1.12. Parin minuutin diy-koristeet puuhelmistä


diy kuusenkoriste, joulukoriste

Tervetuloa joulukuu! Sinua, ja varsinkin joulukalenteria onkin odotettu hartaasti. Aamulla sujahti aamiainen keskimääräistä nopeammin jälkikasvun suihin kun se oli ehtona että saa mennä tutkimaan mitä kalenterin taskusta löytyykään :-) Helpotusta arkeen siis siltä osin tiedossa muutaman viikon, jee!

Täällä blogin puolella ei tänäkään vuonna ole varsinaista joulukalenteria, vaikka joka vuosi toisten kauniita toteutuksia ihaillessa päätän, että ensi vuonna minäkin. No. Onhan taas se ensi vuosi. Muutaman jouluisen jutun ajattelin silti teille jakaa, vaikka niitä ei jokaiselle päivälle riittäisikään. Ammennan osan blogin arkistoista, ja saatanpa jokusen uudenkin idean jakaa. Nämä tämän päivän superhelpot joulukuusenkoristeet kuuluvat näihin uusiin ideoihin. 

Tarvikkeina minulla oli kahdenkokoisia puuhelmiä, toiset maalattuina ja toiset puupinnalla. Valitsin maalattujen väriksi valkoisen, jotta ne näkyvät kauniisti tummaa kuusta vasten. Naruna on jotakin vanhaa pakettinaruksi ostettua ohutta puuvillanarua, mutta saman asian ajaa lähes mikä tahansa ohut naru.


Diy, joulukoriste, kuusenkoriste

Naru viedään läpi palloista kaksinkertaisena, tehdään toiseen päähän solmu, ja tasataan narun päät saksilla. Jos naru on niin ohutta, että solmu meinaa sujahtaa pallon reijästä läpi, tee kaksi solmua päällekkäin. Itse käytin narujen pujottamiseen ohutta, nro 2,5 virkkuukoukkua, joka mahtui juuri ja juuri myös pienempien helmien reijästä läpi. Ripustusosasta kannattaa yrittää tehdä kaikkiin koristeisiin melko saman pituinen, niin lopputulos on rauhallisempi. Itse käytin pituuden mallaamiseen pieniä saksia jotka olivat muutenkin käsillä. Valmis! Kun kaikki tarvikkeet on esillä, näiden tekemiseen ei mene kuin muutama minuutti, ja kokonainen sarja uusia kuusenkoristeita on valmiina.

Hetken harkitsin että olisin piirtänyt näille ylempään palloon silmät ja suun, mutta jätin ne nyt kuitenkin laittamatta. Ihan sympaattisia nämä on ilman hymyilevää naamaakin :-)

Diy, joulu, kuusenkoriste

Aamulla kun tuli puhetta joulukalenterista, pienimmät lapset ymmärsivät että nyt on jo joulu. Kun sitten korjasimme, että ei kun nyt vasta alkoi joulukuu, niin nuorimmainen kiljaisi oikein sydämensä pohjasta, että "JEE, joulukuusi on jo matkalla!" Niinpä, voisihan sen jo kohta vaikka hankkiakin. Toistaiseksi huonekuusi saa toimia virkaatekevänä joulukuusena :-D

6 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos :-) Tällä kertaa en itse ollut kyllä ollenkaan tyytyväinen kuviin (terävyys, värisävyt jne), mutta kiireessä kun tekee niin joskus on pakko vaan mennä vähän heikommillakin kuvilla. Kiva kuulla että ne näyttää kuitenkin sinusta ihan hyvältä!

      Poista
  2. Kauniit ja yksinkertaiset koristeet. Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Nämä on sitä sarjaa jonka jokainen voi toteuttaa, eli hyvin simppeli ja helppo askartelu :-)

      Poista
  3. Tosi kivoja! Ja minunkin mielestä on kauniit kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jossu :-)
      Ehkä voin siis antaa itselleni armoa, jos välillä kuvat onkin omasta mielestä vain sinne päin, jotenkin sitä toki aina toivoisi että ehtisi panostaa tarpeeksi.

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!