Asuntomessut 2015 kollaaseina


Me käväisimme viikko sitten asuntomessuilla, mutta en ole talon maalaukseltani ehtinyt laitella tänne vielä mitään kuvia. Nyt, kun aikaa reissusta oli jo ehtinyt hieman kulua, sain hyvin mietittyä myös sen, mitä messuista jäi oikeasti mieleen. Loppujenlopuksi aika vähän. Juuri rakentaneena on tullut muutenkin seurattua aihepiiriä, ja mitään ihan uutta en messuilta itselleni löytänyt. Itseasiassa huomasin, että meidän uusi talo ei ole ollenkaan persoonallinen, vaan nimenomaan kaikkien tämän hetken muotikotkotusten mukainen :-D Noh, hyvä vaan että on selkeästi oman aikakautensa tuote! 

Ylimmässä kollaasissa kohde 16A Potius isokivi A.


Pinnakaiteita. Niitä oli nyt kaikilla. Muutamilla myös kattoon saakka. Check, löytyy meiltä :-D!


Paljon etukäteen pöhisty Vivola, kohde 19. Tykkäsin kyllä. Pinnakaiteet, mustaa seinää, mustavalkoista ja vaaleaa puuta. Check.


Koska meillä ei talon pintamateriaaleihin ja pohjaratkaisuun voi enää vaikuttaa, päätinkin katsella tarkemmin pihoja. Valitettavasti niistäkään en saanut oikein mitään uutta irti. Niissä oli kaikissa aika sama kaava, tehty niin, miten saadaan nopeasti siistin näköistä (ja tämä on ihan ymmärrettävää toki!) eli paljon kiveystä, nurmea, ja katteella peitettyjä pensasalueita missä on pienenpieniä taimia. Kivien käyttö putarhassa olikin ainoa vähän inspiroivampi juttu, siitä muutama kuva kollaasissakin.


Joitakin yksityiskohtia mitä on tarttunut kameraan. Ruukkukasvit (varsinkin tuo japaninvaahtera). Honka Savukvartsin ulkoverhous sykähdytti! Saton pikkukoti oli tosi ihana ja paljon tilavamman tuntuinen kuin 15,5 neliötä. Parvi johon kuljetaan puolapuita pitkin. Kaunis pergola (Vivola). Päresauna.


Piha-alueiden väriläisikiä. Viherkatot oli hienoja, samoin  Villa Kapeen (26) pihassa käytetyt liuskekivet ja muuri aiheuttivat huokailua. Tuo Villa Kapee olikin itseasiassa oma suosikkini, vaikka siitä ei kovin montaa kuvaa olekaan. Musta hirsitalo ulkoa, sisällä hyvä tunnelma ja riittävän kodikas sisustus. Tykkäsin! Messureitin alkupäässä oli myös muutamia kauniita kohteita, kuten Kontio Harunire ja Eke loft, niistä ei vain ole kuvia koska minulla unohtui kameran muistikortti kotiin :-D Mies kävi urheasti hakemassa minulle kaupasta uuden, ja hän sai minut kiinni vasta tuolla reitin puolivälin paikkeilla. Siksi kuvat siis painottuvat sinne. Ihan kaikissa kohteissa me ei edes käyty, mentiin aikalaialla fiilispohjalla. Ja rehellisyyden nimissä messuilla oli niin hirveä tungos, että ei vaan jaksanut jonottaa taloihin sisään, sitten talon sisällä että pääsi kurkkaamaan johonkin huoneeseen, ja taas tiiviissä jonossa eteenpäin. Vaikka oli arkipäivä, niin silti uskomaton ryysis. 


Messuilla oli kiva taas käydä, ja saatiinhan me sentään jätskiä ja pitkiä lakuja, mitä pojat osasivat jo entuudestaan pyytää, kun "niitä saa aina siellä messuilla" :-)



1 kommentti

  1. mielenkiintoinen messu-matka varmasti...täällä päin ois ollu omakotitalo-näyttely,mutta väliin jäi..

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!