Pienet vihreät miehet takeissaan

Ompelu-urani, ja melkeinpä koko käsityöurani kohokohta koitti yhtenä tummana yönä. Muutama tumma yö oli jo aiemminkin vietetty aiheen parissa, mutta vihdoin koitti sekin hetki kun tuli valmista. Poikasille valmistui itse tehdyt takit. Ai että mä oon ylpee ittestäni! Taputtelen itseäni täällä olalle niin että meinaa hartiat jumittua. Hyväminähyvähyvä! Voi tätä itsekehun määrää :-D

Kaavana oli uusimmasta Ottobresta löytynyt hupparin 104cm kaava pienillä muutoksilla. Toiseen tuli vähän pidempi helma ja hihat, mutta muutoin koko on molemmissa sama. Kankaana on kirpparilta löytyneet verhontyngät, ja kangas riitti nippanappa kun aukoi taitteet. Sisäpuolella on vanutikkivuori. Koska takeissa on toteutettu elämäni kaksi ensimmäistä vetskarinompelua, tuli ensimmäiseen vähän hölmösti se yläreuna, mutta en kertakaikkiaan jaksanut enää purkaa. Kyllä se toimii noinkin, lähinnä tuo on kauneusvirhe. Muutoin takit onnistui lähes yli odotusten! Ohjeena minulla oli koko ajan ompelukoneen vieressä tietsikalla Tosimummon blogi auki, ja nuo ohjeet olivatkin korvaamattomat. Kiitos siis Tosimummolle, taas kerran. Pitäisi kai lähettää sinulle jo kukkapuska, niin paljon olen oppinut ompelua blogistasi :-)

Nyt se on todistettu, kuka vaan voi opetella ompelemaan. Jopa se "puukässä-tyttö" joka sai ompelukoneen vasta yli kolmekymppisenä ja aloitti vajaa vuosi sitten neliönmallisista patalapuista :-D

Habi, habi

Tämmöisiä tarttui kameraan tämänvuotisessa Habitaressa. Pieniä juttuja, jotka ilahdutti kivoilla ideoillaan. Sohvapuoli ei minua nyt niin kiinnostanut, joten kierreltiin muualla enimmäkseen. Puujuttuja oli ilahduttavan paljon, erityisesti Virolaisten suunnittelijoiden osasto jäi mieleen. Aikamatka oli myös mukava kokonaisuus, jossa oli kerätty esille eri vuosikymmenten esineistöä ja tyylejä. Minusta se olisi tosin saanut olla enemmän antiikkimessupuolen kanssa yhteydessä, kun niin samaa aihepiiriä olivat. Antiikkipuoli jäi meillä harmittavasti tosi pikaiseksi vilkaisuksi koska taas kerran aika loppui kesken. Toisaalta luulen että säästyi aika paljon rahaa kun en ehtinyt kaikkien retroaarteiden kimppuun :-D Koskahan sen oppii että tuonne on mentävä jo aamulla jos haluaa ehtiä katsella kaikki osastot..? Kaikkea on vaan niin kovin paljon että aikaa menee väkisinkin. Toisaalta ihanahan tuolla on kierrellä, varsinkin kun päästiin tälläkertaa menemään miehen kanssa kahdestaan ;-)

rattaiden uusi elämä

Äitini pihavarastossa on lojunut vuosia minun vanhat rattaani ajalta miekka ja kilpi. Olen niitä monta kertaa ajatellut, että olispas kiva saada ne vielä käyttöön. Pari kertaa ne on jo kaivettu esiinkin, mutta eivät ole mahtuneet autoon/ei ole ollut aikaa ryhtyä toimeen/jne. Viime visiitillämme kuitenkin päätin että nyt kärryt lähtee mukaan. Sieltä ne pienen etsinnän jälkeen lopulta löytyikin, osittain romahtaneen ulkomökin uumenista ja kammottavassa kunnossa. Rattaat oli kirjaimellisesti alkaneet maatumaan... No, eipä lannistuta!

Tässä siis alkutilanne.

Tuumasta toimeen, ensin irroitin tietysti kankaat. Runko oli sen verran ruosteinen, että ensimmäinen ajatus oli sen kokonaan uudelleen käsittely, siis maalaus tai vastaava. Mitä pidemmälle ruosteenrapsuttelu ja liotusprojekti eteni, aloin muuttaa mieltäni ja päätin että runko saa toistaiseksi jäädä tuollaiseksi, toki ruostekohdille pitää tehdä jotakin etteivät ala uudestaan kovasti kukkimaan.

Purin kankaan osiin, ja tein osista kaavat uusiin päällisiin.

Ja sitten vaan ommeltiin! Kankaaksi valikoitui Marimekon markiisikangas ja taustalle löysin Eurokankaasta paksuhkoa yksiväristä keltaista puuvillasekoitetta. Kuvassa kaikkein vaikein vaihe, eli istuinosan molempien kankaiden yhdistäminen muuhun osaan. Päällekkäin oli jo aikas monta kerrosta paksuja kankaita...

Istuinosaan uusi levy vanhan mallin mukaan.

 Pehmusteeksi ei nyt löytynyt tähän hätään sopivaa ohutta superlonia niinkuin vanhakin oli, niin käytin hieman taiteilijan vapautta ja leikkasin toppauksen ilmanvaihtokoneen suodatinrullasta. Eiköhän se pikkupeppu siinäkin viihdy ihan hyvin :-)

Ylimmäinen tarkastaja hyväksyy sovitusvaiheen, voimme siis jatkaa loppuun asti!

Ja kas näin! Vanhat emmaljungat saivat vielä vuosikymmeniä lisää jatkoaikaa!

Äitini tuumasi kun sulloin näitä autoon silloin muutama viikko sitten, että "kun sinua näissä aikanaan työntelin, en olisi uskonut kuinka sitkeä sinusta vielä tulee".  Hih! Terkkuja äiteelle! :-D