Kohta on taas se aika vuodesta

Ihan näinä päivinä on käsillä minulle todella tärkeä aika vuodesta. Vaikka olen kesäihminen, liittyy tähän ruska-aikaan vahvasti odottava tunne, uusi alku, elämän taitekohdat. Liekkö syynä se, että kolme lapsistamme on syntynyt lokakuun alussa, ja raskauden viimeisinä päivinä on monesti alkanut aamuisin pakkanen nipistää nenää ja puut punertua? Tai se, että ensimmäisinä päivinä uuden ihmisen kanssa tutustuessa on ikkunan takana avautunut ruskaisen kaunis maisema? Aina, kun huomaan vaahteroissa ensimmäisiä punertuvia latvustoja, minut valtaa se sama tunne. Jännittynyt, odottava, haikeakin. Käännyn jopa hieman sisäänpäin, pohdiskelemaan. Tuntuu siltä, että pitäisi hipsiä ihan varovasti ettei riko tunnelmaa. Pitäisi pysähtyä ja ihailla kauneutta. Kiittää menneestä ja toivottaa tuleva tervetulleeksi.

Tänä vuonna tuntuu ruska erityisen juhlalliselta. Esikoiseni täyttää pyöreitä, kaksikymmentä vuotta! Haikeuden lisäksi tuntuu siltä, että poden jonkilaista ikäkriisiä. Kaksikymmentä! Huhhuh. Vaan niin paljon on mahtunut elämää näihin vuosiin, että varmasti jokaisella vuodella on ollut tarkoituksensa. Vaihtaisinko yhtäkään pois? No joitain päiviä rehellisyyden nimissä kyllä, mutta kokonaisia vuosia en sentään. Elämä on laiffii vai miten se nyt meni.

Kuvissa on pihallamme kasvava katsura, joka tuntuu pistävän juuri nyt parastaan. Taannoin ilta-aurinko osui sen oksiin niin vastustamattoman kauniisti, että piti ruokapöydästä pinkaista ulos ottamaan puusta pari kuvaa ennenkuin hetki on ohi. Toivotan samaa muillekin elämän osa-alueille, niin teille kuin itsellenikin. Nauti siitä lyhyestäkin hetkestä kun aurinko osuu oksiin, älä jää odottamaan <3