Puutarhaa ja satoa

Puutarhassa elokuu näyttäytyy hieman ruskettuneina lehdenkärkinä, rehottavina rikkaruohoina, ja orastavana satokautena. Kesä on ollut edellisen tapaan todella kuiva, enkä ole kastellutkaan ihan niin paljon tänä vuonna kuin aiemmin. Yksi syy on puhtaasti se, että en ole ehtinyt :-D Onneksi moni kasvi tuntuu voivan ihan hyvin kuivuudesta huolimatta!

Neljän vuoden asumisen jälkeen puutarhani alkaa olla teini-ikäinen. Useampikin kasvi tekee tänä vuonna ensimmäistä kertaa satoa. Ainakin pensasmustikka, päärynäpuu ja viiniköynnös ovat ensimmäistä kertaa asialla. Omenapuu sen sijaan ei tehnyt yhtään kukkaa, viime vuonna siinä oli sentään yksi raakilekin joka tippui ennen aikojaan maahan. Viinin tuotoksia odotan jännityksellä, ehtiikö rypäleet kesän aikana vielä ihan syötäviksi asti? Päärynä päätti aloittaa näyttävästi, viime vuonna puu oli käytännössä saanut tuomion että se kuoli, ja pitää vain kaivaa raato ylös. Tänä keväänä se olikin täynnä kukkia, ja nyt myös hedelmiä! Kovasti tekisi mieli jo maistaa :-)

Olin ennen luullut, että viiniköynnöksen kasvattaminen olisi suomessa ihan mahdottomuus. Edellisen kodin naapurissa oli yhdessä pihassa rehevä viiniköynnös, ja siitä innostuneena päätin laittaa meillekin tänne pihaan kokelaan. Samoin täällä blogimaailmassa ihastelin aina Puistolassa-blogin Petran viiniköynnöksiä, nykyään blogi taitaa elää jo hijaiseloa, mutta vanha postaus vielä löytyi tähän linkattavaksi: http://www.puistolassa.fi/2014/09/kotipihan-viinirypaleet.html

Tänä vuonna siis selviää, onko odotus ollut sen arvoista, ja maistuvatko omat rypäleet yhtä makoisilta kuin kaupan. 

Melkein jokainen kolkka pihasta alkaa olla valmis. Toki jotakin pientä viimeistelyä voisi aina tehdä, mutta mitään isoja linjoja ei enää puutu. Tykkään tilanteesta kovasti, ja nautin puutarhani ihastelusta. Silti huomaan miettiväni usein, että onko tämä nyt sitten vähän tylsää? :-D Elämä on ollut viimeiset lähes kymmenen vuotta sitä, että piha on kesken, ja siellä odottaa monikin projekti. Toki piha ehti välillä vaihtua uuteen, jolloin aloitettiin taas alusta, mutta silti. Ilmeisesti elän projekteista, ja vaikka keskeneräisyys raastaa, ei valmiistakaan ole helppoa nauttia. Tässä asiassa on siis itsessä vielä kehitettävää, ja lupaan yrittää parhaani. Käyn nuuhkimassa iltaisin tuoksuvia liljoja, ja annan katseen vaeltaa kaikessa mitä puutarhaan on ehtinyt vuosien aikana kasvaa. Välillä on hyväkin antaa elämän pysähtyä, kuin junan asemalle.

Maantaina meillä alkaa taas omanlaisensa puuskutus, kun koulut alkavat ja arjen tahti kiristyy aikatauluineen. Vaikka kesä on ollut haastava yhdistelmä kotitoimistossa työskentelyä ja lasten pitkää kesälomaa, on aamujen hitaus silti ollut hoitoa sielulle. Ainakin minun. En ole ollenkaan aamuisin tehokkaimmillani, ja koska sama piirre tuntuu löytyvän jälkeläisistäkin, on kouluaamut melkoista tervaa silloin tällöin. Jotenkin ollaan edellisistäkin lukuvuosista selvitty, ja toivotaan samaa edelleen. Koululaisten joukkokin kasvaa jälleen yhdellä, kun pikkuneiti lähtee ekalle. Oi sitä onnea ja jännitystä, millä tuon innon saisikin säilymään läpi vuosien? Neidin kouluaamuista en ole kyllä ollenkaan huolissani, tyttö on topakkana hoidellut veljilleenkin aamiaiset nenän alle tässä kesän aikana, käynyt marjastamassa ja pakastanut marjat ennenkuin äiti on ehtinyt edes kunnolla aamukahviaan juoda :-D 

Lapsen lähtiessä kouluun sitä aina jotenkin havahtuu ajan kulumiseen, että miten ihmeessä tuokin on jo noin iso? Vähän sama kuin puutarhassa, ensin tuntuu ettei tapahdu oikein mitään, ja yhtäkkiä puun oksat notkuukin hedelmiä. Näin sen kuuluukin mennä, kantakoon siis lapsilla siivet ja puilla oksat ♥