Habi, habi
sunnuntai 16. syyskuuta 2012
Tämmöisiä tarttui kameraan tämänvuotisessa Habitaressa. Pieniä juttuja, jotka ilahdutti kivoilla ideoillaan. Sohvapuoli ei minua nyt niin kiinnostanut, joten kierreltiin muualla enimmäkseen. Puujuttuja oli ilahduttavan paljon, erityisesti Virolaisten suunnittelijoiden osasto jäi mieleen. Aikamatka oli myös mukava kokonaisuus, jossa oli kerätty esille eri vuosikymmenten esineistöä ja tyylejä. Minusta se olisi tosin saanut olla enemmän antiikkimessupuolen kanssa yhteydessä, kun niin samaa aihepiiriä olivat. Antiikkipuoli jäi meillä harmittavasti tosi pikaiseksi vilkaisuksi koska taas kerran aika loppui kesken. Toisaalta luulen että säästyi aika paljon rahaa kun en ehtinyt kaikkien retroaarteiden kimppuun :-D Koskahan sen oppii että tuonne on mentävä jo aamulla jos haluaa ehtiä katsella kaikki osastot..? Kaikkea on vaan niin kovin paljon että aikaa menee väkisinkin. Toisaalta ihanahan tuolla on kierrellä, varsinkin kun päästiin tälläkertaa menemään miehen kanssa kahdestaan ;-)
loading..
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minäkin kävin sunnuntaina Habitaressa ja kuvasia tulee blogiin tulevina päivinä tasaiseen tahtiin :)
VastaaPoistaMutta olet samoilla jäljillä kuin minä - sinne olisi pitänyt mennä aamusta! Itse olin puoliltapäivin ja jätin sen art ja antiikki-osaston käymättä läpi, koska aika loppui ja piti rientää kotiin vapauttamaan lastenvahdit. Ensi kerralla heti perjantaina aamusta messuille ja sunnuntaina illalla kotiin? ;)
Kivoja kuvia olit ottanut, värikkäitä - tykkään!
Juu kyllä siellä vaan aikaa kuluu, kun kaikkea pitää jäädä ihmettelemään ja hypistelemään. Me poikettiin jopa skumpalle välillä, piti ottaa kaikki irti että oltiin ihan kaksin "treffeillä" :-D Ni eipä oo kumma että aika hurahti...
PoistaKoko viikonloppu on ehkä jo vähän hc-meininkiä, mutta katsotaan nyt, eihän siitä ensi vuodesta vielä tiedä vaikka kuinka innostuisi ;-)