Viherkasvien keväthuolto

mullanvaihto, viherkasvi, rahapuu

Viherkasvit ovat minulle kuin puutarha sisällä. Rakastan kesää ja pihaa ja puutarhaa ja niiden kanssa puuhastelua, ja ehkäpä osittain siitä syystä myös viherkasveja on meillä aika paljon. Niistä muodostuu kotiin sellainen talvikausien sisäpuutarha, josta saa ammentaa vihreyttä talven tuiskujenkin keskellä. Joskus lapsena ajattelin, että voisin oikeastaan asua kukkakaupassa, ja vähän siihen suuntaan tämä kodin sisustus on alkanut mennäkin :-D

Nyt on hyvä aika hoitaa sisäpuutarhan kevättyöt, kun ulkopuutarhan pariin ei vielä sään puolesta pääse. Pieni varaslähtö sille, että saa työntää sormensa multaan! Viime viikonloppuna tartuin ns. härkää sarvista, ja aloitin mullanvaihdon kasveihini. Laskeskelin joskus taannoin, että meillä on tasan viisikymmentä viherkasvia. Se on aika paljon se. Onneksi kaikkiin ei tarvitse vaihtaa multaa joka vuosi!


viherkasvi, mullanvaihto

Katson aina vuosittain keväällä mitkä kasvit ovat selkeästi isomman ruukun tarpeessa. Näille tulee toki vaihdettua multakin samalla. Samoin vaikka ruukku olisikin sopiva, mutta edellisestä mullanvaihdosta useampi vuosi, vaihdan mullan. Oikein isoille kasveille riittää monesti se, että vaihtaa pinnalta sen verran multaa kuin pystyy, siis esim. noin 5cm syvyydeltä. Joskus pelkkä mullan pinnalle lisääminenkin riittää. Yksi varma merkki siitä, että ruukku on liian pieni on se, jos kasvin juuret tulevat reippaasti ulos ruukun pohjan reijästä. Toisaalta joskus isompaan ruukuun vaihtamisen tarpeen näkee vasta, kun juuripaakun nostaa ulos ruukusta. Jos multapaakun pinta on aivan täynnä juuria ja paakun alareunassa juuret ovat alkaneet kiertää kehää, on aika siirtyä isompaan ruukkuun. Uusi ruukku on hyvä olla pikkuisen isompi kuin edellinen, halkaisijaltaan pari senttiä suurempi. Monesti vapautuneet ruukut menevät jollekin pienemmälle kasville uudeksi ruukuksi, ja tällöin ruukku on aina hyvä pestä ensin vanhoista mullista puhtaaksi. Mullanvaihdon yhteydessä voi kasveja myös viedä suihkuun, tai pyyhkiä rievulla varovaisesti lehdiltä pölyt. Kevätaurinko pääsee paremmin lehdille kun niitä ei peitä pölykerros!

Viherkasvi, saniainen


Tammikuisen viherterapia-postaukseni kommenttiboksiin tuli taannoin kysymys miten hoidan kasvejani talvisin, että ne pysyvät virkeinä pimeänkin kauden yli? Jaanpa siis nämäkin niksit tässä samalla, josko niistä olisi muillekin iloa. :-) Talvikausina lisään merileväuutetta kasteluveteen lähes joka kastelulla, tai ainakin joka toisella. Sumuttelen kasvit läpi myös ainakin kaksi tai kolme kertaa viikossa, yleensä iltaisin. Sumutusveteenkin voi satunnaisesti lisätä merileväuutetta, mutta silloin kannattaa olla tarkkana ettei sotke kotia aivan hurjasti! :-D Lisäksi huolehdin, että kasvit ovat mahdollisimman valoisassa, monesti talvella kasveja voi pitää aivan ikkunan edessäkin, vaikka kesällä sama paikka olisi liian paahteinen. Jotkut kasvit eivät pidä siirtelystä tai kääntelystä, mutta suurin osa sietää sen kyllä, ainakin jos palkintona on enemmän valoa. Tuhoisin yhdistelmä kasvien talven yli selviämiselle on liika vesi ja liian vähän valoa, sekä liian kuiva ilma lämmityskaudella. Meillä ei ole nyt pattereita, mutta kodeissa joissa on ollut, on pitänyt huolehtia myös etteivät kasvit kärvenny sitä vasten. 

Nyt, kun sisäpuutarhassa alkaa olla kevät, ja monet kasvit ovat lähteneet selkeästi taas uuteen kasvuun, olen pikkuhiljaa vaihtamassa merileväuutteen lannoitteeseen. Samoin esikasvatusta vaativien ulkokasvien kylvöaika alkaa olla käsillä. Kun aurinko pian alkaa porottaa enemmänkin, pitää huolehtia että kastelun määrä pysyy kulutuksen kanssa tasoissa, eli kesää kohti kasteluiden välikin tihenee. Monet kasvit viestittävät vedentarpeestaan ihan selkeästi riiputtamalla lehtiä apeina, kun taas tyytyväinen kasvi on raikkaan värinen ja terhakka.

