Pieni kooste vielä vuodesta 2016


Meidän vuosi 2016 oli hyvä ja sopivasti haastava. Edellinen vuosi oli suoraan sanottuna ihan kamala raksoineen, muuttoineen, vesivahinkoineen, isoine juhlineen jne. Tämän vuoden alkaessa oli takki aikalailla tyhjä. Nyt, kun vuosi 2016 päättyy, on kuitenkin todella toiveikas olo. Taaksepäin katsoessa ollaan saatu tänä vuonna paljon aikaan, raksailtu edelleen mutta vähän pienemmässä mittakaavassa (ulkorakennus), saateltu lapsia koulutielle, nautittu kesästä ja puutarhan antimista, eletty.  Koti alkaa olla hyvällä mallilla, kovin paljon ei ole enää keskeneräistä. Toki pihakiveys ja ulkorakennuksen viimeistelyä jäi vielä ensi vuodelle, mutta selkeästi voiton puolella ollaan jo! Ensi vuonna saadaan talo varmaankin lopputarkastettua, ja siten laitettua piste tälle raksaprojektille. On siis ehkä elämää raksan jälkeenkin? Vai onko..? :-D Se jää nähtäväksi mitä kaikkea elämä tuokaan eteen ensi vuonna. Vähän jännittää jopa, mutta sillai sopivalla tavalla <3

Ihanaa uutta vuotta kaikille!

Kohti uuttavuotta uudella ulkoasulla

Blogilla on vihdoin uusi ulkoasu! Olen tätä asiaa vatuloinut jo pitkään, mutta jotenkin vaihtaminen on jännittänyt sen verran että olen lykännyt ja lykännyt aloittamista. Pelkäsin, että hävitän kaikki tekstit ja kuvat jne. Eilen illalla sain sitten tarmonpuuskan, ja muutaman tunnin äherryksen jälkeen sain uuden ilmeen tehtyä. Ostin valmiin blogipohjan Etsystä, ja sen pitäisi olla "responsive" eli toimia myös mobiililaitteilla. Ainakin omalla kännykälläni näytti toimivan. Vaihto oli tavallaan helpompi kuin luulin, mutta toisaalta vanha pohjani oli niin moneen kertaan tuunattu, että mikään ei oikein siirtynyt suoraan, vaan vaadittiin aika paljon ns. käsityötä. Sisäinen nörttini on todellakin vain sisäinen, mutta toki tässä sain vähän rohkeutta kokeilla jatkossakin tehdä vastaavia juttuja itse. Asennuspalvelukin olisi ollut tarjolla, mutta koska inspis iski, en halunnut jäädä odottelemaan että joku toinen ehtii tehdä vaihdon :-D


Blogin yläreunassa on päävalikko, joka seuraa mukana kun sivua selaa alaspäin.


Sivupalkista löytyvät tuttuun tapaan lukijaraati, tunnisteet ja hakutoiminto. Tunnisteita on edelleen paljon, mutta näkyvissä on vain yleisimmät ettei listasta tule liian pitkä.


Sivun alareunasta löytyy instagram-palkki, jossa näkyvät viimeisimmät instakuvani. Tämä näytti toimivan ihan ok myös mobiilissa, toki sielläkin se on aivan alimmaisena sivun alareunassa, eli pienen selaamisen päässä.

Blogipohjia oli Etsyssä todella paljon tarjolla, ja kun hakee hakusanalla Responsive Blogger template, löytyy näitä mobiiliinkin taipuvia. Beautyoflife-blogissa tehtiin taannoin muutos, ja sinne uusi pohja löytyi pipdig-sivulta, josta pitkään harkitsin yhtä mallia myös. Kiitos kuitenkin S kun rohkaisit postauksellasi minuakin aloittamaan vaihtopuuhat!

Mitäs tykkäätte muutoksesta? Itse ainakin olen tyytyväinen raikastuneeseen ilmeeseen. Kertokaa ihmeessä jos jokin ei toimi kunnolla, tai toivotte jotakin linkkejä esim tuonne ylävalikkoon lisää? 

