Humppaa, keksiä ja kassi


Tekaisin taas tälläisen kierrätyskankaisen kestomuokkarin, tämä menee tuttavalle kiitokseksi kun saimme häneltä käytetyn autonistuimen. Hän oli sitä mieltä että jos jonkun patalapun ompelet, mutta ihan niin pienellä en kehdannut penkkiä lunastaa. Aika vaatimaton on vielä tämäkin, mutta isompaan ei nyt joulun alla ollut aikaa.


Nämä on kyllä käyttökelpoisia kasseja, vahvojakin kun kassi on kokonaan vuoritettu. Kyllä tuolla jo kauppaostoksetkin kulkee oikein kivasti. Esikuvana oli ystävämme Prisman muovikassi, vanha tuttu.



Keksit taas näytän teille vinkiksi, mikäli lukijoissa sattuu olemaan yhtä laiskoja leipureita kuin minä. Jos haluaa mennä hyvin läheltä rimaa, kuten minulla on näissä keittiöhommissa tapana, voi pipruista tehdä tälläisiäkin. Säästyy kaulitsemisen ja muottienkäytön vaiva. Voi sitten senkin säästyneen ajan ottaa rennosti ja lukea vaikka hyvää lehteä koivet pystyssä soffalla ja mutustella vaikka näitä keksejä :-D Pötköihin on pyöritelty kolmenlaista täytettä, suklaarouhetta, mariannerouhetta ja kuivattuja karpaloita. Mariannet oli ehkä parhaita.

Humppaakin luvattiin otsikossa, sitä on tarjolla tänään minulle ja ukkokullalle kun lähdetään ihan kaksistaan kylille.  Luvassa on kierros myyjäisissä, ravintolaruokaa (jee, mun lempparii!), joulukonsertti, ja ehkä iltasella lasi viiniä. Ja vielä hotelliaamiainenkin! Aah. Hyvää joulua meille :-)

2 kommenttia

  1. Noi piaprit onkin kiva keksintö!
    Mukavaa iltaa teille :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, ilta oli kyllä tosi mukava :-)

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!