Puuttuva pala talosta


kaktus, Jaffa-juliste, Erik Bruun

Kuten olen jo aiemminkin kertonut, on meillä ollut tänä syksynä pienellä bloggaajaporukalla kuukausittain vaihtuva aihe, josta jokainen kirjoittaa omasta näkökulmastaan, ja lopuksi aiheen keksinyt emäntä tekee postauksista koosteen. Syyskuun aiheen antoi Maru Nuapurissa-blogista, ja se kuului näin: 


Mitä tekisit nyt toisin? Onko jokin sisustusratkaisu, joka silloin tuntui loistavalta, mutta nyt kaduttaa? Mitä et mieluusti blogissa esittele tai sillä kehuskele? Tuliko testattua kaakelimaalia huonolla menestyksellä, vai löytyykö kylpyhuoneesta ysärillä asennetut siniset kaakelit?

kuraeteinen, likaiset saappaat


Meillähän tämän talon suunnittelussa oli pohjana edellisen, itse rakentamamme talon aikaiset toteutumatta jääneet toiveet ja käytännössä huomatut arjen haasteet ja myös hyvät ne puolet. Mitään isoja puutoksia ei siis tosiaankaan ole, vaan talo on meille juuri niin sopiva kuin vain vuosien suunnittelun pohjalta voi olla :-) Toiminnot jotka koettiin huonosti toimiviksi edellisessä talossa, korjattiin täällä meille paremmiksi. Oikeastaan voisi sanoa, että talossa ei ole mitään, mitä tekisin toisin!

Kodinhoitohuone, iloiset värit, keltainen kaappi

Vaan yksi asia kuitenkin on, jota koettaisin miettiä vielä uudestaan. Vaatehuone. Tähän pohjaratkaisuun koetettiin ihan todella saada sitä mahtumaan, mutta se jäi kuitenkin lopulta pois. Loppui tila ja rakennusoikeuden neliöt. Isossa perheessä vaatehuone olisi kuitenkin aika ehdoton, ja vaikka ajattelimme varaston ajavan saman asian, ei se sitä ihan täysin tee. Varastossa on toki vielä paljon potentiaalia, sen sisuksia ei ole laitettu vielä ollenkaan kuntoon, vaan sinne on vain "ovesta työnnetty sisään" vähän kaikkea. Toimivilla säilytysratkaisuilla varustettuna se voisi vaatehuoneen tuuraajana toimiakin! Eniten vaatehuonetta olen kuitenkin kaivannut suoraan kodinhoitohuoneen yhteyteen, ja sen puutetta ei varastokaan voi oikein pelastaa. Kodinhoitohuone toimii meillä myös arkieteisenä, eli sitä kautta säilytystilaa kaivattaisi vieläkin enemmän.

Arkieteinen, naulakko, keltainen

Olisi niin älyttömän kätevää laitella puhtaat pyykit suoraan vaatehuoneeseen hyllyille, eikä mitään kasoja jäisi (ehkä?) lojumaan. Samoin kausivaatteiden säilytys hoituisi siinä samalla. Nyt totuus on kuitenkin se, että suurimman osan ajasta puhtaat pyykit majailevat kodinhoitohuoneen pöydillä, josta ne pikkuhiljaa otetaan käyttöön ja jälleen likapyykkiin. Kuvissa lavastettu tilanne, kun pöytä näkyy. Viikattuja pinoja on ilmeisesti aivan ylivoimaista saada viedyksi yläkertaan vaatekaappeihin! Pinoja on niin monta, ja aikaa niin vähän, ja sekin menee siihen viikkaamiseen, ja ja... :-D 

Selityksiä piisaa, mutta siis jos joku asia pitäisi nyt nimetä että mitä tekisin toisin, niin koettaisin saada sen vaatehuoneen tähän kuitenkin. Kodinhoitohuoneen koosta en ehkä olisi valmis nipistämään, enkä liioin muuttamaan koko pohjaa uusiksi, mutta silti se olisi ollut kiva saada jotenkin tänne ympättyä. Pohjaratkaisun muuttaminen jälkeenpäin on vaan erittäin vaikeaa, eli lähes mahdotonta. Vai olisiko ratkaisu sittenkin au pair? Tai lapsityövoima..? Tai ihan vaan oma aikaansaaminen?! :-D Heh.

Onko teillä tälläisiä kohteita, vaikka koti olisi itse suunniteltukin? Vai oletteko saaneet kaikki haaveet mahtumaan samaan kotiin?


kodinhoitohuone, keltainen kaappi, arkieteinen

8 kommenttia

  1. Hauska postaus! Teksti oli kuin suoraan meiltä, sama puute, vaatehuone. Ehkä au pair on ratkaisu tähän! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ehkä sitä pitää jotakin haavetta jäädä vielä hampaankoloon... ;-)

      Poista
  2. Voi voi mulla on vaikka kuinka monta kohtaa jotka haluaisin muuttaa. Mutta näinkin on pärjätty ja pärjätään kun meitä on enään vain kaksi asustajaa täällä.
    Se on ihanaa kun omistat kodinhoitohuoneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on paljon hyviä puolia, että rakentaessa saa itse muokata talon pohjaratkaisun perheelle sopivaksi. Kodinhoitohuone on yksi tälläinen tila, joka kyllä varmasti nykyään laitetaan kaikkiin uusiin taloihin :-)

      Poista
  3. Edellisessä kodissa meillä oli kaksi vaatehuonetta ja täällä ei lainkaan...harmittaa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaatehuone olisi kyllä tosi kätevä olla!

      Poista
  4. Ihana postaus ja ihan hurjan mahtavaa, että olette saaneet vaatehuonetta lukuun ottamatta teille täydellisen kodin! Uskon, että monella ei ole ihan näin hyvä tilanne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja todella, se on kyllä mahtavaa, ja on vaatinut älyttömän määrän työtä mutta on ollut sen arvoista! :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!