Ihanaa uutta vuotta kaikille! 

Kissa linssiluteena ja kaunis auringonpaiste


kissa, olohuone, joulukuusi, keittiö, maisema

Keittiö, kissa, maisema, isot ikkunat

Kissa, keittiö, ruokailutila

Kissa, ruokailutila, keittiö, maisema


"Kissa edestä, kissa takaa. Kissa istuu, kissa makaa."

Harvemmin tuo jaksaa patsastella, mutta nyt, kun halusin ottaa kuvan kauniista auringosta joka lankesi takametsän puihin, tuli kaikkiin kuviin myös kissa. Linssiluteen nimi on Molli, ja kyseessä on perheemme puolitoistavuotias lemmikki. Sellainen oikein perinteinen maatiaiskissa. Jos meillä olisi hevostalli, tuo varmaan asuisi mieluusti siellä. Toki kuitenkin pehmustetulla patjalla, ja niin että joku tarjoilee noin tunnin välein punaista Latzia hyytelössä, annospusseissa. Ei tämä nyt niin tarkkaa ole, mutta on kuitenkin... Kissat!

Tässäpä teille siis annos kauniisti auringossa kylpeviä puita :-D

Vuosi 2016 Instagramin suosikkeina

Vuosi alkaa olla lopuillaan. Olen tehnyt monena vuonna kuvakollaaseja koko vuodesta, ja niitä on ollut tosi kiva selata jälkeenpäinkin. Tänä vuonna ajattelin lähestyä asiaa Instagramin kautta. Löysin kännykästä äpsin joka näyttää koko vuoden suosituimmat Instagram-kuvat, sekä kuukausittain suosikit. Kokosin näistä kuukausien suosikeista nyt tänne vuosikatsauksen. Harmillisesti ohjelma pienensi kuvat melko huonolaatuisiksi, mutta kyllähän näistä nyt tunnelma välittyy kuitenkin :-)

tammikuu-helmikuu


maaliskuu-huhtikuu


toukokuu-kesäkuu


heinäkuu-elokuu


syyskuu-lokakuu


marraskuu-joulukuu


Vuoteen mahtui paljon värejä, elämää, kukkia, sisustusta, ja mukavia muistoja. Henkilökohtaisen elämän puolella muutama iso muutos, mutta tällä hetkellä olo on seesteinen, ja odotan alkavaa vuotta toiveikkain mielin! 

Ihania ja leppoisia välipäiviä kaikille <3


Jouluaatto 2016 kuvina ja tunnelmina


joulupöytä, kattaus

joulupöytä, kattaus

joulupöytä, kattaus, keittiö


Joulu, kissa pöydän alla

joulu, joulupukki

joulupöytä, kattaus

joulu

joulu, koira

joulukuusi, joulu

joulu, lastenhuone

Jouluaatto oli iloa, naurua, jännitystä, liikutusta, hyvää ruokaa, yhdessäoloa, suklaata, vihreitä kuulia, saunaa ja joulupukki. 

Se oli myös muutama raivari, väärin ajoitetut päiväunet, ruuasta kieltäytymistä, kiristystä, epätoivoa, jämpti päätös paeta ensi vuonna palmun alle ja ansaittu viinilasi illalla.

Ihan tavallinen, ihana joulu siis :-)

Rauhallista sunnuntai-iltaa kaikille <3

Helppo ja nopea jouluherkku: piimäkakku

piimäkakku, joulu, leivonta



Olen julkaissut tämän reseptin ennenkin, mutta koska se nousee joka joulu luetuimpien tekstien joukkoon, ajattelin laittaa vähän tuoreemmankin postauksen. Piimäkakku on niin hyvää, ja älyttömän helppo tehdä että ansaitsee kyllä toisenkin kierroksen! Työläin vaihe leivonnassa on ottaa kaikki ainekset esille, eikä niitäkään ole kovin montaa. Aineet vain sekoitetaan, vatkaintakaan ei tarvitse siis häiritä (hyvä minulle, koska meillä se on rikki). Kakku on ihan joulupiparin makuinen, ja taikinakin maistuu piparitaikinalle. Saatoin maistaa vähän. :-D Vaikka taikina onkin hyvää, kannattaa kypsyys silti tarkistaa. Muutaman kerran minulla tämä on ollut raakaa keskeltä jos paistoaika on ollut tuon 45min tai vähän alle. Mielummin siis vähän liian kauan kuin liian vähän.


