kylän kaunein lintulauta?




Pikkulinnut alkoivat parveilemaan pihapiirissä siihen malliin että oli aika aloittaa taas talviruokinta. Me olimme jo kesällä Porvoossa käydessämme ihastuneet yhdessä liikkeessä näkemäämme lintulautaan, ja nyt kun aihe tuli ajankohtaiseksi, saimmekin mukavan syyn tehdä pienen retken tuohon kauniiseen kaupunkiin.

Lintulauta on kaksitoiminen, keväällä sen saa pienillä muutoksilla linnunpöntöksi, eli saamme seurailla näiden pienten ystävien puuhia luultavasti vuoden ympäri :-) Lisätietoja merkistä, jälleenmyyjistä ja laajasta mallistosta saa firman sivuilta eli www.WildlifeGarden.info. Vinkkinä, että näitä pönttöjä löytyy vaikka minkälaisia, on moderneja, hirsimökkejä, jopa kerrostaloja! Jokaiseen pihaan siis löytyy varmasti oikea tyyli. Eikä ollut edes maksettu mainos, vaan olen vain ihan aidosti ihastunut tähän pikkumökkiin, ja niin tuntuvat olevan lintusetkin :-) Meillä onkin ikkunat täynnä isoja ja pieniä nenänjälkiä, kun koko perhe on niin innokkaasti seuraillut lintujen puuhia!

5 kommenttia

  1. Kiitos kommentistasi, kaikki ei aina mene niinkuin Strömsössä. Sain kaverilta ompelukoneen ja olen aina ollut tosi huono ompelussa yms, siksi valitsin jo yläasteella puutyöt. No, kauhealla innolla piti alkaa ompelee karkkipaperipussukkaa ja lyhentää uusia verhoja, sain tikin kohdalleen koneessa niin se kone rätsähti virtajohdon juuresta ja syttyi palamaan XD Totesin että ostan käsisirkkelin ja teen verhot vanerista =D =D Voi kun on upea lintulauta!! Mahtava! Toivotaan että on säänkestävä, ettei ole syksyllä haalea tölli ja näyttää kiinnostavan käyttäjiään! Ihanaa, itse asun rivitalossa niin ei voi ruokkia lintuja, mutta heti kun on oma torppa, aloitan myös ruokinnan. Lapsillekin tosi kehittävää seurata luontoa ja lintuja, voitte pitää tunnistus tai bongauskisoja! =))))

    VastaaPoista
  2. No on kyllä varmasti kylän kaunein lauta! Tahdon meillekin.

    VastaaPoista
  3. Onpas kerrassaan ihana lintulauta :)

    VastaaPoista
  4. Huomasittehan tuon pienen linnunpöntön tuossa seinässä? Aivan hurmaava!

    Anunanu, on tosiaan säänkestävä, tai niin ainakin lupaa olla. Paljon siinä tuntui olevan ominaisuuksia, aina pesimiskäytössä käyttöön otettavasta tuuletuksesta jopa linnunpoikasille tarkoitettuihin ulosmenoaukolle johtaviin "tikkaisiin" asti. Tuossa on tosiaan ajateltu tipusia ja niiden sielunelämää :-)

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!