Sateenkaari-aasi










Sain pitkästä aikaa kaivettua ompelukoneen esiin ja pyyhkäistyä sen päältä pölyt. Haaveena on ollut opetella ompelemaan pehmoeläimiä, ja aloitin opettelun tällä netistä löytämälläni kaavalla. Ottobren sivuilta löytyy muitakin ilmaisia kaavoja. Vaikka suurensin kaavaa A4 koosta A3 kokoon, oli tämä siltikin minun nakkisormilleni ehkä liian pientä näperrystä. Ainakin näillä taidoilla. Opin tekemisen aikana montakin asiaa sen kuuluisan kantapään kautta.

* Räätälinliidulla ei kannata piirtää kankaan oikealle puolelle.
* Mikään käsin ompelu tai kirjailu ei ole mun juttu. Varsinkaan jos neula on liian iso.
*Tuo hännässä ja korvissa käyttämäni ommel ei ollut sellainen jota ohjeessa tarkoitettiin. Vieläkään en tiedä millainen sen olisi pitänyt olla että sen olisi voinut tehdä "reunan yli" eli siis niin että reunat olisi oikeasti tulleet viimeistellyiksi.
* Kirjailut olisi kannattanut tehdä kasvoihin jo ennen pään täyttämistä, vaikka ohjeessa se sanottiinkin tehtäväksi lopussa. Nyt täyteet tursusi neulanreijistä ulos (taas se liian iso neula).
* ompelukoneella työskentely on turhankin jännittävää jos kaksivuotias huutaa raivokohtaustaan samanaikaisesti pöydän alla aivan "kaasupolkimen" välittömässä läheisyydessä ;-)

No, kaikesta vastoinkäymisestä huolimatta valmiiksi tuli. Ja P ilmoitti heti että tästä tulee hänen kaverinsa. Tervetuloa vaan kavereiden sankkaan joukkoon :-) Ja onneksi aasilla itsellään tuntuu olevan koko ajan hymy korvissa.

12 kommenttia

  1. Onnellisen näköinen aasi ja omistajansakin :)
    Ihanasta kankaasta teit ja tosi siistille näyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, itsestä tuntuu että näkee vain ne kohdat joihin ei ole tyytyväinen, mutta tosiaan, tämä oli eka ja hyvää harjoitusta :-) Ja ei nuo lapset onneksi ole ihan niin kriittisiä saumojen suoruudesta!

      Poista
  2. ei omatekosia voita mikään. ja tekeminen voi voittaa lopputuloksen. mä kans menneinä päivinä aloitellut ekaa pehmoa, norsua.
    mulla näkyy ongelmia mutkakohdissa, kangas kiristää rypyille
    päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli Päivi ihan samaa ongelmaa, eli mutkiin tuli ryppyjä. Pienimmät sai piilotettua siinä täyttämisvaiheessa, kun laittoi riittävän paljon täytettä, mutta kyllä niitä ryppyjä jäikin. Ja saumanvarojen riittävä kaventaminenkin auttoi joissain kohdissa. Onnea norsutekoon! Teetkö jollakin kaavalla vai ihan omasta päästä?

      Poista
  3. Aasit on vähän sellaisia jukureita, mutta hieno tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, siitähän se muuten varmaan johtuikin että joutui vähän taistelemaan tuon tyypin kanssa :-D Enpäs itse tajunnutkaan, aasi mikä aasi, vaikka olisi vasta paloina... Olisi vissiin pitänyt tajuta vilauttaa sitä porkkanaa!

      Poista
  4. Voi kun Aasi on kaunis ja sai hyvän kodin =) Itsellä on pehmoeläinompeluohjekirja mutta en ole tehnyt sieltä kuin jääkarhun ja sekin meni koiran leluksi =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, minkäniminen kirja sinulla on? Minkäkokoisiin pehmoihin ne ohjeet on, oliko yhtään isompaa? Mua voisi kiinnostaa vähän isompien tekeminen, kun tuo tuntui niin näpertelyltä ;-)

      Poista
  5. Hei!

    norsunteossa kattonut vähän mallista ja itse leikellyt. syyhyttäis tehdä kankaasta jotain oikeaakin kun uus ompelukone on. mutta etten noita kankaita pilais, täytyy harjoitella ensin. jospa lelukassia seuraavaks ja sitten ku pääsis mekon ja muiden vaatteidenkin ompeluun. päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tutulta, mulla vähän samaa suunnitelmaa että jos ensin harjoittelisi tuon koneen käyttöä ennekuin alan kunnianhimoisempiin (ja enemmän kangasta tuhoaviin) projekteihin :-)

      Poista
  6. Mun kirja on vanha ja nimeltään Kirstin kankaiset kotieläimet. Siinä on possua ja sonnia yms. =)Kyllähän niitä kaavoja pystyy suurnetamaan. Hei satuitko katsomaan eilen myöhään tuli Teemalta 3 vanhaa dokumenttia, eka oli Arabian tehtaalta vuodelta '43 ja kaksi jälkimmäistä lasitaiteen teosta, näyttivät kun tehdään Kastehelmilautasia yms, maljakoita, oli Frankkia, Sarpanevaa ja Stilliä =) Ehkä ne näkee YleAreenastakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitti tosta kirjasta, pitääpä joskus koettaa katsoa vaikka kirjastosta :-) Ja hei, enpä nähnyt noita ohjelmia! Äkkiä areenaan koluamaan, kuulostaa tosi kiinnostavilta :-)

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!