Ainekset: 

100g voita tai margariinia
500g fariinisokeria
3dl piimää
2tl soodaa
1tl kanelia
1tl kardemummaa
1tl neilikkaa
8dl vehnäjauhoja

1. Sulata voi, sekoita fariinisokeri ja piimä keskenään. Lisää hieman jäähtynyt rasva.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos nesteeseen.
3. Voitele ja korppujauhota rengasvuoka.
4. Paista uunin alaosassa 200 asteessa n. 45-60min, kokeile esim. syömäpuikolla kypsyys (jos tikkuun tarttuu taikinaa, on vielä raaka).

Sitten vaan viereen kuppi kuumaa, ja nauttimaan!

Varaston ja työhuoneen joulusiivous

 Kaupallinen yhteistyö: Orthex

työhuone, varasto

Joulun alla monikin innostuu puunaamaan kotia kuntoon. Juhlinta on mukava aloittaa siistissä kodissa, repsottavat paikat kunnostettuina.  Itse en ajanpuutteen vuoksi useinkaan erikoisempiin siivouksiin veny, mutta tänä vuonna voin nimetä varaston edistysaskeleet "joulusiivoukseksi". Oikeastihan kyse ei ole kuitenkaan ollut siivouksesta, vaan ihan rehdistä raivaamisesta, sekä tilan rakentamisesta. 

Orthex säilytyslaatikot

Työhuone ja varasto sijaitsevat meillä erillisessä ulkorakennukessa. Tilan huoneistoala on 24m2. Rakennuksessa on kaksi huonetta, ja molempiin on oma sisäänkäynti. Jossakin vaiheessa hoksattiin kuitenkin jättää väliseinään aukko, jotta tiloja on helpompi käyttää yhdessä, ja eri tarvikkeita ja materiaaleja voi säilyttää myös varaston puolella. Työhuoneen tuleva käyttö on vielä hieman avoimena, mutta ainakin minun ompelupuuhani tulevat sijoittumaan aikanaan sinne. Jospa ompelulle löytyisi nyt enemmän aikaakin, kun työt voi jättää keskeneräisinä tuonne, eikä alkuun mene koneen esille ottamiseen aikaa? 

työhuone

Työhuoneessa on hulppea työtaso, pöydällä on mittaa 4,7 metriä. Ajatuksena on, että siihen mahtuu monta työpistettä. Paikka ompelukoneelle, tietokoneelle, ehkä joskus saumurillekin. Sähköpistokkeita on monta, ja ne on työtason yläpuolella. Miehen etätöitä ajatellen varastoon on vedetty myös nettikaapelointi. Ja mistäs sitä tietää, jos joskus vielä pyörrän puheeni siitä, etten koskaan ala yrittäjäksi... Ainakin työtila olisi siis valmiina! :-D


varasto, työhuone, orthex

Tilan väliseinä tehtiin osb-levystä. Alunperin sen piti olla koivuvaneria, mutta osb tulikin tilalle budjettisyistä. Tykkään kyllä sen ulkonäöstä myös! Varastossa on muutenkin pyritty hyödyntämään kierrätysmateriaaleja, ja käytetty hieman kekseliäisyyttä. Pitkään pöytään tehtiin jalka entisestä vauvan hoitotasosta, hyllyt ovat suurin osa vanhojen kotien jäljiltä, välisenän oviaukkoon löytyi listat raksajämien joukosta ja yhden vanhan kodin vaatehuoneen ovena toimineet paneliverhot kiskoineen oveksi. Aina parempi, kun ns. roskasta saakin vielä tehtyä jotakin ihan toimivaa!

