Kevätaurinko saa viherpeukalon heräämään, ja pihapuuhia odotellessa on hyvää aikaa huoltaa sisällä viherkasveja. Lisääntynyt valo näyttää armotta pölyn, niin kodissa kuin kasvien lehdilläkin. Kodin siivouksien yhteydessä kannattaa varsinkin isolehtisten kasvien lehtiä pyykäistä säännöllisesti veteen kastetulla rätillä, jotta kasvi saa hyödynnettyä kaiken valon. Pölyn peittämät lehdet ovat kasville käytännössä sama kuin pitäisit verhot ikkunan edessä kaiket päivät.
Viherkasvit ovat usein kaupasta tullessaan raikkaan ja rapsakan vihreitä, mutta kun vuosia kuluu, alkaa lehtien pintaan pyyhkimisestä huolimatta kertyä pölyä ja kiilto himmenee. Meillä hyvänä esimerkkinä isolehtisestä kasvista on kookas lyyraviikuna. Osa lehdistä on todella monen vuoden takaa, ja niiden pinta on muuttunut pikkuhiljaa sameaksi. Päätin tänä keväänä testata erilaisia myrkyttömiä keinoja lehtien kiillottamiseen.
Lyyraviikunan lehtien kiillotus
Ensimmäinen vaihe on aina lehtien pyyhkiminen vedellä ja rätillä. Tällä kertaa totesin, ettei rätilläkään saa pölyä kokonaan pois, ja jynssäsin lehtiä vielä siivoukseen tarkoitetulla pehmeällä sienellä. Kaikki kasvit eivät tälläistä käsittelyä kestäisi, mutta lyyraviikunan lehdet ovat melko vankat. Pinnasta irtosi pölyä paljon, mutta kiiltoa ei edelleenkään ollut.
1. Ensimmäisenä testasin maidon. Pyyhin lehtiä vedellä laimennetulla maidolla ja rätillä, toki maitoa voi käyttää pelkältäänkin. Tämä on yllättävän hyvä keino, pinta kiillottui jo selkeästi hieman. Vaikka kiilto ei ollut kovin voimakas, se säilyi seuraaviinkin päiviin.
Oikea puoli pyyhitty banaaninkuorella, vasen vasta vedellä. |
2. toisena testissä oli banaaninkuoret. Tämä on ollut aiemmin jo hyväksi havaittu kikka, eli lehtiä pyyhitään banaanin kuoren sisäpinnalla kevyesti. Pintaan tuli näkyvämpi kiilto kuin maidolla, mutta pinnan kuivuttua kiilto mielestäni osittain katosi, eikä vaikutus ollut niin pitkäkestoinen. Työtä helpottaa kun pilkkoo kuoret pienemmiksi paloiksi. Banaanin kanssa tuntui että alla olevan pölyn poistolla oli isompi merkitys, eli kun lehdillä oli vielä hieman pinttynyttä pölyä, se paakkuuntui banaanin vaikutuksesta. Jos pinta olisi ollut aivan pölytön, olisi vaikutus ollut ehkä parempi?
3. Otin riskin, ja testasin vielä oliiviöljyä. Kaadoin vessapaperin palaan pienen määrän öljyä ja sillä pyyhin lehtiä kevyesti. Kuivasin vielä puhtaalla paperilla pinnasta kaiken irtoavan öljyn pois. Tällä lehdet muuttuivat todella kiiltäviksi ja upeiksi! Koska öljystä minulla ei ole pitkäaikaista kokemusta, suhtaudun tähän vaihtoehtoon vielä hieman varauksella. Järjellä ajateltuna öljy saattaa kyllä tukkia lehtien pinnan mutta jään seuraamaan tilannetta. En käsitellyt heti kaikkia lehtiä, eli jos lehdet tippuu niin jotain jää sentään jäljellekin :-D Voin tulla tänne kertomaan jälkiraportin kun näkee miten lehdet reagoi!
Öljytyt lehdet kiiltävät kauniisti. |
Onko teillä muita niksejä lehtien kiillotukseen? Toki kiillotukseen on myynnissä suihketta, mutta sitä en välittäisi käyttää koska se leviää myös lattiaan ja ympäristöön kasvia suihkuttaessa ja tekee kuulema lattiasta liukkaan (enkä halua meidän puulattiasta kiiltävää!). Ehkä joku pienempi kasvi voisi toimia koekaniinina suihkeellekin, kun kasvin voisi kantaa esim kesällä ulos käsittelyyn, mutta kesällä ei taas enää malta sisäkasvien kanssa paljoa puljata kun on pihahommat vaan mielessä :-D Tyydyn siis näihin myrkyttömiin ja keittiöstä löytyviin nikseihin tässä vaiheessa.
Sellainen lisähuomio muuten vielä, että mitään kiillostuksia ei ole tarkoitettu tehtäväksi nukkalehtisille kasveille! Vain niille jotka ovat alunperin olleetkin kiiltäviä, mutta kasvin ikääntyessä hohto on päässyt himmenemään. Omista kasveistani olen käyttänyt näitä lyyraviikunalle, kumiviikunalle, peikonlehdelle jne. Pienempilehtisille riittää yleensä käyttäminen suihkussa tai sumuttelu ja pyyhkiminen vedellä.
Aurinkoisia helmikuun päiviä!
Neem-öljyä, alkoholia ja fairya. Tällä sekoituksella pysyy ötökät poissa ja lehdet kiiltävinä :)
VastaaPoistaHei kiitos näistä vinkeistä! Tätä neem-öljyä joku muukin ehdotti, pitääpä tutustua tarkemmin! Aine ei oo mulle entuudestaan tuttu, minkätyyppisissä liikkeissä sitä myydään? Kukkakaupoissa?
PoistaVieläkö on öljytty lehti tallessa.. kysyy nimimerkillä öljysin kaikki ja mietin vasta sitten 🤣
VastaaPoistaHei! Kaikki öljytyt lehdet on edelleen tallessa! Vaikutus on ehkä vähän haalistunut, mutta ei tuo kasvi käsittelystä mitenkään kärsinytkään.
PoistaItse öljynnyt vuosia auringonkukkaöljyllä. Ensin tietysti pyyhin pölyt vedellä.
VastaaPoista