Toukokuinen pihakierros


Tänään päätin tallentaa kuviin hieman pihan tämänhetkistä tilannetta. Niitä on ollut mukava vanhassakin pihassa katsoa eri vuosilta, miten kasvit on kasvaneet ja kehittyneet :-) 
Viime syksynä laitoin betonialtaisiin aika paljonkin sipulikukkia. Pakko tunnustaa että ihan en tarkkaan muista mitä kaikkea ja minne, eli jos joku on jäänyt nousematta en sitä varmaan edes huomaa. Tulppaaneita on ainakin noussut!



Ihan kaikki kasvit eivät talvesta selvinneet. Viime talvi oli tosi hankala, kun ensin oli pitkään leutoa ja vettä satoi enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Sitten tuli yhtäkkiä kovat pakkaset, ja kaikki märkyys jäätyi tosi syvälle. Lisäksi kun meilläkin oli kaikki kasvit ihan vasta istutettuja nuoria taimia, niin muutamia menetyksiä on tosiaan koettu. Pari isompana ostettua pionia meni ainakin. Samoin koristeheinät meni kaikki. Toisaalta äitini pihasta siirretty pionista lohkaistu "pala" selvisi talvesta hyvin, vaikka olin luullut ettei pioni oikein suhtaudu suopeasti näihin lohkomisiin. Eli se myytti on murrettu :-D Kuvan hakuropaju paleltui oksien kärjistä, mutta puskee hyvin jo uusia versoja.


Tulevan lavakasvimaan viereen ehdin istuttaa viime kesänä muutaman marjapensaan taimen, ja niistä tuo valkoherukka yrittää tehdä marjojakin. Hienoa, niin sitä pitää! Toisessa lavassa kasvaa jo vanhasta pihasta tuotuja maa-artisokkia, mutta toiseen pitäisi vielä kylvää vihanneksia siemenistä. Onko teillä suosituksia? Ainakin retiisiä, porkkanaa ja salaattia oli mielessäni.


Etupihan pallovaahtera kukkii kauniisti.


Äitini pihasta toin jo viime kesänä saniaisia, ja nyt toin taannoin lisää. Tuntuvat viihtyvän.


Muutama kesäkukkakin tuli jo laitettua ruukkuun. Etupihalla on edellisessä postauksessa vilauttamani kukkapurkki, joka on siis oma tekemäni keraaminen ruukku. Tämä betoniruukku on sentään kaupantädin tekemä.


Nurmikko ei ole ihan niin nättinä talven jäljiltä kuin olisin toivonut. Ilmeisesti sekin otti nokkiinsa siitä syväjäädytyksestä joka tuli alkuun ilman lumen tuomaa suojaa. Kalkitsin sen kyllä keväällä, mutta jonkun verran on huonoja laikkuja siellä täällä. Rappusiin pitäisi loihtia vielä alin askelma kivistä.


Tässäpä viimepäivien aikaansaannokseni. Viime kesänä laitettiin jo tontin reunalle isoja kiviä, mutta ne loppui silloin vähän kesken. Nyt, kun naapurit laittoivat omalle pihalleen nurmikkomullat, piti meidän kiiruusti saada tuo kivihomma loppuun. Kiviä kun ei voinut asentaa koneella kuin tuolta naapurin puolelta. Nyt on kiviä, ja taiteilin tuohon kivien taakse vielä pienen istutusalueenkin suodatinkankaan ja täytemaan avulla. Toivottavasti puskat suostuvat kasvamaan melko vähässä maassa! Kuvan otin päivällä, sen jälkeen maalasin vielä nuo seinien alaosat toiseen kertaan, ja huomenna saadaan pois noita telineiden raatoja tuolta nurkalta. Älkää siis ahdistuko raksaromantiikasta liiaksi :-D


Varaston viereen tuli uloimmaksi rivi norjanangervoja, jotka toivottavasti kauniisti laskeutuvat aikanaan kivien päälle. Takariviin laitoin muutaman syreenin, ja tulevan työhuoneen ikkunan kohdalle pitkään haaveilemani lumipalloheisin. Pieniä tupsujahan nuo taimet vielä on, mutta kyllä ne siitä komistuu kun jaksaa odottaa sellaisen viisi vuotta, heh. Sen verran me ehdittiin melkein asua vanhassa kodissa, ja siellä alkoi lähtiessä olla piha vihdoin vehreä ja taimet eivät olleet enää ihan säälittäviä. Pihasta olikin siellä paljon vaikeampi luopua kuin talosta... Talon tekee optimitilanteessa noin vuodessa, mutta puutarhan kanssa on pakko vain jaksaa useampi vuosi. Kasvattaa luonnetta. Ilmankos minulla se alkaa ollakin jo aika iso :-P :-D Nojuu. Mutta tästä se taas lähtee!


Kivaa viikonloppua kaikille!

6 kommenttia

  1. Tuo betoniruukku on ihan mielettömän hieno! Minkähän kaupan tädiltä oot sen ostanut? Ja kyllä se vaan kauniilta näyttää, kun pihassa kasvaa kukkia. Mulle kun ei oo viherpeukaloa suotu, niin kaivoin tähän muutettuamme kaikki kukkapenkit ylös. Puut, pensasaita, marjapensaat ja mansikkamaa saa riittää :) Ja kukat sitten ruukuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Betoniruukku on Habitatin tädeiltä ostettu viime vuonna :-) Mulla on nämä pihat ja niiden laittelut olleet lähellä sydäntä, ja vaikka on paljon asiaan vihkiytyneempiäkin puutarhaihmisiä, niin minä ainakin nautin vaikkei aina menisi niin oikeinkaan :-D

      Poista
  2. Kivoja kuvia, niistä on tosiaan sitten hauska katsella, miten piha muuttuu vuosien myötä. Ja sipulikukissahan parasta on, että ei aina ihan muista, mitä sieltä pitäisikään olla tulossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla on ollut koko ajan tarkoituksena alkaa alusta asti merkkaamaan mitä kasveja olen mihinkin laittanut. Sitten sitä jotenkin ajattelee, että no kyllähän nämä nyt muistaa... Ja ei sitten muistakaan, eikä tullut merkattua :-D Yllätyksiä on siis luvassa jatkossakin!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, niin kyllä on! Kesä tuli ihan kerralla yhtäkkiä :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!