Työhuoneeseen tuli kodikas tunnelma, kun toin sinne sisältä muutaman viherkasvin. Hyllyllä pelargoniat yrittävät talvehtia. On mukavaa että työhuoneessa on ikkunoita ja runsaasti luonnonvaloa!

varastohylly, orthex

Varaston puolella on tavaraa paljon. Vaikka sitä on karsittukin, on sitä edelleen tosi paljon. On työkaluja, ison perheen kausisäilytystä, autonrenkaita, rattaita, mattoja, maaleja, mappeja ja ties mitä. Työtä on vielä paljon jäljellä, että saamme loputkin romppeet jotakuinkin käytyä läpi. Nyt alkuun sain kuitenkin kankaani pikkuisen parempaan järjestykseen, kun Orthex tarjosi mahdollisuutta blogiyhteistyönä tutustua uusiin kosteuden ja pölyn pitäviin laatikoihinsa. Plussaa siitä, että läpinäkyvistä laatikoista näkee heti sisällön, eikä tarvitse aukoa kaikkia löytääkseen etsimänsä. Totesin kyllä samalla kun laatikoita täytin, että miten ihmisellä voikaan olla näin paljon kankaita... Niitä on tullut haalittua vuosien varrella aikalailla, mielessä se optimistinen ajatus ompeluajasta jota on "sitten joskus". Hehe. No, kyllä se sieltä vielä tulee!


Kuvat eivät kerro ihan koko totuutta, kuvaajan selän taakse jäi molemmissa huoneissa vielä aika paljon raivattavaa ja läpikäytäviä laatikoita, mutta jo tämäkin edistys saa minut tosi hyvälle mielelle! Pöydän puuttuminen on aiemmin estänyt käyttämästä tilaa, mutta nyt kun taso on paikoillaan, voi tuolla jo tarvittaessa puuhaillakin jotakin, jos ei anna kaaoksen häiritä. Taso tehtiin havuvanerista. Saatan vielä lakata sen, jahka joudan. Tilasta puuttuu vielä listoja, ulkopuolelta rappunen, ja aika monta muutakin juttua, mutta keskityn nyt mielummin näihin mitä on jo tehty :-D


Tälläerää varasto saa nyt jäädä näin, ja jatkan puuhia joskus keväämmällä. Koetan suunnata lähipäivien siivousintoni sisätiloihin, jospa saisin sitä ihan oikeaakin joulusiivousta vihdoin tehtyä. Joulu saa kuitenkin tulla, oli siivottu tai ei. Yhdessäolo ja hyvä ruoka on ne joita odotan eniten. <3

Toivotan mukavaa joulun odotusta teillekin, jos en enää ehdi blogin pariin ennen sitä :-)


18.12 oi kuusipuu


kuusen koristelua

joulukuusi, olohuone, maisemaikkunat

Joulukuusi  on tuotu tupaan. Se toi mukanaan ihanan tuoksun, ja lämpimän kynttilöiden valon <3


Joulukalenteri tilkuista

ommeltu joulukalenteri, tilkkutyö, ompelu, käsityö

Jouluun on vielä yhdeksän yötä. Aamuisin lasten suurinta hupia on päästä kurkkaamaan joulukalenterin taskuihin. Meillä sieltä ei tule mitään ylevää kuten kauniita värssyjä tai yhteistä aikaa. Sieltä tulee ihan rehdisti suklaata, koska suklaakalenterit nyt on vaan paljon kivempia ja suklaa on hyvää. Ja jos jälkikasvun saa yhden kuukauden vuodesta syömään aamiaisen reippaasti tällä kiristyskeinolla, niin toki se keino käytetään :-D

Blogiani pidempään seuranneet ehkä muistavatkin tämän kalenterin jo, se on ollut meillä jo useamman vuoden. Päätin aikoinaan opetella ompelelemaan, ja tämä oli ihan ekoja ompeluksiani ikinä (teollisuuskoneella verhoilukankaita opiskeluaikana ei lasketa). En raaskinut ostaa oikeaa Marimekon joulukalenteria, ja päädyin tekemään oman versioni kun noita kankaita ja tilkkuja löytyy reilusti omastakin takaa. Ompelusta tuli sittemmin tosi rakas harrastus, ja tämä kalenteri muistuttaa minua siitä, että kaiken voi opetella jos haluaa. Toki kalenteriin liittyy myös jo perinteet, lapset toivovat tätä esille vuosittain, ja tokihan tätä katseleekin mielummin kuin niitä pahvisia suklaakalentereita joita ei saa pysymään pystyssä eikä kiinnitettyä kunnolla seinäänkään.

