Puutarhamuistelua edellisistä pihoista


Kevään auringon myötä iskee väistämättä puutarhakuume. Tänä vuonna tilannetta pahentaa se, ettei minulla ole varsinaisesti pihaa jonka kimppuun hyökätä. Toki uudessa talossa on iso tontti, se oli yksi suurimpia syitä siihen että lähdimme vielä kerran rakennusprojektiin. Tontilla on kuitenkin vielä tehtävä isompia maansiirtoja kaivinkoneella ennen kuin pääsen puutarhan teon pariin oikein kunnolla. Nyt olen joitain pieniä istutuksia tehnyt aivan pihan laidoille jonne ei oletettavasti enää mennä koneella, mutta eihän se ole sama ollenkaan :-D Kärsivällisyys ei tässä asiassa ole vahvuuteni, mutta kaivinkoneurakoitsijamme on luvannut yrittää änkeä meidän viimeistelyt jonnekin väliin tässä kevään aikana. Harvaa asiaa odotan yhtä paljon!


Koska nykyinen puutarha antaa vielä odottaa itseään, on hyvä käyttää aika haaveiluun ja suunnitteluun. Ihme kyllä, kovin tarkkoja suunnitelmia kasveista minulla ei vielä uuteen pihaan ole. Toki isot linjat, luonnonkivipengerrykset, kasvimaan sijanti, nuotiopaikka jne on jo tiedossa, mutta tarkempia paikkoja kasveille en ole vielä valinnut. Vain pionopenkin paikka taitaa olla tarkkaan tiedossa (koska tärkeimmät asiat sentään ensin!).





Keräsin tähän postaukseen puutarhakuvia vanhasta pihastamme. Siellä oli pihan pienestä koosta huolimatta aika monipuolisesti erilaisia osioita ja kasveja. Hyötypuutarhaakin oli aika paljon, pienelle kaupunkitontille jopa ehkä aavistuksen liikaakin. Marjapensaita oli puna-, musta- ja valkoherukkaa, päärynäpuu, omenapuu, viiniköynnös, lavankaulukset artisokkineen ym, sekä toki valtava raparperi. Pensasmustikkaakin oli pari pensasta, mutta ne oli sijainniltaan vähän huonossa paikassa eivätkä tehneet paljoa satoa.

Uuteen pihaan on tulossa isompi kasvimaa, ja varsinkin hedelmäpuita haluan nyt useampia. Päärynä oli tosi kiva lisä pihassa, sellainen pitää saada nytkin! Edellisen kodin päärynä oli todella satoisa, oksat aivan taipuivat hedelmien painosta. Lajike taisi olla Pepi jos en ihan väärin muista.




Terassia reunnustavissa betonialtaissa oli suurin osa perennoista. Yli kymmeneen metriin allasta mahtui paljon erilaista, ja kukinta jatkui keväästä syksyyn. Näihin altaisiin olin tosi tyytyväinen. Uuden talon terassin reunaan oli piiretty samanlaiset altaat, mutta päätimme jossakin vaiheessa luopua niistä. Voi olla että jonkunlainen allas terassin reunaan kuitenkin tulee, ehkä puurakenteisena tai ainakin pienempänä? Siellä on sen verran enemmän tilaa puutarhassa, että on hieman turhaa änkeä istutuksia kalliisiin altaisiin. Katsotaan, tässä asiassa saatan vielä muuttaa mieleni moneen kertaan! 



Pionit on tulossa ehdottomasti uuden pihan isoksi osaksi, haluan niitä paljon ♥ Pihan pääsuunta on länteen, eikä valo ole aivan optimaallinen pioneille, mutta sain niille lohkaistua osan kasvimaasta etelänpuoleista päädystä. Muutama vuosi pitänee vielä odotella että saan nauttia kukkaloistosta pionipenkissä, mutta hyvää kannattaa odottaa!



Instagramissa jo mainitsinkin, että haluan myös lumipalloheisiä pihaan. Se oli vanhassa kodissa ihana, ja kasvoi muutamassa vuodessa kuitenkin aika kivan kokoiseksi. Tämä on yksi mun suosikkeja!


