Saunan kaipuu

kylpyhuone, kalanruotolaatta, herringbone tile, laatoitus


Kuten jo eilen kerroinkin, minulla on ollut käsi murtunut ja kipsissä jo useamman viikon. Haasteita on piisannut, ja on pitänyt opetella tosi monta asiaa eri tekniikalla uudelleen. Miten laitat hiukset ponnarille yhdellä kädellä? Miten puet housut jalkaan, varsinkaan jos ne on yhtään tiukemmat kuin arkisimmat pieruverkkarit? Miten hoidat hiustenpesun, kun toinen käsi pitää kääriä tyylikkäästi muovipussiin suihkun ajaksi ja olla lapa pystyssä koko suihkun ajan? Entä valokuvaus järkkärillä, koneella kirjoittaminen, hillopurkin kannen avaaminen, lasten voileipiin juustoviipaleiden leikkaaminen..? Olen saanut huomata, että kyllä sitä vaan tarvittaessa ihmeen hyvin oppii ja keksii keinot! Jotenkin aika lohdullista. Toki ainakin muutama näistä pulmista helpottui siinä vaiheessa, kun kipsatun käden sormia saattoi alkaa edes vähän käyttämään, ja loput on hoitunut kekseliäisyydellä sekä tietysti puolison avulla. Sitä sanotaan, että kaikkeen tottuu, ja osittain sekin on varmasti auttanut.

Vaan yhteen asiaan en totu. Se, ettei pääse saunaan, on ollut ka-ma-laa! Surin tätä jo siellä sairaalassa kun kipsiä tehtiin ja sain ohjeet, ja neljän viikon saunattomuus tuntui etukäteen aivan mahottomalta paikalta. Viikot kului, ja nyt onkin jo valoa tunnellissa, kun tämän viikon lopulla kipsin saa ottaa pois. Jeeee! Selvisin! Muutenkin odotan jo kuumeisesti käden rapsuttamista oikein antaumuksella (kutina!), sen pesemistä (!) ja ylipäätään sitä että saan taas molemmat kädet käyttööni sekä "vapauden", kun saan ajaa taas itse autoa. Sitäkin on tullut pidettyä aiemmin aika itsestäänselvyytenä. Saunomista odotan kuitenkin kaikkein eniten, puutkin on kannettuna valmiiksi.

Kivaa viikon jatkoa, ja pysykäähän pystyssä että ette joudu samaan jamaan kuin minä. Ja saunokaa minunkin puolesta ketkä voitte :-) 


10 kommenttia

  1. Voi itku! Niinhän se usein on, että terveyttä osaa kunnolla arvostaa vasta kun sen menettää. Mullakin tämä iskiasvaiva jatkuu enkä pysty kävelemään vieläkään ihan normaalisti, töissä olen ollut osapäiväisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Raskaudet ja muut vaivat ovat vieneet fyysisen kunnon ja toimintakyvyn ennenkin, mutta esimerkiksi tuota autolla vapaasti liikkumisen mahdollisuutta ja saunomista en ole aiemmin menettänytkään! Vaan onpa näitä tosiaan pahempiakin tilanteita, ja olen kiitollinen että tämäkin kipsi oli vain sen neljä viikkoa.
      tsemppiä sinnekin!

      Poista
  2. Sauna on suomalaisille vaan niin tärkeä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, minulle ainakin! Tässä on ilmeisesti kyllä suunta muuttumassa, koska uusiin asuntoihin ei enää läheskään aina rakenneta saunoja. Olen törmännyt siihenkin, että on perheitä jotka käyttävät saunojaan vain varastotilana, eivätkä siis sauno koskaan. Meitä on niin moneksi!

      Poista
  3. Ei vitsi miten magee seinä teidän kylppärissä <3 Mä en ole mikään himosaunoja, mutta silloin kun saunaan menen, niin kyllä se vain on ihana tapa rentoutua ja keskittyä vain siihen hetkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, se on kyllä ihan oma suosikkini! Nyt näitä kalanruotolaatoituksia on alkanut näkyä aika paljonkin uusien talojen kylppäreissä, eli taidettiin olla pari vuotta sitten aikaamme edellä :-D
      Minä varmaan kuulun sinne himosaunoja-osastoon, pari kertaa viikossa on kyllä ihan minimi mulle!

      Poista
  4. Voi ei, tuo kaikki kirjoittamasi oli minulle juuri vuoden takaista elämää ja noinhan se meni! Pieni varoitus innostuksesta vapauteen on ehkä paikallaan, harmi. Käsi on heikko ja laihtunut ruipeloksi. Se ei tottele vähään aikaan juttujasi ja autolla ajaminen on pitkälti vielä yksikätistä hommaa. Voimat kädessä ovat heikot melko pitkään ja sen terveen käden voimathan ovat lisääntyneet ihan valtavasti, joten se auttaa:)
    Oma käteni oli murtunut kolmesta kohtaa, siis ranteesta ja kipsin sain pois viiden viikon päästä. Kyllä sauna oli parasta mielenterveyslääkettä pitkään! Tsemppiä viimeiselle viikolle ja nautinnollisia päiviä kevääseen, ollaan varovaisia liukkaalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, sielläkin on saatu nauttia tästä "herkusta"! Ei tätä kovin paljon voi kyllä kenellekkään suositella :-D
      Kiitos varoituksesta, vähän tuon suuntaista olen aavistellutkin. Itseasiassa epäilen, että paraneminen ei ole edennyt ihan kunnolla, ekat kaksi viikkoa kipsi oli todella löysä ennekuin se tehtiin uudestaan. Käsi pääsi heilumaan, ja on edelleen pari päivää ennen kipsipoistoa kipeä. Saapa siis nähdä miten tämän kanssa käy... Kahdesta kohdasta oli minulla murtunut, mutta luulen että jotain jänteitä tms on saanut osumaa myös. Niitä kun ei tutkittu ollenkaan.
      Ensi viikolla olen varmasti jo viisaampi tämän kanssa, ja jos ei muuta niin ainakin aion viikonloppuna saunoa! Ugh! :-D

      Poista
  5. No voi harmi. Mutta lohdutan näin sinua, siihen tottuu. Mulla oli jalka poikki, pyörätuoli oli alussa käytössä sitten rollaattori.
    Samoin sauna kielletty. Mulla jäi rautaa jalan sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos lohdutuksen sanoista ♥ Sinulla on ollut kyllä vielä enemmän haastetta! Onneksi saan poistaa tämän kipsin jo parin päivän päästä, ja aloittaa toivonmukaan jonkunlaisen jumppaamisen että käsi palautuisi ennalleen :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!