Joko teillä alkaa kaikki olla valmiina joulua varten? Itse vasta eilen kipaisin muutaman lahjan, ja yhtäkään en ole paketoinut. Tänä vuonna tällä meiningillä. :-D Kuusi meinattiin kyllä viikonloppuna käydä hakemassa ja laittaa esille. Ja varmaan niitä tonttujuttujakin ehtisi?

Kivaa ja puuhakasta loppuviikkoa!

13.12. Hyasintit asetelmaksi astiaan

Hyasintti, keraaminen astia, keittiö

Tälläisenä vuodenaikana jolloin keskipäivälläkin on hämärää, ovat pienetkin valonpilkahdukset tervetulleita. Yksi tapa luoda uskoa tulevaan ja valoa tupaan ovat mielestäni hyasintit. Ne on kuin kevät minikoossa pöydälläni, kun raikasta vihreää puskee esiin sipulin uumenista. Ihan kuin ne eivät tietäsi, että on kylmää, talvi ja pimeää? :-)

Hyasintti, joulu, keittiö

Tykkään keksiä vuosittain uusia tapoja laittaa hyasintit esille, ja tällä kertaa kukat pääsivät omatekemääni keraamiseen astiaan. Poistin ensin muoviruukut ja mullan juuripaakusta varovasti rapsuttelemalla. Huuhtelin juurakon hanan alla, ja asettelin sipulit kippoon. Kun juuret kieputtaa pyöreästi lenkille sipulin alle, se alkaa pysyä pystyssä helpommin. Ihan alkuun sipulit voivat olla vähän kiikkerästi ja keikahtaa, mutta jo yleensä seuraavana päivänä ne ovat asettuneet uuteen asentoonsa ja pysyvät ihan kivasti paikoillaan. Sipuleiden väliin laitoin muutaman valkoisen koristekiven ja eukalyptuksen lehden peittämään juurakkoja.

Aiemmassa postauksessani annoinkin jo muutaman vinkin joilla hyasintit saa jatkoaikaa kun ne istuttaa keväällä puutarhaan. Siitä lisää täällä (kliksis). Tässä vielä muutama muu hyasintti-asetelma joita olen aiemmin tehnyt. (Hyvin muuten erottuu tuo vanhassa kodissa otettu kuva kun on niin paljon hämärämpi.) 

Hyasintit kahvikupeissa

Hyasintit valojen kanssa, kastehelmikulho


Hyasintit, keraaminen alusta

Onko teillä jokin vakiintunut tapa laittaa hyasintit esille? Kastehelmen tuikkukupeissa olen niitä ainakin nähnyt monilla, sitä voisin itsekin kokeilla. Kuulisin mielelläni myös lisää erilaisia ideoita! 

Pillitimantit

Pillitimantti, diy, joulukoriste

Tämän päivän vinkkinä laitan pilleistä tehdyn timantit, joita taiteilin viime vuonna kuusenkoristeiksi. Näihin tarvitsee ohuita pillejä, ihan ohutta rautalankaa, ripustusnarua ja halutessaan puuhelmiä. Viime vuotisessa postauksessani (kliksis) on myös ohjeet ja kuvat tekovaiheista. 