Piippuköynnös on ollut minulla jo molempien edellisten talojen pihoissa, ja haluaisin perinteen vuoksi sen tuonne uuteenkin laittaa. Paikka on vielä mietinnässä, mutta koska tuo tykkää varjoisasta, on sijoitus helpohko varmasti löytää. Jos ei muuta niin jonkun ison männyn runkoa pitkin kasvamaan? Menisiköhän tuo maata pitkin, jos laittaisikin maanpeitteeksi? En ole koskaan sellaisena tätä nähnyt, mutta pitääpä selvitellä.





Puutarhan värit tekee niin hyvää, ihan jo näin kuvien kauttakin nautittuna! Onneksi on pian kesä, ja vihreyttä saa nauttia muutoinkin kuin omassa puutarhassa. Tämä kesä menee ehkä vähän haaveillessa, ja samalla kääntelen isoja kiviä rautakangella. Se on uuden pihan kantava teema, kiviä on todella paljon, juuri muuta ei maassa olekaan. Onneksi kivistä saa hienoja elementtejä, kun jaksaa vaan käännellä!







Tähän loppuun kaivoin vielä pari kuvaa meidän ekan talon pihasta. Se oli vielä pienempi mutta ihan soma myös. Joskus kävin ajamassa sieltä ohi, ja huomasin ainakin Tuurenpihlajan ja omenapuun kasvaneen tosi suuriksi! Kukkiva pensasaita oli sieltä poistettu kokonaan ja korvattu lauta-aidalla. Minne lie päätyneet juhannusruusut, valkoiset syreenit ja norjanangervot? Voi kunpa kaikki vanhat pihat ja kasvit saisi aina mukaansa muuttaessa! Huomaan, että edellistä taloista en ole juurikaan kaivannut itse taloja, mutta monia kasveja ikävoin. Niiden hoito on kuitenkin pitkäjänteistä työtä aina sopivan taimen ja kasvupaikan miettimisestä istutukseen, vuosittaiseen hoitoon, lannoitukseen ja kasvatukseen. Ei ole ihme että niihin kiintyy ♥


Puutarhahaaveiden parista toivotan teillekin hyvät vaput!

Raksakuulumisia huhtikuussa 2021

Mainos: Hunton sekä Ekoeriste 


Terveisiä raksalta! Talolla tilanne on tällä hetkellä (7.4.2021) se, että teemme pintoja pikkuhiljaa valmiimmiksi. Hidasta hommaa näin töiden ohella, mutta onneksi vähitellen ilmestyvät valmiit pinnat motivoi jaksamaan. Ajoittain voisi jopa sanoa että pientä turnausväsymystä on ilmassa, mutta ei auta valittaminenkaan. Vain se auttaa että saa talon valmiiksi ja raksaelämä olisi taas ohi! Onneksi nyt kevään tullen voi käydä välillä kuopimassa pihaa ja miettimässä mitä sinne laittaisi jos liikaa alkaa sisällä maalaaminen ynnä muu tökkiä. Kiviaita onkin edistynyt kummasti viimepäivinä :-D



Näkymää olohuoneesta. Tunnustan että siivosin vähän, normaalisti tila on päästä päähän täynnä maalattavia kattopaneeleita. Niiden kanssa taisi käydä meidän ensimmäinen raksamoka. En ollut tainut ihan täysin tajuta miten iso työ on maalata yli 1,5km paneelia, ja vielä kahteen kertaan... Maalaamattomien pino ei tunnu kertakaikkiaan pienentyvän yhtään. Ehkä olen ollut liikaa siellä kiviaidan kimpussa? :-D


Panelointi on muuten hidasta hommaa myös. Ehditään olla raksalla aina tosi lyhyitä aikoja kerrallaan, sekin toki hidastaa. Nyt on jo lähes viikon vapaat hetket kuluneet paneelien kanssa, ja yksi huone on vasta puolivälissä.Toki pinnasta tulee kaunis kun sitä alkaa jo näkyä, mutta tällä vauhdilla menee ehkä vuosi että koko talon katot on paneloituna... Send help!


