Kotopirkkona




Vuosien varrella on tullut askarreltua omin pikku kätösin yhtä sun toistakin. Näitä tuotoksia on ollut esillä blogissakin, ja mikäs sen mukavampaa kuin jakaa jokin ainakin omasta mielestä hyvä idea muidenkin kanssa. Jaettu ilo ja niineespäin!

Nyt tälle ilon jakamiselle on uusi mahtava kanava, nimittäin naamakirjaan perustettu Kotopirkot-sivusto, johon sain kunnian itsekin liittyä. Sinne on koottu parinkymmenen taitavan bloggarin diy-aiheisia postauksia saman katon alle. Näppärää! Jatkossa mikään ei täällä blogissa varsinaisesti muutu, mutta hyvien ideoiden jakamisen ilosanoma leviää hieman laajemmalle. Kaikki vuosien varrella tekemäni diy-postaukset löytyvät sivupalkin tunnisteosion tein itte-tunnisteella kuten ennenkin. Sieltä voi siis halutessaan käydä tutustumassa esimerkiksi näihin kuvissa vilahtaviin projekteihin.

Kuten moni vanhempi lukija jo tietääkin, meillä on elämää hallinneet viime vuosina nämä vähän isommat diy-projektit, eli talojen rakentamiset ja vauvat. Mutta eiköhän sitä askartelu-, ompelu-, ja tuunailuaikaa taas ala löytymään, kun elo täällä uudessa kodissa alkaa jo kivasti tasoittumaan :-)

P.s. Kollaaseista huomaa hyvin, miten meillä on värimaailma hieman muuttunut täällä uudessa kodissa! 

4 kommenttia

  1. Onnea mukaan pääsystä! Sulta löytyykin paljon ideoita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ainakin arkistossa on paljon aineistoa, vaikkei aina uusia ehtisikään toteuttaa. Tuolla on tarkoitus että vanhojakin ideoita ja postauksia voi nostaa esiin :-)

      Poista
  2. Hyvin sovit joukkoon, sinulla on kivoja itte tein juttuja.

    Edelleen näyttää tavattoman kivalle tuo keltainen kiikkuhepo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Keltainen hepo on kyllä omaankin silmään edelleen nätti :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!