Pikajoulun jälkeen läikehtii lattialla taas syysaurinko



Meillä on aika intensiivinen viikko takana. Pari edellistä päivää kotimme oli jälleen kuvauspaikkana mainoskuvauksille, ja sitä edelsi hurja siivousurakka. Vaikka sitä kuinka koettaa pitää edes jonkulaisen perussiisteyden kodissa, aiheuttaa kuvauksiin siivoaminen pieniä epätoivon hetkiä. Miten täällä onkin taas näin sotkuista? Miksei muka saa pidettyä siistinä koko ajan? Kuka täällä oikein tätä sontaa levittelee..?! No, hyvänä puolena toki se, että tulee tehtyä suursiivouksia edes silloin tällöin :-D



Tänä aamuna nousin kuitenkin tyytyväisenä siitä, että vastassa oli siisti koti, ja eilisten sateiden sijaan aurinko leikki valopilkkuina lattialla. Tunnelma oli muutenkin kuin jouluna, kovan urakan jälkeen saa hetken vain henkäistä ja nauttia. Joulun tunnelmat syntyvät myös varmasti siitä, että kuvausten vuoksi meillä tosiaan oli joulu pari päivää, joulukuusineen päivineen! :-D Pikajoulu loppui eilen illalla, ja aamulla siitä muistutti enää vain kellon päiväys, ja pieni sypressi pöydällä ♥

Kuvaukset olivat suurimmat mitä meillä on pidetty, väkeä ja tavaraa oli niin paljon ettei sekaan meinannut mahtua. Ihan tarkkaa lukua en edes tiedä, mutta ihmisiä oli parhaimmillaan paikalla ainakin parikymmentä. Kuvattavaa tavaraakin oli ihan jokainen nurkka täynnä. Uskomaton määrä työtä ja eri alojen ammattilaisia tarvitaan upeiden kuvien luomiseen, ja en voi kuin ihailla tiimien saumatonta yhteistyötä ja aikataulutusta! On meikkaaja, kampaaja, puvustus, stailaus, avustajat, tuottaja, AD, valokuvaaja ja tietysti mallit ja lapsimallien vanhemmat. Kuvauksen tilaavan asiakkaan edustajat.  Ja vielä paljon muutakin väkeä. Itsekin sain toimia stailaustiimissä avustajana, ja kieltämättä puuha on todella mielenkiintoista :-)



Lastenhuoneetkin oli kerrankin siisteinä, mutta niiden kuvaamisen suhteen myöhästyin taas. Eilisen illan ja aamun aikana niihin on rakennettu jo pari majaa, ja räjäytetty muutenkin paikat ennalleen. Jos siis ihmettelette miksei esim blogissa näy juuri koskaan kuvia lastenhuoneista vaikka meillä on niitä on monta, on syy hyvin selkeä. Lapsillamme on ilmeisesti pakottava tarve täyttää pienikin siisti tila heti "jollain", ja itse olen tuon taistelun suhteen jo luovuttanut. Siivoan huoneet siis vain juuri ennen kuvauksia tai juhlia tms, ja muun ajan olkoon luonnontilassaan.




Tarkoitukseni oli tuoda leppoisan lauantai-aamun tunnelma teillekin kuvina, mutta tahattomasti tämä meni myös vähän siivousmarmatukseksi. Pahoittelut siitä :-D Toisaalta siivoamiseen käytettävissä olevan ajan määrä on ihan suorassa suhteessa siihen, saanko kuvattua kuvia tänne blogiin. Nykyään siistit hetket tuntuu olevan aika harvassa... Töiden kanssa on ajoittain enemmän kiirettä ja välillä väljempää, joten sen mukaan eläköön blogikin, siivouksineen tai ilman. Jälleen kerran todettakoon, että elämä on ensin, ja blogi vasta hyvänä kakkosena :-D Kiitos kuitenkin teille kaikille, jotka jaksatte täällä käydä vuodesta toiseen lukemassa ja kommentoimassa, teidän ansiostanne tätä kivaa harrastusta on tullut jatkettua näinkin kauan! 

Toivotan teille muillekin rentouttavaa lauantaita, ja auringonläikkiä lattioillenne ♥

Ei kommentteja

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!