Palleroiset seinälle




Käytettiin lapsia kuvaamossa jo viime vuoden lopulla. Halusin ottaa kaikista kerrankin yhteispotretin, ja samalla nuorimmaisesta ihan "oikean" 1v-kuvan. Teetätin silloin kuvista joulukortit, ja samalla tilasin muutaman suurennoksen ajatuksella, että laitan kehyksiin ja seinälle. Aluksi meinasin etten edes laita enää tänne kotiin niitä seinälle, mutta laitoinpa kuitenkin, kun oli sopivat kehyksetkin jo olemassa. Mukavahan noita palleroita on katsella myös kuvien muodossa (kuvassa kukaan ei raivoa ja huuda uhmaansa...) :-D Pitäisi kyllä enemmänkin teettää kuvia myös paperille, liian paljon ihania kuvamuistoja on jäänyt lojumaan koneen syövereihin!

Tänään otin myös pikkupimusta kolmevuotiskuvia, kun oltiin nyt sopivasti tässä kotosalla päivänvalon aikaan. Ensi viikolla pidetään juhlat, samoilla kahvituksilla saadaankin juhlittua kaikki kolme kevättalven synttärisankaria eli 3v, 7v ja 15v. Syksyllä on sitten toiset juhlat, kun kolme muuta lasta on syntyneet melkein peräkanaa lokakuussa, aika kätevää! :-)

Kivaa alkavaa viikkoa kaikille!

6 kommenttia

  1. Hyvin olet synnytykset ajoittanut! :)

    Ihania kuvia - tykkään värimaailmasta.

    Niin ja tosi kauniit lapsoset sinulla. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun kroppa tuntuu olevan sellainen, että en tule raskaaksi kuin kahtena aikana vuodesta. Helpottaa kyllä synttärigeimejä huomattavasti kun ei kauempana asuvien sukulaistenkaan "tarvi" tulla kuin muutaman kerran vuodessa. Jos pidettäisi kaikkien kuuden synttärit erikseen, olisi sitä humppaa tarjolla vähän turhankin tiuhaan :-D Sitäpaitsi syksyn lapsista kahdella on jopa ihan täsmälleen sama syntymäpäivä!

      Kuvauksiin halusin silloin kaikille yksiväriset ja selkeät vaatteet eikä liian jouluisia vaikka joulukorttikuvaakin siinä samalla otettiin. Tykkään kyllä noista, kuvia olisi paljon enemmänkin, oli oikein vaikeuksia valita mitkä laitan seinälle!

      Poista
  2. Kiva kollaasi ja hauskasti ovat lapset tosiaan syntyneet - "ekotehokasta" synttärijuhlintaa :D
    Ja ihan huimalle näyttää raksallanne - voi ETTÄ - mahtavia pintoja ja luonnonvaloa! sinulla on hyvä maku valinnoissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu johan tässä luonnonvarojakin säästyy kun vain pari kertaa vuodessa ajatetaan mummoja ja pappoja kaukaa :-D

      Raksalla alkaa tosiaan jo vähän tilat hahmottua, toki itselläni on talo ollut selkeänä visiona päässäni jo pitkään, mutta nyt sieltä alkaa muutkin ehkä nähdä millainen siitä on tulossa. Ja valoa tosiaan tulee piisaamaan :-D

      Poista
  3. Varsin kätevää :D
    Meillä synttäreitä vietetään tasaiseen tahtiin tammikuusta syyskuuhun, tai vietettiin. Nythän noita kolmea nuorinta enää isosti juhlitaan, isompia enää perheen kesken. Kun omien päälle laitetaan kummilapset ja hellun lapsenlapset, niin kyllä noita juhlia sitten kuitenkin vieläkin aika usein vietetään. Mukavaahan se on, toisaalta :)

    Teetän säännöllisin väliajoin kuvista paperiversioit, vielä kun tulis se päivä että sisi ne lajiteltua ja laitettua kansioihin...

    Kivat kuvat olet lapsista valinnut. Pikkuveikka antamassa siskolle vaunukyytiä on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisethan tykkääkin järjestää usein juhlia, mut mulla ei ole siihen ehkä niin sellaista paloa. Eli mulle sopii oikeasti ihan hyvin tämä systeemi :-) Isommille ei toki järjestetä enää varsinaisesti omia juhlia, mutta ne menee tosiaan siinä samalla sitten parin pienemmän juhlien kanssa samalla! Esikoisella ja nuorimmalla on vielä ihan sama synttäripäivä, niin saa sitten isopoikakin kakkua vaikkei muuten ehkä niin isosti enää järjesttäisikään aikamiehelle :-D

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!