Ihanaa uutta viikkoa kaikille! Hämmästyin itsekin, kun tajusin että jouluaatto on tosiaan jo ensi viikolla. Pitänee alkaa jo pohdiskelemaan joulujuttuja pikkuhiljaa :-D

Tikkurila Color Now 2017 ja vuoden väri

Color Now 2017, Growth

Color Now 2017

Kolmas adventti jo! Kovin jouluisia aiheita ei blogissa ole ollut, vaikka kovasti niin lupailinkin. No, niinkuin jo aiemmin sanoin, tuleehan taas ensi vuosi ja joulu :-D 

Viime perjantaina vietin päivän värien parissa. Osallistuin Tikkurilan järjestämään ammattilaisten Pinnalla-seminaariin, jossa käsiteltiin kiinnostavasti eri puhujien kautta värejä ja niiden käyttöä. Suoraan seminaarin perään oli vielä toinenkin kiva tapahtuma, kun kokoonnuimme blogiporukalla kuulemaan ensi vuoden väreistä, eli Tikkurilan Color Now 2017 lanseeraukseen. Esillä oli tulevalle vuodelle laaditut kolme erilaista väripalettia, Hazy, Clay sekä Growth. Samalla julkistettiin myös ensi vuodelle vuoden väri, ja se on Angora, H466


Kuva: Tikkurila

Mitä olette mieltä Angorasta? Huomaan olevani monissa asioissa hieman hitaasti lämpenevä, ja tämän sävyn kohdallakin ensimmäinen reaktioni oli että ei tule meille. Vaan mistäpä sitä tietää, on maku muuttunut ennenkin monet kerrat! Edellinen sisustukseni "beige kausi" on vielä vähän liian lähellä ja tuoreessa muistissa, siksipä en ehkä ihan vielä osaa kaivata sitä kotiini :-D Toisaalta uskon että sävy on todella sopiva ja kaunis isoon osaan suomalaisia koteja! Väripaleteista omaan makuuni sopivin oli räväkämpi Growth, josta löytyi kirkkaampaa vihreää ja jopa punaista. Sen sävyistä on kauniita kuvia Pinjacolada-blogissa, kun Pinja oli stailannut huoneen käyttäen tuota väripalettia. Toisista paleteista löytyvät vastaavat stailaukset kuvineen Weekday Carnival-blogista, jossa Riikka oli stailannut Hazy-paletin sävyillä, sekä Susanna Vennon Varpunen-blogista, Susannalla oli käytössään Clay-sävyt.

Tänä viikonloppuna kotosalla tapahtui muutama iso edistysaskel tuolla ulkorakennukseen tekeillä olevassa työhuoneessa. Työhuoneessa on vihdoin pitkä pöytä, ja veinpä sinne jo muutaman viherkasvinkin tunnelmaa tuomaan. Koetan saada laitettua teille muutaman kuvan lähiaikoina, itse olen tilasta tosi innoissani!

Rauhallista adventin iltaa <3

Kirppistuolin uudelleen verhoilu ja ohjeet kuinka se tehdään.


Marimekko Muija, verhoiltu tuoli

Käykö teille koskaan niin, että juuri silloin kun olisi ihan hirveästi kaikkea oleellisempaakin tekemistä, iskee inspis johonkin ihan muuhun? Minulle käy useinkin.  Kaiken jouluilun ja opiskeluun liittyvän sijaan innostuinkin verhoilemaan kirpputorilta löytämäni tuolin. Hups. Tulin ottaneeksi muutaman kuvankin, ja ajattelin että josko pienestä ohjeesta olisi jollekulle iloa?

verhoilu ennen ja jälkeen

Ihan ensin tarvitset toki sen verhoiltavan tuolin. Tämä yksilö löytyi melko monta persusta nähneenä kirpputorilta viiden euron kohtuulliseen hintaan. Pyörimismekanismi tuntui ihan ehjältä, ja lisäksi runko oli niin siistissä kunnossa ettei sille tarvinut tehdä mitään muuta kuin pestä, niin kaupat tuli. Kankaaksi löytyi omista kätköistä Marimekon paksua kangasta Muija-kuosilla. Olen ostanut tämän kankaan joskus tehtaanmyymälästä palalaarista, eli edullisesti mentiin tässäkin kohdassa. Istuimeen pala oli siinä ja siinä että riittääkö leveys, mutta sain sen nyt kuitenkin kiskottua paikoilleen :-D

verhoilu, diy, marimekko

1. Pura tuolista istuin ja selkänoja irti. Tässä mallissa ne olivat kahdella ruuvilla kiinni molemmat. Säästä ruuvit, ja jos ne ovat keskenään erilaisia, merkitse mikä on mistäkin.

