Akkupora ja lastenhuone






Joka viikonloppu olemme yrittäneet saada edes jonkun keskeneräisyyksistä hoidettua, tai ainakin vähän eteenpäin. Nyt odotettu vieras, eli akkupora vieraili pienten huoneessa, ja huone muuttui hetkessä paljon asutumman näköiseksi! Laitoimme seinälle pari hyllyä ja naulakon, samat jotka olivat edellisessä kodissakin lastenhuoneessa. Muutoinkin kalustus on aivan sama kuin vanhassa kodissa, vain matot on vaihtuneet pitkiin räsymattoihin. Samalla saimme raivattua lattian näkyviin, tämä taitaakin olla ensimmäinen kerta muuton jälkeen kun se taas jotakuinkin näkyy (ei tule kestämään kauan) :-D Ongelmana on ollut säilytystilan puute, mutta nyt yhdellä seinustalla on neljä korkeaa komeroa, jotka imevät sisuksiinsa melkoisen määrän vaatteita, kirjoja ja leluja. Ja rehellisyyden nimissä, vähän sitä jäi vielä ulkopuolellelkin, yksi iso pahvilaatikollinen akuankkoja on vielä säilytyspaikkaa vaille, mutta pitää koettaa keksiä jotakin. Luulen, että varsinkin ihan vauvamaisimmissa leluissa voisi olla jo karsimisen varaa, kun ihan pientä vauvaa ei ole enää niillä leikkimässä. Samoin sängyt kaipaavat päiväpeittoja, mutta luulen, että ei niitä tulisi pedattua kuitenkaan vaikka sellaiset olisikin, ehkä? Pitänee jossakin vaiheessa hankkia kuitenkin joku kiva kangas ja ommella kaikkiin sänkyihin samanlaiset että huoneesta tulee yhtenäisempi. Väriä on jo ennestään niin paljon, että yksiväriset päiväpeitteet voisi olla ihan hyvä vaihtoehto kaikille starwars-änkkäri-lakanoille :-D

Toistaiseksi samassa makuuhuoneessa on neljä pienintä lasta, ja ahdastahan tuolla kyllä on. Yhdelle seinustalle on suunniteltu puolapuut, niille on seinän sisällä tukipuutkin, mutta ne saavat odottaa niin kauan kun ainakin joku lapsista siirtyy toiseen huoneeseen. Ja se taas odottaa sitä, että esikoinen saisi opiskeluasunnon, eli kyllä tässä vielä tovi voi mennä. Aika heikosti tuntuu olevan nimittäin pikkuasuntoja näin syksyisin tarjolla, kun kaikki opiskelijat taistelevat niistä samoista yksiöistä ja soluista... Nyt tuo pienten huone tuntuu kuitenkin ihan toimivalta ahtaudesta huolimatta :-)

Kivaa alkanutta viikkoa!


EDIT***Yksi Habitaren lipun voittaneista olikin estynyt pääsemään paikalle, joten suoritin kolmevuotiaan kanssa pika-arvonnan, ja uusi viidennen lipun voittaja on Laura//Kaksin kaksiossa, paljon onnea! Laitan sinulle meiliä!

10 kommenttia

  1. Kivan näköinen huone lapsilla. Ihanasti väriä! <3
    Mukavaa alkanutta viikkoa myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sielllä on tosiaan nyt enemmän väriä kuin muualla. Entinen koti oli kauttaaltaan yhtä värikäs, niin nyt olen halunnut vielä pitää edes tuon lasten huoneen värikkäänä vaikka muuten täällä onkin aika mustavalkoista :-)

      Poista
  2. Tosi kivan näköinen lastenhuone. :) Varmasti viihtyvät siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ainakin tykkäävät kun se on nyt siisti :-D

      Poista
  3. Ihana,lasten näköinen,huone! Nuo värit,Ahh:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Miikku :-) Lasten tavarat on itsessään usein niin värikkäitä, että en tiedä miten lastenhuoneesta edes saisi ihan mustavalkoista/hillityn väristä :-D Paitsi tietysti piilottamalla kaikki kirjat ja lelut?

      Poista
  4. Tosi ihana ja elämäntäyteinen huone!!
    Mutta ai että ahdasta. Minä kun heti ajattelin, että onpa ihanan iso huone!
    Mutta juu, neljä samassa, niin varmaan saattaa joskus tulla törmäyksiä ;)
    (Kuinka monta lasta teillä siis on...?)

    Jessy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-) Huone on onneksi oikeastikin aika iso, mutta on tosiaan vähän haaste saada mahtumaan neljä sänkyä ja kaikkien vaatteet ja tavarat tuonne. Pienillä kun tuppaa olemaan sitä rompetta jos jonkilaista, legojakin on ihan hirveästi kun pitää olla duplot ja pikkulegot ym :-D Kuusihan noita on yhteensä, mutta isommilla on sentään omat huoneet :-)

      Poista
  5. Suloinen huone! Räsymatot ovat ihan nappivalinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Matot oli äitini löytö kirppikseltä, ja ne oli tosiaan riittävän pitkät tuonne aika isoon huoneeseen. Aluksi vähän arastelin tuota sinistä väriä kun se ei ole sillai "minun väri" mutta tuonne huoneeseen se sopiikin ihan yllättävän hyvin :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!