Joululaatikoiden jatkoaika rieskoina

Jouluruoka, joululaatikko, rieska

Jouluruokiin liittyy paljon perinteitä. Yksi perinteistä on ainakin meillä myös se, että ruokaa jää joka vuosi jonkun verran yli tarpeen. Kinkkua voi esimerkiksi pakastaa, mutta laatikoiden kanssa on usein keksittävä jotakin muuta. Ainakin, jos on ostanut ne marketista kertaalleen pakastettuina, kuten minä kätevänä emäntänä aina teen, heh. Meillä onkin kehitetty jo muutamana vuotena laatikoiden jämistä rieskoja, jotka taas kelpaavat jälkikasvullekin (toisin kuin ne laatikot). Eilen illalla Instagramini videostoorissa näytinkin, kun tein näitä, ja koska aiheesta tuli kyselyitä, ajattelin laittaa vinkin tänne blogiinkin. Rieskat on todella helppo tehdä, ja lämpimäiset valmistuukin käden käänteessä. Näihin voi käyttää kaikkia laatikoita, mutta perunalaatikosta taitaa tulla ne tutuimman makuiset rieskat. Itse tykkään kyllä lanttulaatikko-versiosta myös, niitä on myös kuvassa.

Joululaatikko-rieskat:

1 pakkaus joululaatikkoa (400g)
3dl ohrajauhoja
1/2 tl suolaa
1tl leivinjauhetta
1 kananmuna

Sekoita ainekset kulhossa, taikina jää melko löysäksi. Lusikoi leivinpaperin päälle kekoja, yhdesta paketista tulee 12kpl rieskoja, eli pellillinen. Ripota rieskojen päälle vielä reilu hömpsäys jauhoja, ja painele jauhon avulla keot litteiksi, noin sentin paksuisiksi levyiksi. Siisti vielä reunat, lisää tarvittaessa jauhoja, jottei taikina tartu sormiin. Pistele rieskat haarukalla, ja paista 250 asteisen uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. 

Nämä maistuu erityisen hyviltä lämpiminä, voin ja juuston kanssa. Suosittelen!

Onko teillä jotain muita niksejä, kuinka jatkokäyttää joulun laatikot? Kuulisin vinkkejä mielelläni.

2 kommenttia

  1. Ei ole vinkkiä laatikoille, mutta kinkkua on käytetty jo kymmeneen eri kohteeseen :D Ja sitä on vieläkin!!!! Voihan kinkku.

    Leppoisaa viikonloppua ja oikein hyvää uutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, voihan kinkku! Meilläkin oli ihan normaali iso kinkku, mutta syötiin kaikkina muina päivinä paitsi aattona jossain muualla kuin kotona. Sitähän sitten jäi... Tänään meni vielä kinkkupitsaa, mutta loput tyrkkäsin suosiolla pakastimeen :-D

      Oikein hyvää uutta vuotta teillekin! (voitteko lähettää meille pliis vähän lunta?)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!