Koe-istuntaa





Kuvat Vitran ja FDS: sivuilta


Meillä on vireillä ruokailuryhmän vaihto. Pöydästä on tulossa iso, vaatimuksena on että pitkille sivuille saa neljä tuolia rinnakkain, ja päissä on vielä varalla paikat eli yhteensä kymmenen hengen pöytä. Pöytä tulee olemaan mitoiltaan 240cmx90cm. Myös tuolit menevät tässä vaiheessa vaihtoon. Meillä on käytössä tällä hetkellä melko sekalainen seurakunta, eli neljä äitini mummon (!) vanhaa tuolia, kolme Tapiovaaran Fanettia ja kaksi erilaista syöttötuolia ilman turvakaaria, eli juniorituoleina. Vanhat tuolit on todella hyvät ja tukevat, mutta meille pitkille ihmisille auttamattoman matalat, ja lisäksi niin eri tyyliä kuin nykyinen talo ja tuleva ruokapöytämme, että ne saavat siirtyä palvelemaan esimerkiksi esikoisemme opiskelija-asuntoon sitten kun hän sellaisen saa.

Pöytä on tosiaan jo "tilattu" perhepiirin taitavalta metallimieheltä, mutta tuolien hankinta on vielä auki. Mietin, mitä toivon tuoleilta, ja se on tietysti mukavaa perstuntumaa, silmää miellyttävää ja sisustuksen muuhun tyyliin sopivaa ulkonäköä, ja helppohoitoisuutta eli suomeksi sitä, että kaurapuuron saa siitä irti ilman että tarvitaan talttaa ja tuoli menee pilalle. Koska ruokailuryhmän taustana on iso lattiasta alkava ikkuna, olisi suhteellisen keveä ulkomuoto plussaa ettei näkymät suotta peity. Istuskeltuani erilaisissa tuoleissa olen todennut että vaikka kuinka tekisi mieli vastustaa tätä pinnalla olevaa muotivirtausta, niin nämä munankuorituolit on vaan niin mukavia! Ja tosiaan se puhdistettavuus on näissä huippua, vaikka puu toki miellyttävämpi materiaali emännän pepun alla olisikin. Ainoastaan tuo maiseman peittyminen näissä on huonompaa kuin esimerkiksi pinnatuoleissa, mutta siinäkin suhteessa tuoleissa on eroja, toisissa on paljon leveämpi tai korkeampi selusta kuin toisissa. Tänään viimeksi kävin koe-istumassa taas muutaman ehdokkaan, ja nyt näistä on kaikki muut testattu paitsi Wrong for Hayn Neu13 ja Vitran Hal Wood. Istuinmukavuus on kaikissa lähes yhtä hyvä, eli sitten ratkaisu tehdään enää lompakolla ja visuaalisilla arvoilla? Ja eipä voi mitään, vaikka ne on kuinka nähty, ja kaikilla (ei tietenkään ole, mutta paljon näitä on näkynyt) niin silti haluaisin mieluiten alimpana näkyvät Vitran DSW:t, eli mustilla puujaloilla varustetun munankuoren. Nuo jalat sopisi yhteen myös Fanettien kanssa, jos jättäisin ne päätypaikkojen tuoleiksi, eikö? Huonona puolena noissa on tietysti se, että kyseessä on joukon ehdottomasti kallein tuoli. Vertailun vuoksi yhden DSW:n hinnalla saisi kolme BoConceptin Adelaidea nyt kun ne on vielä tarjouksessakin. Hohhoijaa... Toisena suosikkina tällä hetkellä on Normann Copenhagenin Form, mutta siinä istuinosa ei valitettavasti ollut ihan puhtaan valkoinen vaan kellertävä. No, katsotaan mihin me päädytään! Eri kanavien kautta olen koettanut laittaa tavaraa kiertoon, eikä minulla ole silti säästössä vielä edes yhden tuolin hintaa, eli tämä voi vielä kestää tovin ja aikaa pohtimiseen on :-D

Mikä näistä olisi teidän mielestänne paras?


6 kommenttia

  1. Vitran Hal wood on omaan mieleeni eniten. Itse etsin Tapiovaaran Pirkka-tuoleja, mutta haaveksi taitavat jäädä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se Hal onkin toinen niistä joita en ole vielä nähnyt livenä ja istunut. Pitää vielä hankkiutua johonkin istuskelemaan sekin! Mahtaako Pirkat olla yhtä matalia kuin Fanetit, ne on ihan selkeästi entisajan ihmisten mitoille tehdyt? Kauniita ne on kyllä kuin korut!

      Poista
  2. Onpas samanmoiset haaveet :D meille myös tulossa pitkä pöytä ja todella samanmoiset tuolihaaveet! Mutta raha määrää milloin haaveet toteutuu...

    Noista henkilökohtainen suosikkini on Muuton Visu ja hyvänä kakkosena tulee Bo Conseptin London. Tosin ymmärrän todella ristiriitaisen kaipuusi DSW tuoleihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, jään mielenkiinnolla odottamaan mihin te sitten päädyitte! Minulla Vitran häkkyräjalkojen puolesta puhuisi se, että ne saa mustana. Melkein kaikissa noissa puujalkaisissa on nimittäin käytetty tammea, ja meillä ei ole mitään tammista täällä, vaan kaikki puujutut on joko saarnea tai koivua. Enkä haluaisi siihen enää sekoittaa tammea, varsinkin kun kahdeksassa tuolissa sitä jalkaa on jo aika paljon :-D Tuo Neu13 on Fds:n sivuilla sanottu olevan saarnea, mutta jossain toisella sivustolla senkin väitettiin olevan tammea, eli en nyt tiedä onko se vai ei!

      Poista
  3. Hyviä varmasti kaikki! Mekin pohdittiin tuoleja melkein liian kauan, kunnes lopulta päädyttiin noihin Vitran DSW:n. Ajatuksena oli hankkia ns. loppuelämän tuolit ja niin monen vuoden haaveilujen ja vertailujen jälkeen päädyttiin näihin. Ja rouva kyllä istuu tyytyväisenä pöydän ääressä. Yksi kerrallaan ostellaan, muuhun ei pysty. Keräillään siis tuoleja;) Ollaan tilattu viimeisin hankinta ulkomailta, satasen huokeampi hinta kuin täällä kotimaassa. Suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä hyvä valinta <3 Löysin myös ainakin yhden nettikaupan missä oli tosiaan melkein satasen vähemmän per tuoli. Mulla on kyllä Habitaresta saatu Vitran alennuskuponki, sillä voisi päästä aika lähelle samaa. Se on tosin voimassa vain lyhyen ajan, eli pitäisi kerralla ostaa kaikki jos haluaisi tuota hyödyntää, ja se on kyllä jo aikamoinen paukku (eli mistä sponsori?). Tarvitaan siis se kahdeksan tuolia .-D

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!