Ensilumi ja videon julkistus


ensilumi, sisustus, valkoinen koti

Kuten säätyypit ennustivatkin, saimme tänään valkoisen maan. Joka vuosi näky on yhtä sykähdyttävä ♥ Vaikka olen kesän lapsi ja rakastan kukkia sekä vihreyttä, on pakko myöntää että talvi sopii kotimme väreihin myös mainiosti. Vaikka vuodenaika on hämärämpi, tuntuu valo vain lisääntyvän valkoisuuden myötä!

Juttelin niiden taannoin mainitsemieni jännien vieraiden kanssa myös tästä aiheesta, eli kuinka luonnon vuodenaikojen värit tulevat meille myös osaksi sisustusta. Siitä on nyt nähtävänä video, jonka rohkenen teillekin jakaa, vaikka vähän kyllä ujostuttaa tämmöinen naamansa näyttely :-D




Mukavaa ja lumista loppuviikkoa!

6 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kyllä ammattilaiset asialla, kiitos kuuluu heille :-) Vähän hassusti oli puheesta pätkitty paloja, ja esimerkiksi sen alussa mainitsemani vihkon tarkoitus ei ehkä ihan aukea kun sitä osaa ei tuossa ollut jossa kerron että olin sinne piirrellyt huvikseni talojen pohjia, vaikkei meidän pitänyt enää koskaan uudelleen rakentaakaan. Sieltä sitten ammennettiin idoita kun tämä raksaprojekti tulikin eteen.

      Poista
  2. Tosi kiva video😊 Teillä on niin ihana koti.🖒

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Jännitti kyllä olla kuvattavana, olen tottunut olemaan enemmän siellä kameran takana kuin edessä :-)

      Poista
  3. Teillä on kyllä kaunis ja vaihteleva taulu..:)

    VastaaPoista
  4. Juu, se on kyllä ihan huippu, ja nautin siitä joka ikinen päivä ♥

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!