Naapurikadun hanami






Joka kevät meillä on täällä nykyisen kodin naapurikadulla tarjolla ihmeellinen näkymä. En yhtään ihmettele, että Japanissa kirsikankukkien katselusta on tehty ihan oikea juhla, hanami.

Uuden talon pihasuunnitelmiin on piirretty näitä kuvien rusokirsikoita terassin viereen, jotta saisimme siellä vietellä kukkajuhlia ihan omalla pihalla. Toivottavasti puut menestyisivät siellä (ja saisin ne pian istutettua) :-) Edelleenkään en ole päässyt uuden pihan laittoon erinäisistä syistä, mutta intoa ei ainakaan puuttuisi. Noh, kaipa tämä odottaminen jotenkin kasvattaa luonnetta? :-D Viikonloppuna sain purkaa vähän patoutunutta kuopankaivamisvimmaani äitini puutarhassa, jonne toimitin jo perinteisesti alppiruusun "avaimet käteen" eli istutettuna. Äitienpäivä oli muutenkin oikein mukava ja lämminhenkinen, mutta ihan kivaa on olla taas kotonakin ja palata arkeen. Tosin tänään on ollut taas sarjassamme niitä päiviä, jolloin töihinpaluukin tuntuisi ihan kivalta idealta... Kirsikankukat onneksi pelastivat, ja johan tässä ollaan iltapäivän puolella! 

Mukavaa viikkoa kaikille!

P.s. Kuvat saa klikkaamalla suuremmiksi!




Pieni Lintu - MakroTex challenge
Osallistuin näillä kuvilla Pieni Lintu-blogin bokeh-aiheiseen valokuvahaasteeseen :-)



28 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Se on jotenkin ihan hämmästyttävä! Puut näyttävät muun vuoden aika tavallisilta, eikä niistä silloin arvaisi että keväisi ne onkin tuon näköiset :-)

      Poista
  2. Niin kauniit puut, ihanan värikästä!

    VastaaPoista
  3. Voi elämän kevät! Millä kasvuvyöhykkeellä asutte? Me asutaan kolmosella ja rusokirsikkalle suositellaan I-II (III). Suotuisalla paikalla saattaa kolmosellakin menestyä. Voi kumpa johonkin soppeen saisi sellaisen viihtymään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taitaa olla ykkösvyöhyke, Helsingissä asutaan siis toistaiseksi :-)

      Poista
  4. Todella kaunista, miksi meillä ei ole tuollaisia nyyh..kesäkuun puolella kukkii yhdessä puistossa kyllä koristeomenapuut, niitä aion käydä tänäkin vuonna kuvaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä tosi kauniit! Tähän aikaan vuodesta nuo pinkit puut pistää silmään kun muuten on vielä aika vaalean vihreää tai lehdetöntä :-)

      Poista
  5. Blossom trees are so beautiful at this time. Too bad they bloom so short.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. That is true, i wish they could bloom little longer!

      Poista
  6. Oi vau miten upeita, noita puita oon ihastellut kun vastaan on tullut, niin upeita että! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä sen hetken kun kukkivat, todella pysäyttävä näky! Muun vuoden nuokin puut on aika tavallisen näköisiä.

      Poista
  7. Tuo on niin uskomaton näky, sadunomaista! Hgissä vietetään Hanamia tämän viikon torstaina Roihuvuoren kirsikkapuistossa, toivottavasti sää on suopea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan käynyt tuolla Roihuvuoren hanamissa, mutta olen nähnyt sieltä kuvia. Pitäisi kyllä joskus mennä!

      Poista
  8. Aivan ihanat kirsikkapuut. Ihastelin näitä jo instassa. Paljon kukkia ja tuo väri on niin upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuntuu instassa olevan liikkeellä paljonkin kirsikkakuvia, ja kyllä noita kelpaa kuvatakin kun ovat niin herkän kauniita!

      Poista
  9. Muistot huhtikuisesta Japaninmatkasta 10 vuotta sitten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi sentään, Japanin matka on varmasti unohtumaton kokemus! Kiva jos sait matkamuistoista kiinni kuvien kautta :-)

      Poista
  10. siis uskomattoman kauniita kuvia :) minäkin haluan kirsikkapuita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitoksia! Omat kirsikkapuut on hyvä haave :-)

      Poista
  11. Kerta kaikkiaan suloisia kuvia - ihanaa, kun kevät on täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kevät on todellakin tervetullut ja hartaasti odotettu! :-)

      Poista
  12. Ooooooh! Upeat kuvat ja upeat puut! Voi vau, mikä kukkamäärä!

    VastaaPoista
  13. Kirsikankukat jaksaa aina vaan hurmata kauneudellaan!

    Tänään oli hanamijuhla Roihuvuoressa. Kauniisti oli puut kukassa, kertoi siellä pikniköinyt tyttöin.

    VastaaPoista
  14. Miten kaunis puu. Ja ihania kuvia siitä.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!