Historiallinen hetki, keittiössä on verhot (ja minä syön sanani jouluverhoista)

Keittiö, marimekko, jouluverhot

Viime aikoina on tehnyt mieli laitella joulua kotiin, ja varsinkin alakertaan jossa eniten oleskellaan. Meillä ei ole alakerrassa ollut yksiäkään verhoja noiden kiinteiden rullaverhojen ja kaihtimien lisäksi, eikä jouluverhot ole siis kuuluneet keinoihin millä tuoda tunnelmaa. Ehdin jo ihan äskettäin julistaa täällä blogissakin, että en vaihtele jouluverhoja ikkunaan, mutta nyt kävikin niin että laitoinpa kuitenkin! :-D Tuo keittiön tason päällä oleva ikkuna on oikeastaan ainoa johon meillä voi hyödyntää mitään verhoja vanhasta kodista, koska se ei ala aivan lattiasta. Vanhan kodin ikkunat kun olivat paljon pienemmät ja verhot sen myötä lyhyitä tänne. Pari päivää sitten muistin, että kangaslaatikoissani on nuo sinne hankkimani Marimekon Kuusikossa-verhot, ja ei tosiaan auttanut muu kuin hakea rautakaupasta verhotanko ja ryhtyä tuumasta toimeen! 

marimekko, keittiö, jouluverhot

Tuo paikka on hieman haastava pidemmille verhoille, koska ne tulevat tosi lähelle allasta. Mallasin verhoja myös niin, että ne olisivat ulottuneet vain tuohon ikkunan alareunaan, mutta se näytti tosi hölmöltä, Niinpä päätin, että koetetaan olla roiskuttamatta verhoon, ja jos se likaantuu niin saahan sen pestyä :-) Saapa nähdä laajeneeko verhoinnostukseni kattamaan myös nuo isot ruudut, niissä tosin pitää jo keksiä jotain ratkaisuja verhotankojen suhteen.

jouluverho, marimekko

keittiö, marimekko, talvi

Ihanaa sunnuntaita kaikille! Itse koetan täällä toipua järkytyksestä, kun meidän pikkuneiti oli löytänyt vessassa kynsisakset ja kyninyt ihanat pitkät hiuksensa... Vaan kasvaahan ne onneksi takaisin -parissa vuodessa :-D

17 kommenttia

  1. Tunnelma syntyy muillakin keinoilla kuin verhoilla, mutta hyvältä näyttävät nuo verhot. Kaunis kuvio, kelpaisi tännekin taloon! Ihan tyyliin sopivat :)
    Voi kääks parturia, mutta onnea uudelle tukkatyylille kuitenkin, kyllä se hius onneksi kasvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta että tunnelman saa aikaan muutenkin, ja en tosiaan ollut edes kaivannut tähän tilaan verhoja :-) Toisaalta nyt kun ne on tuossa, tuo ne kivasti pehmeyttä, mutta saahan ne sitten poiskin jos alkaa kaivata takaisin entiseen :-D
      Parturointi oli kyllä aika järkytys, lähinnä äidille. Tytöllä oli tosiaan melkein vyötärölle ulottuvat luonnonkiharat hiukset, ja nyt ne on kynitty tuolta aika läheltä päätä :-D :-D

      Poista
  2. Tuo on niin ihana kangas! Saako sitä taas, vai onko sulla joku edellisvuosien jemma?

    Voi ei noita hiuksia!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on meidän vanhaan kotiin hankitut verhot, niinkuin tuolla yllä kirjoitinkin :-) Lyhensin ne vaan sopiviksi tähän.

      Ja ne hiukset, en oikeesti kestä. Vaikka ne kasvaa ja pahempaakin maailmassa on, niin kyllä se silti harmitti!

      Poista
  3. Aivan ihanat verhot, eikä mielestäni pelkästään joulun aikaan, vaan ihan mihin vuodenaikaan tahansa.
    Tuo kynttelikkö on myös kaunis. Mistähän tuollaisia löytyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itseasiassa taisin julistaa nämä jo siellä edellissä kodissakin talviverhoiksi, eikä niinkään jouluverhoiksi :-) Eli saavat olla ehkä vielä joulun jälkeenkin.
      Kynttelikkö on ostettu pari vuotta sitten Tukholman Åhlensilta, mutta sitä on moni nyt kysellyt ja joku tiesi Instagramissa kertoa että Hobby Hallissa olis nyt myynnissä tuo sama!

      Poista
    2. Kiitos tiedosta. Pitääpä kurkata Hobby Hallin sivuille.

      Poista
  4. Tuo Marimekon kuosi on ihana ja aina vain ihastelen teidän maisemia, kyllä siellä kelpaa tuijotella ikkunasta pihalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin, yksi ihanimpia Marimekkoja pitkään aikaan <3 Maisemat on tosiaan kivat, toki tässä on ihan vieressä taloja, mutta ollaan suunniteltu talo niin, että ikkunoista näkyisi mahdollisimman paljon luontoa :-)

      Poista
  5. Hyvin sopii. Näyttää paljon kodikkaammalta mun mielestä. Mä oon aina tykänny verhoista ja niillä saa niin helposti aina uusittua ilmettä. Nyt tosin paraskin puhuja mun meillä on neljässä huoneessa paksut mustat pimennysverhot :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Verhot tuo kyllä kieltämättä kodikkuutta, mutta toisaalta meillä tässä alakerrassa on mennyt ihan kivasti ilmankin. Nuo maisemat on ikäänkuin se verho, jossa värityskin vaihtuu automaattisesti vuodenaikojen mukaan :-)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä oli minusta ihanat jo edellisessä talossa, eikä mitään kyllästymistä ole havaittavissa vileäkään :-)

      Poista
  7. Tosi kauniit verhot. Teillä on hienot maisemat.
    Meilläkin näkyy metsää, mutta ei ole noin isoja ikkunoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Maisemat on mieluisat kyllä, tontti on valittu niitä silmällä pitäen :-)

      Poista
  8. Tosi kivan näköiset verhot! :) Voi apua, pikku parturia, mutta onneksi ne kasvaa takaisin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja juu, pikkuneiti pääsi sitten tekostensa johdosta ekaa kertaa oikealle kampaajalle, joka koetti saada lopputuloksesta vähän siistimmän :-D

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!