Pikkuremppa, iso muutos

Jottei elo olis tylsää, on hyvä keksiä välillä pikku projekteja. 


Ja siitä se ajatus sitten lähti... Kun aimmin esittelin tuunaamaani pikkukaapin, sille ei ollut vielä paikkaa valmiina. Paikkaa miettiessämme tuli moneen kertaan todettua myös se, että koska yläkerran vessa oli nykyään niin hieno, oli alakerran vastaava huone vähän nolo sen rinnalla. Niinpä nämä kaksi asiaa löysivät toisensa, ja saivat emännän tarttumaan taas maalitelaan.



Samalla seinällä oli aiemminkin valokuvakollaasi, ja nyt sinne pääsi meidän pallerogalleria. Tämäkin oli idea joka on jo pitkään muhinut päässäni, mutta ei ole siirtynyt toteutukseen asti. Kuvissa siis kaikki lapset suunnilleen saman ikäisinä, eli vuoden vanhoina :-)


Tässä vielä "ennen"-kuva...


...ja tässä "jälkeen". Pienellä rahalla (=muutama kymppi maaliin, punaisiin kehyksiin ja hyllyyn, muu löytyi valmiina kotoa) ja vaivalla aivan totaalisen erinäköinen huone! Tulipa taas hyvä mieli :-)

Jottei tämä nyt muuttuisi aivan vessablogiksi, koetan siirtyä pikkuhiljaa taas muihin huoneisiin :-D Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille. Ja illalla Silta, ai että on hyvä sarja!

9 kommenttia

  1. hihih vessa-blogi. voihan sitä tietysti niihinkin "erikoistua"... Mutta vitsit mikä muutos! Kannatti maalata. Ihanasti sopii kirkkaat värit mustaa vasten.
    Tekis melkein telata veskit täälläkin, vaan kun on lasikuitutapettia, niin tartteis kai tehdä jotain ensin sille.

    VastaaPoista
  2. No hyvältä näyttää tämäkin vessa. Ja niin pirteet värit, kivasti korostuu mustaa vasten.

    VastaaPoista
  3. Peppi, tuli mieleen, kun ollaan tuolla vessoissa nyt viimeaikoina liikuskeltu aika paljon :-D Ja joo, ihmeen paljon muuttui noinkin pienellä jutulla!

    Kikka kiitos, kyllä mä hetken mietin kun sitä mustaa aloin seinään vetämään että olikohan sittenkään hyvä idea, mutta on se parempi noin!

    VastaaPoista
  4. Näyttää ihan superhyvältä! Me likes!! :)

    VastaaPoista
  5. Hieno! Miksei sitä vessaakin vois sisustaa!
    Hihii, lasten kuvat juhlapaikalla vessan seinässä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voisihan nuo hienommassakin paikassa olla, mutta toisaalta kyllä niitä lasten kuvia on meillä monen muunkin huoneen seinillä jo ;-) Tuonne tein vaan tuollaisen kokoelman missä ovat samanikäisiä. Siinähän niitä on aikaa ihailla :-D

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!