Sisustuksemme odottaa uutta taloa, eikä täällä väliaikaisessa kodissa ole ollut juuri lainkaan intoa (tai tarvettakaan) panostaa oikein mihinkään. Saimme tavarat sullottua syksyllä sisään, ja siihen se jäi. Pahvilaatikot on pysyvä osa jokaisen huoneen sisustusta, koska kaikkea ei kannata edes purkaa. Olen siis henkisesti sopeutunut tähän vallitsevaan tilanteeseen. Sisustuksen aika koittaa taas kesällä uudessa kodissa.
Pieni uutiskynnyksen ylittävä sisustusasia kuitenkin tapahtui viime viikolla. Meille tuli elämäni ensimmäinen Aalto-maljakko! Olen aina ajatellut, että Aaltojen aika on sitten joskus keski-iässä. Heh :-D Ilmeisesti se hetki on siis nyt? En tiedä miksi kyseinen lasiesine muka nyt liittyisi ikään mitenkään, mutta ehkä nuorempana tämä esine näyttäytyi sellaisena, joita löytyi vain varttuneemman väen kodeista. Aalto-maljakko on joka tapauksessa superkaunis! Pidän muutenkin lasiesineistä, erilaisia maljakoita ja kynttilänjalkoja on tullut haalittua kirppiksiltä jo teinivuosista asti. Tämä Aaltokin jatkaa kierrätyshenkistä linjaani, ostin sen nimittäin käytettynä eräältä asiakkaaltani. Asiakas oli muuttanut ja karsi tavaraa vähemmäksi, ja koska heillä oli näitä samanlaisia kaksi kappaletta, myivät toisen minulle mielellään. Win-win!
Keltaiset tulppaanit kuuluvat tähän vuodenaikaan kuin nenä päähän. Viime viikonloppuna oli vanhemman tyttäremme syntymäpäivä, ja muistan että jo silloin 21 vuotta sitten sain sairaalaan keltaisia tulppaaneja maljakkoon :-) Saatiin tytär meille viikonloppuna käymäänkin, isoja lapsia on aina yhtä ihana nähdä! Isommat ovat olleet maailmalla jo useamman vuoden, ja vaikka tiedän että he pärjäävät, on silti mukava päästä välillä vähän passaamaan äidillisesti. Oletko syönyt, tarvitsetko uudet villasukat, voisinko pestä takkisi samalla kun olet täällä? ♥ Leivoin jopa laskiaispullat sunnuntaina itse, taisi olla lähestulkoon ensimmäinen kerta ikinä! Olivat hyviä ja katosivat nopeasti pieniin ja isompiin herkkusuihin. Tänään kun on laskiaistiistai, voisi ehkä leipoa vielä uudenkin satsin? :-) Reseptinä käytin tätä Kinuskikissan ohjetta, ja hyvin onnistui: https://www.kinuskikissa.fi/pullataikina
Ihanaa helmikuista viikkoa kaikille!