Tuleva ruokailutila on toiminut myös raksamuonituksen keskuksena. Mukavahan tuossa on istuskella ja tiirailla muuttolintujen paluuta. Tänään nähtiin ekan kerran taas kurki, ilmeisesti aikovat pesiä tänäkin kesänä tuossa vastapäisessä heinikossa. Ihanaa! Kurki on muuten yllättävän suuri lintu kun se lentää aivan pään yli ♥


Näkymä aulasta. Ullakkoporras on auki, koska tänään oli odotettu päivä ja saatiin talon vintille puhallusvillat ja kävin kuvaamassa niitä. Taustalla näkyy lastenhuoneita joissa on jo pintamaalit, toki se katto puuttuu, ja lattia myös :-D Lapset on valinneet itse huoneiden värit, enkä ottanut näihin juuri kantaa. Tyttärelle tulee vihreää ja parille seinälle ihanat tapetit. Pojilla on vaaleampaa ja tummempaa harmaata. Ehkä maalaillaan vielä seinille jotakin Among Us-hahmoja tms. Vaaleamman harmaaseen huoneeseen tulee 7v ja 11v  "kaksoset" ja tummaan huoneeseen herra P, 13v. Lisäksi vieressä on vielä työhuone, josta on ehkä mahdollisuus tehdä joskus vielä yksi lastenhuone, mutta älkää kertoko tätä lapsille :-D 
Maaleista ja sävyistä teen myöhemmin vielä ihan oman postauksensa kun pinnat on pikkuisen valmiimmat kuvattaviksi. Pysykää siis kanavalla!

Puhallusvilla viimeisteli talon eristyksen 


Puhallusvillat laitettiin tosiaan tänään, ja nyt talo on eristeiden osaltakin valmis. Meillä talon elementtitoimitus oli nimeltään EkoJukka, eli rakenne on hengittävä ilman perinteistä höyrynsulkumuovia. Muovin tilalla on Intello-kangas. Normaalisti Jukkatalojen EkoJukassa on eristeenä paperista valmistettu Ekovilla, mutta me halusimme vaihtaa eristeet vielä lisämaksusta Hunton Nativoon. Hunton on puukuitua, valmistusaineena on pääasiassa vastuullisesti tuotettua norjalaista kuusihaketta, sahateollisuuden jäännöstuotteena syntyneestä puusta tehtyä. Alkuperäinen ajatuksemme oli rakentaa hirsitalo, ja Huntonin eristeillä pääsemme nyt niin lähelle samaa kuin mahdollista. Kun seinät on läpeensä puuta, eristeitä myöten, ne tasaavat lämpöä ja ilmankosteutta hyvin samaan tapaan. Seinissä meillä on sama puueriste mutta levytavarana. Kattoon tuli sitten puhallusvillaversiona samaa tavaraa.

Lisätietoa Hunton eristeistä voit lukea täältä: https://hunton.fi/ymparisto/luonnolliset-raaka-aineet/


Seinien levyeristeet meillä tuli valmiiksi tehtaalla asennettuina, koska ne oli seinäelementeissä jo valmiina. Väliseinät eristettiin työmaalla Jukkatalojen toimesta, ja nyt tämän puhallusvillan kävi asentamassa Ekoeriste Kouvolasta. Homma hoitui siististi ja nopeasti, eikä villaa pöllynnyt kaikkialle niinkuin olin etukäteen hieman pelännyt. Meillä puhallus tehtiin vintin ikkunan kautta, eli sisään ei tullut pölyä ollenkaan. Joskus myöhemmin pitää vielä eristää tuo kuvassa näkyvän pihatalon katto, ja tilataan samat tekijät varmasti sinnekin! (ellei päädytä tekemään itse, meillä oman työn osuus on tässä projektissa tosi suuri, ehkä vähän liiankin suuri).

Ekoeristeen yhteystiedot ja tietoa valikoimasta löytyy täältä: https://ekoeriste.com/


Puueriste on miellyttävää käsitellä, se ei pistele tai kutita kuten perinteisemmät lasivillat. Iso plussa, voisin kuvitella että työntekijöillekin tämä on miellyttävämpi asentaa!


Tykkään itse käyttää villasukkia käytännössä aina ympäri vuoden, ja varsinkin nukkuessa. Tänään katsellessani tuota pehmoista puhallusvillaa mietin, että vaikka eriste tuli vintille, fiilis oli vähän sama kuin olisi vetänyt talollekin villasukat jalkaan. Pehmeää, mukavaa ja lämmintä. 

Mukavaa viikon jatkoa, meillä jo kovasti odotetaan että pääsisi pihan laiton kimppuun! Vähän niitä kiviä sentään jo sain pyöritellä :-D