kotiliesi

Testissä Gardenan hauska nurmikkovekotin HandyMower

Kaupallinen yhteistyö: Gardena, tuote saatu


Kesä ja kukkaset on vihdoin täällä! Samoin nurmikonleikkuu ja muutkin puutarhahommat. Tätähän tässä on odotettu koko pitkä puolen vuoden marraskuu ♥ 

Pieni uutuusleikkuri

Gardenalta on tullut uudenlainen, vähän hassukin pieni ruohonleikkuri HandyMower, jonka sain itselleni testattavaksi. Akkukäyttöinen leikkuri on erityisesti pienien pihojen apuri, yhdellä latauksella ajaa noin 20 minuuttia. Koneen tiedoissa luvattiin, että se on sopivin noin 50m2 nurmialueelle. Meillä on nurmikkoa hieman enemmän, mutta koska nurmi on monessa eri paikassa pienempinä osina, ei niitä aina tarvitse ajaa samalla kertaa. Niinpä päätin että annetaanpa pikkukoneelle mahdollisuus!



Konetta työnnetään kahvasta, ja alkuun tuntuma oli kuin käytössä olisi trimmerin ja ruohonleikkurin rakkauden hedelmä. Se mahtuu pieniin paikkoihin, ja on kevyt liikutella ja siirrellä. Koin, että kahva oli aika jäykkä, eli sitä sai puristaa aika lujasti ja jossain vaiheessa meinasi sormet jo väsyä. Liekkö uutuuden jäykkyyttä vielä? Kuvassa oleva valkoinen lanka on oma lisäykseni, päätin laittaa koneen virta-avaimen heti kiinni kahvaan ettei se katoa. Mistä lie sellainen mahdollisuus tuli edes mieleeni (olen melkoisen monet kerrat etsinyt lasten jäljiltä ulkohanan avainta...) :-D

Helppo säilyttää

Ylimmässä kuvassa näkyy nurmikon alkutilanne, tuon mittaisen se vielä leikkasi ihan hyvin. Vain erityisen paksuissa kohdissa kone sammahti, ja piti käynnistää uudelleen. Tällä ei siis voi oikein pahaksi äitynyttä voikukkaviidakkoa lähteä kaatamaan, vaan on nimenomaan nurmen lyhyenä pitämiseen hyvä. Laite on niin pieni, että mahtuu vaikka siivouskomeroon, ja näkisinkin tälläisen esimerkiksi pienen rivitalopihan hoitoon oikein passeliksi! Muistan kun itse asuimme joskus rivitalossa, ja taloyhtiön isoa bensaleikkuria piti kiskoa sieltä muiden pihojen läpi omalle pihalleen. Tälläisellä olisi ollut melkoisen paljon näppärämpi ajella, kun laitetta olisi voinut säilyttää tosiaan vaikka eteisen kaapissa. Lisäksi kone on todella kevyt siirrellä, mieheni tässä toimi kuvausapuna että sain kuvan: 



Kone ei käynnisty muutoin kuin kahvan ollessa ajoasennossa. Siirrellessä ei siis ole sitä vaaraa että se käynnistyisi tuossa koiven vieressä vahingossa. Tämä piti toki muistaa myös ajaessa, ettei liian oikoiseksi työntänyt vartta kun halusi ulottaa jonnekin puskan alle :-D


Oikein siistiksi tuli piha, ja leikkuujätettäkään ei tarvitse haravoida, koska kone leikkaa ruohon niin pieneksi silpuksi, että sen voi jättää nurmelle ravinteeksi. Näppärää!

Seuraava piha-askare taitaakin olla kukkien ihastelu ja kahvittelut terassilla :-)




Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!


Kirsikankukkia ja äitienpäivää



Ihanaa äitienpäivän iltaa!

Meillä oli tänään leppoisa päivä, joka oli toisaalta todella haikeaa, ja toisaalta ihanaa. Äitienpäivät ovat tähän asti tienneet ihan joka vuosi satoja kilometrejä moottoritietä, kun olemme halunneet käydä tervehtimässä äitejä ja isoäitejä jotka asuvat meillä kaikki etäällä. Tämä erikoinen kevät toi mukanaan siis myös erikoisen äitienpäivän, jossa keskityttiinkin oleiluun kotosalla. Aamulla söimme aamiasta pitkään, lapset olivat kattaneet miehen kanssa upeat tarjoilut pöytään! Tämän brunssimme jälkeen päätimme lähteä pienelle kävelylle ihailemaan tällä hetkellä upeana kukkivia kirsikkapuita, ja suuntasimme kirjaston kupeessa sijaitsevaan japanilaistyyliseen puistoon. 




Puut olivat todella kauniita, ja löysimme myös kukkivan magnolian. Kirsikat ovat kiitollinen kuvauskohde, valo on maagisen kaunista kun se siivilöityy kukkapilven läpi ♥ Meillä oli Hanami-henkisesti myös eväät mukana, mutta lopulta päätimme tulla kotiin syömään välipalamme, ihan niin rauhallista ei lasten kanssa puistoilu ollut että olisimme viitsineet asettua sinne pidemmäksi aikaa. Ilmeisesti pitkä kotona oleilu on saanut ennestään vilkkaista lapsistamme esiin vielä yhden uuden vaihteen. :-D


Kotiin tullessa nappasin vielä kuvan omasta kirsikastamme, joka ei ehkä yllä ihan puiston puiden tasolle vielä kooltaan, mutta ihan somasti tuokin jo kukkii! Päivän kruunasi iltapäivällä kahville piipahtanut esikoispoika, jota emme olleetkaan nähneet tosi pitkään aikaan. Saimme melkein kaikki lapset siis kerralla saman pöydän äärelle, äitinä tämäkin toi jo ihanasti juhlan tuntua ♥

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!


Olipa kerran siisti koti...












...sen pituinen se.

Heh :-D Ollaan tällä viikolla siivottu ehkä enemmän kuin koko alkuvuonna yhteensä, ja tänään piti ottaa siisteydestä oikein pari kuvaa muistoksi. (Niin innoissakin kuvasin, että en huomannut edes tiskikoneen luukun olevan raollaan.) Sen jo tietää, ettei tilanne tule olemaan kovin pysyvä, mutta toki yritystä olisi pitää paikat sen verran kunnossa ettei mahdollinen näyttö talolla aiheuta aina samanlaista hurjaa raivausta. Toiset sanoo että koronan myötä koti on ollut siistimpi kuin aikoihin, meillä vaikutus näyttäisi toimineen toiseen suuntaan :-P No, mutta nyt on taas hetken paikat tip top, pitää siis nauttia tästä!

Mukavaa alkavaa viikkoa!