sekosikose?



Rautakauppa, tuo ikuisen inspiraation lähde. Kuulun siihen pieneen kansanosaan, joka oikeasti nauttii rautakauppashoppailusta. Liekkö syynä lapsuus (eikös sieltä löydy vastaus kaikkeen?) jossa isi oli töissä erinäisissä alan liikkeissä, ja niissä käyminen oli erittäin kiehtovaa. Tai kenties kaipuu takaisin työelämään vaikka en enää rautakaupantädiksi välttämättä haluakkaan? Oli syy se, tai mikä vaan muu tahansa, minä saan vietettyä rautakaupassa aikaa paljon sujuvammin kuin vaikkapa vaatekaupassa, joka aiheuttaa lähinnä ahdistusta.

No, tämä aasinsilta ei nyt meinaa johtaa perille, eli kysymys kuuluukin; kuinka saadaan iltavilliään viettävät poikaset rauhoittumaan kerrankin iltapalalle kuin nakutettu?

Laitetaan äitee ensin käymään siellä rautakaupassa. Ja ostamaan muiden juttujen ohessa rullan jotakin sähkömiehen teippiä koska se on punaista, ajatuksella että kyllä sille jotain käyttöä löytyy. Se teippirulla ja sakset kädessä aletaan sitten pitämään pictionaryä iltasella. Poikaset lapioivat kuin huomaamatta iltapalat suihinsa, kun arvuuttelivat mitä kuviota äiti siellä teippailee. Pystyin selkänahkallanikin aistimaan että lapset päättelivät minun menettäneeni järkeni. Mutta ei se mitään, ainakin minulla oli kivaa :-D

P.S. Mulla oli ihan aito aikomus joulunpyhillä käsitellä nuo pöytätasot tummiksi, mutta saas nähdä tuleeko tehtyä. Vaan olishan ne hienot!

5 kommenttia

  1. Tuostahan tuli tosi kivan näköinen! Kaikkea sä keksitkin :)

    VastaaPoista
  2. Hauskalta näyttää, mutta kannattaa olla varovainen tuon sähkäriteipin kanssa. Siitä nimittäin jää helposti jäljet toisin kuin washiteipeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävi kyllä mielessä, että näinköhän meillä on kestojoulukuviointi keittiössä... No, otan ne pois varmaan jo ihan lähipäivinä. Tuo oli lähinnä sellainen hetken mielijohde :-D

      Poista
  3. Mullakin tuli mieleen, että lähteekö kaapeista maalit, kun teippejä irrotat :/

    VastaaPoista
  4. Testailin tuossa ja kyllä ne teipit ihan nätisti irtoaa, tuo on sellaista aika paksua ja vähän kumimaista teippiä, eikä liima ole yhtään voimakas. Ihan sopivaa pikku askarteluun, siis :-D

    VastaaPoista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!