Habitaren lippuarvonta

Habitare 2015
Habitare 2015


Habitare 2015

Habitare 2015


Yhteistyössä: Messukeskus

Alkaa olla taas se aika vuodesta. Sisustusväki sipisee tulevasta Habitaresta, ja monessa blogissa valmistaudutaan tapahtumaan arpomalla messuille pääsylippuja. Niin täälläkin :-)

Habitare on suuri sisustus-, design- ja huonekalutapahtuma, jossa on esillä uusia nousevia suunnittelijoita ja trendejä, kuin myös vanhoja tuttuja uusine mallistoineen. Arvottavana on kahden pääsylipun paketti, samalla lipulla pääsee Habitaren lisäksi myös samanaikaisesti järjestettäviin ValoLight, ArtHelsinki, Antiikki, sekä HifiExpo-tapahtumiin. Messut järjestetään 7.-11.9.2016 Helsingin Messukeskuksessa. Osallistua voit seuraamalla blogiani sivun oikeassa laidassa näkyvässä lukijaraadissa (kirjautuminen google-tunnuksilla) tai blogin Facebook-sivuilla sekä jättämällä tähän postaukseen kommentin ja jonkin yhteystiedon josta sinut tavoittaa. Arvonta-aikaa on tiistaihin 30.8 klo 23 asti osallistumisaika on päättynyt!, ilmoitan voittajan blogin facebook-sivun kautta seuraavana päivänä. 


Itse kipaisen messuille jo ensimmäisenä ammattilaispäivänä blogipassin turvin, tosin visiitti taitaa tänä vuonna jäädä aika pikaiseksi kun illan työvuoro odottaa. Aiempina vuosina olen viihtynyt messuilla usein parinakin päivänä, niin paljon siellä on nähtävää ettei yksi päivä meinaa edes riittää :-D Ihania messuja kaikille jotka sinne ovat tulossa!

36 kommenttia

  1. Seurasin Facebookin puolella. :)
    alicia_01a@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Niin ihanaa:) Syyskuussa täällä Uudellamaalla onkin paljon sisustustapahtumia, joten mukana arvonnassa. Terkuin Heidi,
    kotijossaviihdytaan@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Seuraan facessa ja blogissa :) mukana arvonnassa, sundvkata@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Voi kunpa onnistaisi. Mukavaa syksyn aloitusta :) t. Merja eli lehtolamerja@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Seuraan sinua fasessa - jäi sanomatta t. lehtolamerja@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Seurataan. :) rakennellen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Seuraan instagramissa.t.Sari

    VastaaPoista
  8. Olen uusi seuraaja sekä blogissa että instassa! Tykkään! 😄
    Mukana arvonnassa!! ulla.puronhaara@gmail.con

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Mukana lippuarvonnassa!:) lkm@suomi24.fi

    VastaaPoista
  11. Mukana!:) lkm@suomi24.fi

    VastaaPoista
  12. mukana :)
    amelievendela(at)gmail.com

    VastaaPoista
  13. Arvonnassa mukana faceseuraajana. Kiva blogi sulla ja iiiiiiiiihania kuvia, tykkään <3 tuulaannikki@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana ollaan. Seuraan bloggerin kautta.
    pia_turunen@luukku.com

    VastaaPoista
  15. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Mukana arvonnassa :) Olen seurannut jo kauan, mutta virallisesti vaan instassa. Menenkin heti faceen. Aletaan rakentamaan samantyylistä taloa, sama arkkitehtikin. Habitaressa kiinnostaisi keittiöt ja valaistus.

    VastaaPoista
  18. Hyvää Habitarevisiittiä! Arvonnassa mukana minäkin! 🍀 Tuija

    VastaaPoista
  19. Arvonnassa mukana! Blogiasi olen seurannut jo tovin, ja nyt liityin myös fb-seuraajaksi. villasukkakadessa@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Arvonnassa mukana, seuraan blogiasi :) tanja.lintunen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  21. Mukana arvonnassa ja seuraamassa Facessa :)
    taikkut@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Mukana arvonnassa ja seuraajana facebookissa! Toivotaan, että arpaonni suosisi 😊 Mukavaa alkavaa syksyä! tiina.ahlgren@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Osallistun arvontaan! Mielenkiinnolla seurannut tätä blogia jo useamman vuoden... Tavoittaa skyfilledwithstars@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Mukana😊maijupauliina@Gmail.com

    VastaaPoista
  25. Mukana myös fb:n puolella :)
    hannaevisuri@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Löysin uutena blogiisi ja jäin koukkuun, ihana sisustus!
    Mukana arvonnassa! hansunen@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Mukana arvonnassa! :) niinamonica@hotmail.com

    VastaaPoista
  28. Mukana ollaan!

    anellein@live.com

    VastaaPoista
  29. No siis tietty osallistun! �� Heidi L

    VastaaPoista
  30. Mukana ollaan:) Seurailen facessa. T. Tanjuska eli tanja.telimo@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Mukana! Dividedpersonality@icloud.com

    VastaaPoista
  32. Mukana arvonnassa, Laura/ kinkei@luukku.com

    VastaaPoista
  33. Mukana arvonnassa 🤗 Ja faceen menty seurailemaan 😊

    VastaaPoista
  34. Instassa ja blogin kautta, mukana arvonnassa :) kotirinteessa@gmail.com

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!