Kerroinkin aiemmin, että kaivoin maalaustarvikkeet varaston uumenista, ja maalaaminen tuntui pitkästä aikaa tosi mukavalle. Olen oikein pohtinut tätä, että mistä koko innostus mahtaa johtua. Voiko olla, että nyt kun olen ollut melkein vuoden yrittäjänä aiemman itselleni sopimattoman vuorotyön sijaan, on se oma persoonani vihdoin alkanut taas löytyä uupumuksen alta? Oli syy mikä hyvänsä, niin tykkään kovasti suunnasta jonne olen menossa, ja mieluusti jatkan samalla tiellä! Nuorempana olen maalannut paljonkin, ja opiskellutkin sitä jonkun verran. Edellisistä taulun maalaamisista taitaa olla kuitenkin ainakin neljän nuorimman lapsen verran aikaa, eli yli kymmenen vuotta. Välissä on tullut maalattua vain näitä taloja...
Pari päivää innostunutta maalaamista on nyt takana, ja sain jo ystävälle lahjaksi menevän taulun valmiiksi. Muutama pieni taulunpohja odotteli vieressä, ja päätin samoilla vauhdeilla ottaa niistä yhden käsittelyyn. Tätä työtä aloittaessa minulla ei ollut muuta ajatusta, kuin että haluan kokeilla väripintojen yhdistelyä tällä kertaa. Pohja alkoi muodostua, ja jossakin kohdassa mieleen tuli jo auringonlasku taivaalla. Sitten mielikuva vaihtui niin, että sama auringonlasku heijastuukin veden pinnasta. Lopulta tuntui että olin jo niin Claude Monetin hengessä liikkeellä, päätin laittaa pinnalle muutaman pienen lumpeenkin kellumaan. Vaikka väritys on aavistuksen räikeä ajattelin kuitenkin napauttaa tuollekin koukun seinälle. Edustakoot taulu siellä ajatusta siitä, että luovuuden voi löytää uudelleen, vaikka luuleekin sen jo kadonneen vuosiin. Vieressä on molempien tytärteni töitä eri ikäisinä, joten tämä naisten näyttely täydentyi nyt omalla maalauksellani.
Ihanaa ja inspiroivaa tiistaita kaikille! Meillä on vielä tänään ohjelmassa eräänlainen virstanpylväs, kun rekka tuo pihaan pihakivien asennushiekan. Josko sitä suuntaisi loppusyksyn luovuuden vihdoin noihin pihakiviin? :-D
P.S. Huomenna tulee se odotettu Suomen kaunein koti-jakso, iiiik!
Oi, miten kaunis taulu. Olet kyllä lahjakas. Itselleni piirtäminen tai maalaaminen ei ole koskaan ollut vahvinta osaamistani/kiinnostustani. Olen enemmänkin ollut neuloja ja ompelija. Lasten myötä molemmat ovat jääneet hieman taka-alalle, mutta viikonloppuna innostuin ottamaan kutimet esille, saa nähdä mitä valmistuu. ;)
VastaaPoistaJoten, annetaan aikaa itsellemme ja luovuudellemme, olkoon se sitten maalaamista tai jotakin muuta! :)
Kiitos paljon Kaisa! Minä olen aina tykännyt kyllä taiteilla, ja opiskelin siitä tavallaan ammatinkin, jota en sitten kuitenkaan koskaan ole tehnyt :-D Olen siis opiskellut entisöintiä ja erikoistekniikoita, eli juurikin koristemaalaus ym kuului siihen. Jännä miten vain nämä ruuhkavuodet ja armaat lapsoset on tehneet sen, että kaikki käsityö ja taide on mulla jäänyt lähes kokonaan! Ompelukin on ollut mulla rakas harrastus, mutta en tajua miten aiemmin ehdin ja nyt ei millään? :-D No, pala kerrallaan pitää koettaa palautella näitä kivoja puuhia elämään, kiva että sinäkin olet saanut kutimet käteen!
PoistaKaunis! Tiedän niin tuon tunteen, kun vuoro- tai muu työ joka ei anna kuin elannon, syö luovuuden. Onneksi itsekin uskalsin hypätä siitä pyörästä ja taas pikkuiljaa matkalla kohti unelmaa :)
VastaaPoistaKiitos paljon Hannele ♥ Minulla työ oli onneksi ihan mielekästä, mutta työajat yhdistettynä pitkään työmatkaan ei oikein ollut toimiva yhtälö ison perheen ja pienten lasten kanssa. Lapsia näki lähinnä nukkuvana, ja perheen molemmat vanhemmat kuormittuivat liikaa. Tämä nykytilanne on huikea parannus entiseen, kun saan itse määritellä työaikani! Tsemppiä sinullekin unelmien tavoittelussa :-)
Poista