Joulun alla monikin innostuu puunaamaan kotia kuntoon. Juhlinta on mukava aloittaa siistissä kodissa, repsottavat paikat kunnostettuina. Itse en ajanpuutteen vuoksi useinkaan erikoisempiin siivouksiin veny, mutta tänä vuonna voin nimetä varaston edistysaskeleet "joulusiivoukseksi". Oikeastihan kyse ei ole kuitenkaan ollut siivouksesta, vaan ihan rehdistä raivaamisesta, sekä tilan rakentamisesta.
Työhuone ja varasto sijaitsevat meillä erillisessä ulkorakennukessa. Tilan huoneistoala on 24m2. Rakennuksessa on kaksi huonetta, ja molempiin on oma sisäänkäynti. Jossakin vaiheessa hoksattiin kuitenkin jättää väliseinään aukko, jotta tiloja on helpompi käyttää yhdessä, ja eri tarvikkeita ja materiaaleja voi säilyttää myös varaston puolella. Työhuoneen tuleva käyttö on vielä hieman avoimena, mutta ainakin minun ompelupuuhani tulevat sijoittumaan aikanaan sinne. Jospa ompelulle löytyisi nyt enemmän aikaakin, kun työt voi jättää keskeneräisinä tuonne, eikä alkuun mene koneen esille ottamiseen aikaa?
Työhuoneessa on hulppea työtaso, pöydällä on mittaa 4,7 metriä. Ajatuksena on, että siihen mahtuu monta työpistettä. Paikka ompelukoneelle, tietokoneelle, ehkä joskus saumurillekin. Sähköpistokkeita on monta, ja ne on työtason yläpuolella. Miehen etätöitä ajatellen varastoon on vedetty myös nettikaapelointi. Ja mistäs sitä tietää, jos joskus vielä pyörrän puheeni siitä, etten koskaan ala yrittäjäksi... Ainakin työtila olisi siis valmiina! :-D
Tilan väliseinä tehtiin osb-levystä. Alunperin sen piti olla koivuvaneria, mutta osb tulikin tilalle budjettisyistä. Tykkään kyllä sen ulkonäöstä myös! Varastossa on muutenkin pyritty hyödyntämään kierrätysmateriaaleja, ja käytetty hieman kekseliäisyyttä. Pitkään pöytään tehtiin jalka entisestä vauvan hoitotasosta, hyllyt ovat suurin osa vanhojen kotien jäljiltä, välisenän oviaukkoon löytyi listat raksajämien joukosta ja yhden vanhan kodin vaatehuoneen ovena toimineet paneliverhot kiskoineen oveksi. Aina parempi, kun ns. roskasta saakin vielä tehtyä jotakin ihan toimivaa!
Työhuoneeseen tuli kodikas tunnelma, kun toin sinne sisältä muutaman viherkasvin. Hyllyllä pelargoniat yrittävät talvehtia. On mukavaa että työhuoneessa on ikkunoita ja runsaasti luonnonvaloa!
Varaston puolella on tavaraa
paljon. Vaikka sitä on karsittukin, on sitä edelleen tosi paljon. On työkaluja, ison perheen kausisäilytystä, autonrenkaita, rattaita, mattoja, maaleja, mappeja ja ties mitä. Työtä on vielä paljon jäljellä, että saamme loputkin romppeet jotakuinkin käytyä läpi. Nyt alkuun sain kuitenkin kankaani pikkuisen parempaan järjestykseen, kun Orthex tarjosi mahdollisuutta blogiyhteistyönä tutustua uusiin
kosteuden ja pölyn pitäviin laatikoihinsa. Plussaa siitä, että läpinäkyvistä laatikoista näkee heti sisällön, eikä tarvitse aukoa kaikkia löytääkseen etsimänsä. Totesin kyllä samalla kun laatikoita täytin, että miten ihmisellä voikaan olla näin paljon kankaita... Niitä on tullut haalittua vuosien varrella aikalailla, mielessä se optimistinen ajatus ompeluajasta jota on "sitten joskus". Hehe. No, kyllä se sieltä vielä tulee!
Kuvat eivät kerro ihan koko totuutta, kuvaajan selän taakse jäi molemmissa huoneissa vielä aika paljon raivattavaa ja läpikäytäviä laatikoita, mutta jo tämäkin edistys saa minut tosi hyvälle mielelle! Pöydän puuttuminen on aiemmin estänyt käyttämästä tilaa, mutta nyt kun taso on paikoillaan, voi tuolla jo tarvittaessa puuhaillakin jotakin, jos ei anna kaaoksen häiritä. Taso tehtiin havuvanerista. Saatan vielä lakata sen, jahka joudan. Tilasta puuttuu vielä listoja, ulkopuolelta rappunen, ja aika monta muutakin juttua, mutta keskityn nyt mielummin näihin mitä on jo tehty :-D
Tälläerää varasto saa nyt jäädä näin, ja jatkan puuhia joskus keväämmällä. Koetan suunnata lähipäivien siivousintoni sisätiloihin, jospa saisin sitä ihan oikeaakin joulusiivousta vihdoin tehtyä. Joulu saa kuitenkin tulla, oli siivottu tai ei. Yhdessäolo ja hyvä ruoka on ne joita odotan eniten. <3
Toivotan mukavaa joulun odotusta teillekin, jos en enää ehdi blogin pariin ennen sitä :-)