2. Irroita vanhat päälliset. Niittien kanssa on hyväksi havaittu systeemi puukko ja sivuleikkurit. 

3. Leikkaa vanhoja päällisiä kaavana käyttäen uudet kankaat paksusta ja tukevasta kankaasta. Jätä selkänojan toinen kappale hieman pidemmäksi alareunasta kuin toinen. Tässä mallissa selkänoja on ympäri verhoiltu, ompele sen kappaleet vanhan mallin mukaan ompelukoneella yhteen oikeat puolet vastakkain. Jätä toki alareunasta auki että saat hupun vielä paikoilleen! Koeta tehdä mahdollisimman napakka (minulla jäi himpun löysäksi mutta en innostuksissani alkanut enää tekemään uusiksi, kun itselle tämä oli kuitenkin tulossa).

4. Kiinnitä uudet päälliset paikoilleen nitojalla, huomioi kuvioiden suoruus. Laita pehmusteet ensin paikoilleen. Olisin mielelläni vaihtanut pehmusteetkin, mutta koska minulla ei nyt ollut valmiina tuollaista ihan ohutta superlonia, päädyin pesemään nuo vanhat laimeassa kloriitissa ja annoin kuivua yön yli. 
Selkänojassa vedetään ommeltu huppu ensin selkänojan päälle. Kannattaa aloittaa kankaan kiinnittäminen päädyistä vetämällä kangas ensin poikittain ja kiinnittämällä se, tämän jälkeen pitkät sivut. Huomioi että sauma menee selkänojan päällä nätisti eikä jää möykyille kankaan alla. Kiinnittäessä päällimmäiseksi tulevan lipareen (sen pidemmän) voi laittaa kaksin kerroin, niin lopputulos on siistimpi. Toki kiinnityskohta niitteineen on selkänojan alareunassa, mutta siisti se on hyvä olla silti.
Istuimessa pingota kangas ensin keskeltä istuinta molemmista reunoista, etene sitten reunoja kohti kiinnittäen aina sama kohta molemmista reunoista. Näin lopputulos on tasaisempi eikä kangas ala kiristymään vinosti. Kulmissa taita kangasta aina niin, ettei nurkkaan muodostu ryppyjä, ja kiinnitä.

Lopuksi ruuvaa osat takaisin runkoon kiinni. Selkänojassa tein kynsisaksilla pienet reijät kankaaseen ruuvien kohdalle että ne menee paremmin läpi eikä revi kangasta mennessään. Jos kankaan reunoja jäi pohjassa niittaamisen yli pitkälle, leikkaa ylimääräiset siististi pois.


verhoiltu tuoli, marimekko

merimekko, lapsen huone, liitutauluseinä

Tuoli päätyi nyt tälläerää tyttöteinin huoneeseen, mutta voi olla että jahka tuo ulkorakennuksessa oleva työhuone tässä kohtapuoleen valmistuu, käyn kääntämässä tuolin sittenkin omaan käyttööni :-D

Kivaa loppuviikkoa kaikille! 



6.12 eli erikoispäivä



marimekko, sokerikko, miranda Riihimäen lasi







Erikoispäivän iltaa! Lapset laskivat, että tänään oli ties kuinka monta eri päivää.  

Itsenäisyyspäivä
Nimipäivä
Pelipäivä
Herkkupäivä
Vapaapäivä
Liputuspäivä
Juhlapäivä
Kissalla Kissapäivä
Erikoispäivä.

Huomenna onkin taas maanantai paitsi että oikeasti on jo keskiviikko. Jälleen siis erikoispäivä! 

Kivaa loppuviikkoa kaikille :-)