Juhliin on kolme päivää, ja vihdoin ehdin aktivoitua hetkeksi talon sisälläkin (ei siis vielä mitään kiirettä... :-D) Eilen saatiin tosiaan puhaltimet pois, ja työnnettiin olohuoneesta pahin kaaos ja ylimääräiset kalusteet sinne keskeneräiseen huoneeseen. Kun remppatyypit aikanaan tulee, saadaan toki kantaa samat kaapit vielä takaisin ulos huoneesta, mutta saatiinpa ainakin juhlia varten vähän lattiaa näkyville.
Tänään innostuin myös laittamaan eteiseen koukkuja ja taulun seinälle. Lisäksi tein nuorimman päiväunien aikana tuohon kalusteen päälle pehmusteen vanhasta ylimääräisestä pinnasängyn patjasta ja ompelin siihen päällisen likaa ja kosteutta hylkivästä verhoilukankaasta. Nyt ei olla todellakaan missään ompelutyön taidonnäytteen äärellä, mutta ajaa tuo asiansa, ja tuli tehtyä samalla kun lyhensin sunnuntain juhlakalulle housunpuntteja :-) Toiselle puolelle eteistä jää penkkinurkkaus josta kirjoittelinkin jo aiemmin. Halusimme eteiseen jonkilaisen rekkikaapin mutta ei kovin suurta, sekä hieman säilytystilaa. Ratkaisu löytyi Ikean Stuva-lastenkalustesarjasta. Kaapin alla on kolme laatikkoa, ja vieressä iso vetolaatikko joka imee sisäänsä kenkiä ja pyöräilykypäriä melkoisen määrän. Lasten kuraromppeille, haalareille ja muulle ulkovaatteelle tulee erikseen vielä varsinainen arkieteinen, johon on kulku heti pääoven vierestä ja sinne pääsee myös tästä eteisestä.
Kävi muuten kesään tottuneelle yllättävästi, kun aloin iltasella kuvaamaan eteistä, ja ehtikin tulla hämärää. Se on siis jo pian syksy taas? Pitänee mennä juhlahumun laannuttua reppuostoksille, isoin pienistä palleroista aloittaa nimittäin ekaluokan. Voi sentään! Edellisestä ekaluokkalaisesta onkin meillä jo pitkä aika, ihanaa päästä taas seuraamaan lapsen intoa uuden oppimisesta. Ja kyllä se kirjojen päällystyskin on oikeasti mukavaa :-)