rattaiden uusi elämä

Äitini pihavarastossa on lojunut vuosia minun vanhat rattaani ajalta miekka ja kilpi. Olen niitä monta kertaa ajatellut, että olispas kiva saada ne vielä käyttöön. Pari kertaa ne on jo kaivettu esiinkin, mutta eivät ole mahtuneet autoon/ei ole ollut aikaa ryhtyä toimeen/jne. Viime visiitillämme kuitenkin päätin että nyt kärryt lähtee mukaan. Sieltä ne pienen etsinnän jälkeen lopulta löytyikin, osittain romahtaneen ulkomökin uumenista ja kammottavassa kunnossa. Rattaat oli kirjaimellisesti alkaneet maatumaan... No, eipä lannistuta!

Tässä siis alkutilanne.


Tuumasta toimeen, ensin irroitin tietysti kankaat. Runko oli sen verran ruosteinen, että ensimmäinen ajatus oli sen kokonaan uudelleen käsittely, siis maalaus tai vastaava. Mitä pidemmälle ruosteenrapsuttelu ja liotusprojekti eteni, aloin muuttaa mieltäni ja päätin että runko saa toistaiseksi jäädä tuollaiseksi, toki ruostekohdille pitää tehdä jotakin etteivät ala uudestaan kovasti kukkimaan.





Purin kankaan osiin, ja tein osista kaavat uusiin päällisiin.




Ja sitten vaan ommeltiin! Kankaaksi valikoitui Marimekon markiisikangas ja taustalle löysin Eurokankaasta paksuhkoa yksiväristä keltaista puuvillasekoitetta. Kuvassa kaikkein vaikein vaihe, eli istuinosan molempien kankaiden yhdistäminen muuhun osaan. Päällekkäin oli jo aikas monta kerrosta paksuja kankaita...


Istuinosaan uusi levy vanhan mallin mukaan.

 Pehmusteeksi ei nyt löytynyt tähän hätään sopivaa ohutta superlonia niinkuin vanhakin oli, niin käytin hieman taiteilijan vapautta ja leikkasin toppauksen ilmanvaihtokoneen suodatinrullasta. Eiköhän se pikkupeppu siinäkin viihdy ihan hyvin :-)


Ylimmäinen tarkastaja hyväksyy sovitusvaiheen, voimme siis jatkaa loppuun asti!



Ja kas näin! Vanhat emmaljungat saivat vielä vuosikymmeniä lisää jatkoaikaa!

Äitini tuumasi kun sulloin näitä autoon silloin muutama viikko sitten, että "kun sinua näissä aikanaan työntelin, en olisi uskonut kuinka sitkeä sinusta vielä tulee".  Hih! Terkkuja äiteelle! :-D

15 kommenttia

  1. Voi kun tuli hienot! Toiset ne osaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen kyllä itsekin ihan ilahtunut lopputuloksesta :-)

      Poista
  2. Suloiset tuli! Iloisesti edukseen erottuvat ratasmassasta. Tosi hieno uudistus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä nuo juu tunnistaa omakseen :-)

      Poista
  3. Sä teit sen taas! Mahtavan näköiset kiesit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wohoo! Niin teinkin! Mut taas..? ;-)

      Poista
  4. Aivan älyttömän pirtsakka! Odotan innolla lopputulosta, kun saat maalausurakan tehtyä tai mitä teetkin rautaosille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä näkymin jätän maalaushommat väliin, ja koetan vahalla tms saada ruosteen pysymään aisoissa. Putsaamisen jälkeen metalliosat näyttää kuitenkin siedettäviltä, toki ruostetta on aika näkyvästi mutta ajattelin että ne kertoo nyt historiasta. Onpahan vähän katu-uskottavammat kiesit kuin jos olisi ihan siloposket ;-)

      Poista
    2. Niin ja siis lisäyksenä, alaosa on ruskeaksi maalattu ollut alunperinkin, eli kaikki ruskea ei ole ruostetta!

      Poista
  5. 10 pistettä ja papukaijamerkki, aivan mielettömät!!

    Mäkin varmaan jättäisin ruosteet kertomaan menneistä ajoista.

    Olen aikoinani kunnostanut vanhat vaunut, käytin runkoon joitain moottoripyörille tarkoitettuja ruosteenpoistoaineita ja krominkiillotusjuttuja. Hyvin toimivat ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on "to-do"-listalla visiitti motonettiin tai vastaavaan kattelemaan just noita aineita :-)

      Poista
  6. Ei sulla sattuisi oleen noita kaavoja tallessa? Mä dyykkasin viime kesänä samanlaiset rattaat, mutta niissä ei ollut kankaita tallessa. Nyt tars ommella uudet kankaat, mutta ajattelin, että pääsisin kaavojen kanssa helpommalla =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti ne on tallessa, mutta minulla ei ole hajuakaan että missä :-D Meillä on tuo ulkorakennus edelleen kesken, ja mun ompelujutut on muuttolaatikoissaan edelleen muuton jäljiltä odottamassa että se valmistuu.

      Poista
  7. Tästä on jo aikaa, mutta muistatko mistä/minkäalan liikkeestä sait hankittua tuon uuden istuinlevyn vai teitkö itse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Ihan tarkkaa muistikuvaa minulla ei ole (pitäisiköhän huolestua..?) mutta luulisin että teetin sen silloisessa työpaikassani eli Bauhausissa :-) Toisaalta mikä vaan puusepän verstas varmasti tuollaisen tekee, tai jos hankkii levyä niin saahan tuon tehtyä itsekin jos on vähän työkaluja.

      Poista

Kysy, kommentoi, ehdota, höpise. Kommentit ilahduttavat aina!