Onko teillä muita hyviksi havaittuja niksejä viherkasvien keväthuoltoon? Kivaa viikkoa kaikille, ja sormet multaan! :-)


15 kommenttia

  1. Kiitos vinkeistä. Täytyykin vaihtaa mullat ja hoitaa muutenkin paremmin myös viherkasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! Nuo on kauniita ja oikealla hoidolla pitkäikäisiäkin tovereita :-)

      Poista
  2. Olen laiska mullanvaihtaja ja siitähän kasvit kärsivät. Minulla on vain muutama viherkasvi, mutta nyt tuli kyllä kipinä uusien hankintaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä nuo onneksi kauhean usein vaihtoa kaipaakaan, isompi rooli on toki päivittäisellä hoidolla. Toisaalta vaikka hoitaisi kuinka hyvin, mutta kasvi on aivan liian pienessä ruukussa, ei hoitaja saa palkkiokseen isoksi ja komeaksi kasvavaa kasvia. Siksi tuo mullanvaihto kannattaa kuitenkin silloin tällöin tehdä, vaikka parin vuoden välein edes. Lopulta kuitenkin pieni homma hyötyyn nähden :-)

      Poista
  3. Minulla suunnitelmissa hankkia pari viherkasvia lisää. Viime vuonna ostin ison palmun ja oi miten se on huonossa hoidossani talven aikana harventunut :/. Myös toinen kissa käy nakertamassa sitä tämän tästä, että ehkä silläkin on osuutta asiaan... Peikonlehti ja palmuvehka voivat onneksi kohtalaisen hyvin :D
    Kiitos sulle vinkeistä ja mielenkiintoisesta postauksestasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi voi olla kyllä kasveille koettelemus, vaikka hoito olisi miten hyvää. Älä siis suotta soimaa itseäsi! Kevään tulle ne voi silti virkistyä ihan silmissä :-) Meillä kissa onneksi jättää kasvit rauhaan, hui mikä ajatus jos se söisi nuo! Huh :-D Toivottavasti vinkeistä on apua!

      Poista
  4. Rakastan viherkasveja ja jonkun mielestä niitä on meillä varmasti liikaakin, mutta ei minusta..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan siis samaa porukkaa! :-D Meilläkin on kasveja enemmän kuin olisi ehkä tarpeen, mutta liikaa ei missään nimessä :-D

      Poista
  5. kasvattelen siemenistä sitrushedelmiä. vanhimmilla on tänä vuonna 5-vuotissynttärit! kasvamassa on sitruunaa, mandariinia, greippiä ja tämän talven kokeiluna appelsiini, joka ei vielä anna elonmerkkejä. sitruunat varsinkin kuoleutuu välillä ja herää taas henkiin, kun en kylmäkäsittele niitä ollenkaan. "lapsesta" asti kasvattaminen on kivointa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on tapana työntää isompien kukkien multaan siemenet jos niitä esim appelsiinia syödessä sieltä löytyy. Pulmana on vain se, että en koskaan enää muista missä ruukussa oli mitäkin, ja siksi meidän sitruksentaimet onkin vähän anonyymejä nekin :-D Useimmat lienee kuitenkin appelsiineja. Minäkin tykkään pistokkaista ja siemenistä kasvatella kasveja, ja tämän kevään kokeiluna on meneillään viikunan kasvatus. Pitääpä raportoida tänne jos se onnistuu!

      Poista
  6. Kyllä mä tartten ainakin ohjeita. Tänä talvena ole tapattanut monta viherkasvia. Vaihdatko uuteen multaan&purkkiin kaupasta ostetun kukan, ja kuinka kauan on kaupan purkissa ?
    Niissä kun tahtoo olla koko purkki täynnä juuria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut suosituksen että uutena kaupasta ostettuihin viherkasveihin olisi hyvä vaihtaa aina heti vähän isompi ruukku, mutta itse en ole niin tehnyt kuin ehkä pari kertaa. Nekin kerrat on johtuneet esim siitä että kasvi on meinannut jatkuvasti kaatua (korkea kasvi ja kevyt muoviruukku tms). Käytännössä olen vaihtanut vasta yhden kasvukauden jälkeen eli seuraavana keväänä ruukut ja mullat näihin uusiin tulokkaisiin.

      Poista
  7. Heippa! Millaista tai mitä multaa käytät sun kasveille? Jostain syystä mullanvaihto ei mene mulla (heh) koskaan putkeen: vaihdettu multa ei pysy kuohkeana, vaan tuppaa mutaantumaan/liettymään/kuivuessaan kovettumaan. Ja kasviparat ovat yhtä ihmeissään kuin minäkin :/ Mitä mä teen väärin?! Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Annu! Käytän ihan viherkasveille tarkoitettua multaa, käytössä on ollut useampaakin merkkiä, viimeisimmät oli Plantagenista. Olen kuullut suositeltavan, että uusikin multa kasteltaisi etukäteen esimerkiksi ämpärissä. Tämän pitäisi vähentää kovettumista ruukussa. Samoin se, että kastelu tehtäisiin harvakseltaan pieni määrä kerrallaan mullanvaihdon jälkeen, eikä sillai että vettä ruukun pinta täyteen kerralla. Pakko tunnustaa että en ole itsekään esikastellut multaa muutoin kuin silloin jos vanha avattu multapussi on päässyt kuivahtamaan! Toki multaa voi koettaa ruukun reunoilta varovasti vaikka lusikalla koettaa hajottaa jos reunat on oikein kovettuneet. Tsemppiä sinne!

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!