja koskaan ne eivät näytä tulevan perille. :D:D:D:D:D:D vielä kerran kokeilen. Eli ihana lamppu. Kaikkimaailman pallolamput täytyy pelastaa, eikä niitä voi koskaan olla liikaa. On mun vaatimaton mielipide! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tuli perille! Kiitos! Ja kyllä, ollaan tässä(kin) asiassa samaa mieltä, pallerot pitää saada käyttöön ja eloon, hellästi pestyinä ja uudelleen ihailtuina :-)

      Poista
  3. Upea löytö! Ostin muuten myös juuri yhden Valinten. On vielä kuvaamatta.

    Mä olen edelleen hämmästynyt siitä, että sä olet yksinoikeudella ainoa, jolta olen kuullut tuosta tapahtumasta. Ihmeellisessä hiljaisuudessa järjestetty ;)

    Se "vähän katsomaan palaaminen" on vanhojen tavaroiden kanssa vähän sama, kun kissanpentujen. Ei kai sieltä kukaan lähde kotiin ilman tuliaisia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä aika paha kun pitää mennä takaisin katsomaan :-D Muutamaa muutakin vilkuilin sillä silmällä, mutta tuo voitti :-)

      En kyllä ymmärrä sitä tapahtumaa, en itsekkään ollut kuullut ennen sitä arvontaa josta liput voitin. Ja siellä oli tosi hiljaista, myyjätkin puhui siihen sävyyn että kauppoja olis ollu kiva tehdä enemmänkin. Samaan aikaan oli vissiin joku aika iso kirppis Helsingissä, olisko ollut potentiaaliset asiakkaat kaikki siellä?

      Poista
  4. Voi mikä mahtava löytö. Kelpaisi tännekin tuollainen komistus tai kaunotar - miten vaan. Samaa mieltä että kaikki retro ja vintagelamput pitää pelastaa tavalla tai toisella. Pelastakaalamput ry ja sitä rataa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kerhoa perustamaan vaan! Minä voin tulla jäseneksi ainakin :-D Nuo vanhat lamput on mahtavia juuri siksikin, että niitä tulee käytettyä eikä ne mene komeroon keräämään pölyä. Eli ne saa jatkaa elämäänsä nykypäivänäkin. Tässä ollaan ihan kulttuurihistoriallisten tekojen äärellä, kuulkaas :-)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Niinpä! Laitoinkin jo instan puolelle kuvan siitä katossa, lamppu pääsee mielestäni roikkuessaan vielä paremmin oikeuksiinsa :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!