Töihinpaluu

Meillä alkoi tänään ihan toisenlainen aika elämässä. Minulla oli ensimmäinen työpäivä lähes yhdeksään vuoteen. Kotiäitivuodet olivat antoisia, raskaita, monipuolisia ja vaikka mitä, mutta nyt oli oikea aika taas muulle. Lapsilla on pehmeää laskua, kun mies lomailee ja on nyt heidän kanssaan kotona, mutta elokuussa alkaa pienimmilläkin ensimmäistä kertaa päiväkoti. Pikkupojat menevät kuukauden päästä kouluun, toinen ekalle ja toinen tokalle. Tyttöteinillä alkaa lukio. Iso poika huitelee jo maailmalla valmiiksi. Pian on siis aika, jolloin täältä kotoa lähtevät kaikki jonnekin aamusella, kuka mihinkin suuntaan. Mietittiin tuossa, että tokaluokalle menevänkään lapsen elämässä en ole koskaan ollut töissä. Mitenköhän kauan menee perhellä sopeutua muutokseen? Tai minulla itselläni? Paristakin suunnasta olen saanut toivotuksia ihanista ja rauhallisista kahvi- ja lounashetkistä, ja kieltämättä onhan se aika eksoottista :-D Sitä on jo niin tottunut siihen. että ruokaa pitää laatia ja sen jälkiä korjata viisi kertaa päivässä. Ruokailujen aikana yleensä vähintään yksi lapsista saa hepulin, oli syynä sitten väärän värinen lautanen/lasi/haarukka/sää tai esimerkiksi väärä ajoitus koska leikki kesken. Tai se maitolasi kaatuu. Miten se aina kaatuukin? 

Viimeiset päivät kotiäitinä kuluivat aika perushommissa, vähän pihajuttuja, raksahommia, kotitöitä, puistossa leikkimistä ja mustikoiden poimimista. Viikonloppuun mahtuivat myös rakkaan ystävän polttarit, ja niiden yhteydessä kävin järvessä uimassa. Tajusin etten ole tainut uida kolmeen vuoteen, nuorimman odotusaikojen jälkeen. Oli ehkä jo aikakin. 

Ihanaa arkista viikkoa kaikille, itse koetan saada mieleni taas työ-asentoon, ja anoa työkavereilta ymmärrystä jos se hetken kestää :-)